26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Suomalaistaustainen huippukenttäsuunnittelija Mark Parsinen on kuollut

Mark Parsinen jätti kaikille links-golfia palvoville perinnökseen muun muassa tämän Skotlannin Highlandsilla sijaitsevan kentän. Kuva: Getty Images

Parsinen korosti saaneen perinnökseen suomalaisen sisun.

Arvostettu, visionäärinen kenttäsuunnittelija Mark Parsinen menehtyi maanantaina kalifornialaisessa sairaalassa, jonne hänet oli viime viikolla toimitettu hoitoon aivohalvauksen vuoksi. Hän oli 70-vuotias.

Parsinen tunnetaan muun muassa Skotlannissa lähellä St Andrewsia sijaitsevan Kingsbarns Golf Linksin yhtenä suunnittelijana. Niin ikään kansainvälisissä kenttärankingeissa hyvin menestynyt, kymmenen vuotta sitten avattu skottikenttä Castle Stuart Golf Links on Parsisen ja Gil Hansen käsialaa.

Invernessin tuntumassa oleva Castle Stuart isännöi jo 1,5 vuoden kuluttua avajaisistaan European Tourin ohjemaan kuuluvaa Scottish Openia. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ET:n eturivin koitoksiin kuuluva turnaus pelattiin Skotlannin ylämailla. Kilpailu on sittemmin käyty Castle Stuartissa vuosina 2012, 2013 ja 2016.

”Hänen tietonsa golfista ja kenttien suunnittelusta oli inspiroivaa, kuten myös innostuneisuus omaa työtä kohtaan”, Castle Stuartin johtotiimiin kuuluva Grant Sword sanoi.

”Mark oli ylpeä aikaansaannoksistaan, mutta hänellä oli paljon laajempi visio resortin tulevaisuudesta. Me haluamme jatkaa hänen perintöään, vaikka se ei tule olemaan helppoa. Castle Stuart oli Markille sydämen asia.”

Yhdysvaltalainen oli golfin kanssa tekemisissä jo pienestä pitäen. Hän toimi teini-ikäisenä caddiena ja teki koulun ohella myös kentänhoitotöitä kotinsa lähellä olevalla kentällä. Parsinen peri suomalaisilta vanhemmiltaan kulttuurillisen ominaisuuden, sisun, jota hän muisti korostaa eri yhteyksissä.

”Sisu tarttui minuun syntyessäni, ja se tuntuu istuvan hyvin tähän lajiin”, modernin ajan suurimpiin kenttäsuunnittelijoihin kuulunut Parsinen sanoi hiljattain kirjoittamassaan artikkelissa.

Tasoituksella 2 golfia pelannut Parsinen opiskeli liiketaloutta sekä Lontoossa että Stanfordissa. Hän perusti vuonna 1983 Kalifornian Piilaaksoon tietotekniikka-alan yrityksen, jonka hallituksen puheenjohtajana ja myös toimitusjohtajana hän työskenteli. Myöhemin merkittävimmät ambitiot alkoivat yhä vahvemmin liittyä golfiin.

Parsinen oli harvinainen kenttäsuunnittelija, jolle arkkitehtuuri ja palvelunäkökulmat olivat yhtä tärkeitä. Merkittävin suunnittelutyötä luotsannut ohjenuora oli peräisin legendaariselta kenttäarkkitehdilta Alister MacKenzieltä:

”Jokaisen kenttäsuunnittelijan tulisi imitoida ympäröivän luonnon kauneutta niin tarkasti, että oman työn jälki erottuu luonnosta itsestään.”

Parsista jäivät kaipaamaan vaimo Deden ohella lapset Cammy, Jenna, Samantha sekä neljä lastenlasta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje