26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tuomas Tuovinen ja Toni Karjalainen kisaavat Madeiralla

Tuomas Tuovisen golfvarusteet ovat seuraavan kerran kilpailukäytössä Madeiralla. Kuva Juha Taskinen.

ET:n karsintojen kautta pelioikeuden saaneiden Tuomas Tuovisen ja Toni Karjalaisen pelit ovat jääneet talvikaudella vähiin Tourin kierrettyä Aasiaa ja Lähi-Itää. Molemmat ovat pelanneet kolmasti ( 2x Etelä-Afrikka, Hainan) ja päässeet kerran jatkoon. Tourin seuraavaan kilpailuun Madeiralle molemmat mahtuvat omalla kategoriallaan. Madeira on Euroopassa pelattavista kisoista pienin, palkintopotissa on vain 700.000 euroa. Myös maalis-huhtikuun vaihteessa pelattavaan Portugalin mestaruuskisaan Peninan kentälle Algarveen Tuovisella ja Karjalaisella on hyvä mahdollisuus. Ilmoittautumisajan loputtua perjantaina 17.3 Tuovinen oli yhdeksäs varamies, Karjalainen 12:s.Lista elää yleensä paljonkin, poissaoloja tulee ja suomalaisten pitäisi mahtua mukaan. Ennakkoarvoiden mukaan molemmat mahtuvat pelaajakaartiin myös Espanjan avoimissa huhtikuun lopulla. Mastersin aiheuttaman viikon tauon jälkeen ET ja Aasian Tour järjestävät yhteiskisat Shanghaissa ( BMW Asian Open) sekä Pekingissä ( Volvo China Open). Pelipaikka näissä on vielä arvoitus. Madeiralla voitti vuonna 2005 Robert-Jan Derksen, Portugalissa Paul Broadhurst. Mikko Ilonen sijoittui viimevuonna Madeiralla seitsemänneksi, Portugalin mestaruuskisassa hän oli vuonna 2002 yhdeksäs. Jo alkaneella kaudella Ilonen pelaa Challenge Touria.

Euroopan Tourin ohjelma kaudella 2006

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje