24.11.–1.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][6]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Entinen tyttö

15 kysymystä tosielämästä - Jos vastasit moneen ”kyllä”, kannattaa pitää tuumaustauko

Rakas lukijani, tänään katsomme peiliin – molemmat – ja asetumme peruskysymysten äärelle. Esimerkiksi tällaisten:

1. Juoksenko tiiboksiin niin kiireellä, etten ehdi tai välitä juuri tervehtiä, en ainakaan niitä, jotka pelaavat eri tiiltä kuin minä itse?

2. Kävelenkö jo kentän puolivälissä, kun viimeisenä lyönyt kerää kamppeitaan tiiauspaikalla ja saan muut tuntemaan itsensä heti kärkeen tyhjänpäiväiseksi peliseuraksi?

3. Lähdenkö oman pelini kiukustuttamana kiitämään seuraavalle lyöntipaikalle, kun toiset vielä puttaavat ja perustelenko kiirettäni sillä, että näin päästään nopeammin eteenpäin, vaikkei kukaan hidastele eikä perässä ole mitään painetta?
4. Kiiruhdanko aina ensimmäisenä lyömään omaa palloani jopa muiden etupuolelle – ready golfin hengessä – vaikka muut olisivat täysin valmiina lyömään palloaan omalla vuorollaan?
5. Huomaanko, että tapani säntäillä kentällä pakottaa muut varomaan minua joka lyönnillään, kun pidän oikeutenani kävellä omalle pallolleni – tai etsimään sitä raffista – myös heidän mahdollisessa lyöntisuunnassaan?

6. Lähdenkö siitä, että en kertakaikkiaan voi putata ohi, koska olen niin hyvä pelaaja ja siksi minulla on ohiputtauksen jälkeen oikeus kiukkuiseen kehonkieleen ja harjoitusputtiin myös seuraavan puttaajan linjalla ja muiden odotellessa puttivuoroaan?

7. Riittääkö kännykkääni työ- tai muita asioita joka väylällä ja vieläpä niin, etten ollenkaan häiriinny, vaikka puheeni häiritsee muiden lyöntejä?

8. Onko minusta ok itse lyötyäni kävellä korostetun rivakasti kohti juuri lyöntiään aloittelevaa pelaajaa ja asettua aivan hänen eteensä niin, ettei lyöjän lakin lippakaan estä häntä näkemästä steppailuani ja kärryni pakkoliikahdusta eteenpäin jo harjoitussvingin hetkellä?
9. Ymmärränkö, että aiheutan muille syöksyilylläni ja puheluillani eteenpäin hoputtavan kiireen tunnun, joka teettää huonoja lyöntejä?
10. Osaanko eläytyä siihen, että jotakuta häiritsee lyöntiin valmistautuessaan se, että minun harjoitussvingini viuhuvat selän takana samanaikaisesti?

11. Huomaanko, miten huono käytösesimerkki olen ryhmän nuorelle, aloittelevalle golfarille, miten ärsyttävä kokeneille ja osaaville ja lannistava vajavaisemmin taidoin varustetuille?

12. Tajuanko, millaisia huonommuuden tunteita viritän pelikavereissani, kun jokainen – muiden mielestä kelpo – lyöntini on omasta mielestäni katastrofi ja antaa aiheen lyödä harjoituspalloja kesken muiden pelin?

13. Unohdanko kommentoida sopivassa määrin ja myönteisessä hengessä muiden – myös eri tiiltä pelaavien – onnistuneita suorituksia riippumatta omista myötä- tai vastoinkäymisistä?
14. Vaivaudunko oma-aloitteisesti siirtämään varjoani tai merkkaamaan palloani pois toisen puttilinjalta, jos vuorossa on mielestäni itseäni taitamattomampi pelaaja – tai kuka tahansa?
15. Onko kohteliaisuus ja ystävällisyys kentällä kiinni siitä, miten oma pelini sujuu ja onko vain minun oma pelini tärkeä?

Esittämieni 15 kysymyksen taustalla häämöttää valitettavan aito pelikierros, korkeintaan hivenen kärjistäen. On varmasti vain ikävä sattuma, että kysymyksiin antoi aiheen singelipelaaja. Yleistää ei voi eikä saa. Tavallisesti asia on näin: Mitä parempi pelaaja, sen mukavampi ja muut huomioon ottavampi, koska pelitaito antaa itseluottamusta ja malttia ja osaajan tietoisuus lajin vaikeudesta kykyä suhtautua muiden suorituksiin kannustavasti.

Onneksi vain muutaman päivän kuluttua tuosta klubituupparia ahdistaneesta pelistä eteen tuli täysin päinvastainen kokemus. Se palautti uskon siihen, että golfia voi pelata parempiensa kanssa, vieläpä nauttia pelistä ja samalla oppia itsekin.

Varasin nimittäin ajan tyhjään lähtöön, mutta tiiboksiin ilmaantuikin peräti kolme singeliä. Hui kauhistus! Kalpenin sisäisesti, kun muistelin edellisviikkoisia hetkiä. Turha oli huoleni!

Jo tiiboksissa juteltiin mukavia ja ystävällinen ilmapiiri sulostutti koko pelikierrosta. Keskityttiin kyllä asiallisesti peliin, mutta etenemiseen mahtui sopivasti keskinäisiä kommentteja, kehuja ja humoristista sanailua. Tunsin olevani osa ryhmää, vaikka muut olivat nuoria ja urheilullisia ja pelasivat valkoisilta. Rentouduin jo ensimmäistä väylää edetessämme ja siksi pelinikin kulki alusta loppuun kohtuullisesti, hieman jopa omaa tasoitusta paremmin. Entinen tyttö kiittää nousevaa polvea!

Jos jotain tästä opimme niin ehkä sen, että jokainen yksilö, millä tahansa pelaamisen tasolla, on ratkaisevan tärkeä osanen siinä, millainen pelitunnelma kierroksella syntyy ja miten yksin ja yhdessä onnistutaan siinä tavoitteessa, jonka kukin tohtii itselleen asettaa.

Olen itse ollut vuosien varrella turhan äkkipikainen (joskin nopeasti tokeneva). Olen ilmaissut hetkellistä pahaa tuultani sanoin ja elein, jos oma peli on kanittanut. Siten olen varmasti heikentänyt ryhmän peli-ilmapiiriä, ehkä tuloksiakin. Turhan usein olen tuntenut tarvetta sanoa pelin lopussa ”kiitos…ja anteeksi!”

Ikä, pelikokemus, stressin väheneminen sekä työmoodiin liittyneen suoritus- ja tuloskeskeisyyden hellittäminen ovat tasoittaneet päätä golfkentälläkin. Olen vähitellen ymmärtänyt, että itseen kohdistuvat vaatimukset on syytä mitoittaa omaan osaamiseen. Jos oman osaamisen puute harmittaa, on harjoiteltava eikä kiukuteltava.

Suhteellisuudentajuakin kannattaa vaalia. Vanhaa kiinalaista ajatelmaa mukaellen: ”Tärkeintä elämässä on golf, eikä sekään ole kovin tärkeätä.”

Lue seuraavaksi: Se on millistä kiinni

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

  • Seniorigolfari says:

    Oikein hyvä yhteenveto valitettavan yleisistä törppöilyistä kentällä. Lisään listaan vielä yhden: Omalle kohdalleni on sattunut tänä(kin) kesänä monta pallon kadottamista, kun pelikaverit ovat rynnänneet omille palloilleen väylän sivuraffeihin, usein minun edelleni, ja jättäneet minut suorittamaan lyöntiäni yksin. Kun olen tiedustellut kaverailtani mihin aurinkoa vasten lyömäni pallo päätyi, olen saanut vastaukseksi: ”Täältä sivusta ei nähnyt, mutta ääni oli hyvä. Kyllä se varmaan väylälle päätyi”. Ei aina päätynyt ja kierros oli sitten siinä ja mieli maassa. Varsinkin vasten aurinkoa pelattaessa pitäisi ainakin joidenkin ryhmän pelaajien katsoa lyöntisuoritusta takaa. Niin tekevät empaattiset, hyvät kanssapelaajat.

  • lab says:

    Vastasin kaikkeen kyllä. Ja tämähän ei ole väärin vaan mun tapa pelata….