7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Tilander Tuulettaa

Baltian pohjalla

Baltian maat ovat, ison naapurinsa otteesta vapauduttuaan ”hurahtaneet,” yksi toisensa jälkeen, golfiin. Mitään jälkiä siitä, että lajia olisi näissä maissa harrastettu jo ennen viime sotia, ei ole löytynyt. Viro oli tässä golfissakin maista edistyksellisin ja sen vanhin kenttä Niitvälja alkaa jo olla täysi-ikäinen. Latvia tuli mukaan 2000-luvun alkuvuosina ja nyt ”pakan” alimmainen Liettuakin on lyhyessä ajassa saanut kasaan jo monta kenttää. Liettuan pieni ”kylkiäinen,” entiselle isännälle jäänyt tukikohta Kaliningrad, lähtee tuskin tähän leikkiin mukaan vaikka, saamieni tietojen mukaan, alueella asuu yksi golfari. Poikkesin Liettuassa kotkalaisen golfbussin kyydissä jo vuonna 2003, ainoana tarkoituksenamme etsiä golfkenttää. Satojen kilomerien ajon jälkeen löysimme Kaunaksen kaupungin liepeiltä pienen yhdeksänreikäisen kentän nimeltä Elnia. Hyvällä mielikuvituksella sitä saattoi pitää golfkenttänä, mutta kyllä se enemmän vitsiltä tuntui.

Tämän päivän Liettuasta löytyy täysimittaisia kenttiä jo viisi kappaletta, mutta maan suuri ongelma on se, ettei rekisteröityjä pelaajia ole kuin yhden 9-reikäisen elättävä määrä eli noin 350 kappaletta eli kenttien toimeentulo on aivan ratkaisevasti golfturistien varassa. Kenttien markkinoinnin kohderyhmänä ovat varsinkin Ruotsin ja Suomen golfarit. Vierailin alkuviikosta Liettuan uusista kentistä ehkä näyttävimmällä nimeltä The V Golf Club, joka sijaitsee maan pääkaupungin Vilnan tuntumassa, 17 kilometriä keskustasta. Samalla tontilla sijaitsee loistoluokan hotelli Meridien, joka tekee juuri tästä paikasta kätevän tukikohdan kaikille niille jotka haluavat kokeilla muitakin kenttiä. Golfklubit nimeltä Capitals ja European Center sijaitsevat täältä vain runsaan puolen tunnin ajomatkan päässä. V Klubin kenttä tarjoaa kuitenkin ensikertalaiselle niin täyden vastuksen, että sen haluaa varmasti pelata heti perään muutaman kerran. Aloittelijalle saattaa nimen etuliite tuoda mieleen, pääkaupungin nimen sijasta, jopa jonkun sattuvan adjektiivin. Klubilla on myös pieni 9-reikäinen par-3, harjoituskenttä, jolle ohjataan lapset ja aivan vasta-alkajat. Myös nämä totutetaan alusta alkaen golfin vaaroihin, sillä yhdellä näistä kolmosista on saarigreeni! V Klubilla pärjää hyvin Suomen kielellä, sillä klubin isäntänä ja markkinointivastaavana toimii Hangosta lähtöisin oleva

Folke Nyberg. Folke johti viisitoista vuotta Tukholman länsipuolella sijaitsevaa suurta golfkeskusta nimeltä Kungsängen, jossa järjestettiin hänen aikanaan neljästi Ruotsin suuri Eurooppa Tourin osakilpailu. Ennen Liettuaan siirtymistään hän johti vielä yhtä golfklubia Thaimaan Koh Samuissa parin vuoden ajan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje