Joukkue EM-kisojen lyöntipeliosuuden saldo oli suomalaisittain heikko, sijiottuminen kahdeksan ensimmäisen joukkoon jäi kaukaiseksi haaveeksi. Vaikka ennakkoasetelmissa suomalaiset olivat haastajia, toivottiin edes yhden joukkueista kipuavan pelaamaan sijoista 1-8. Tyttöjen nelihenkinen joukkue sijoittui 13:ksi, naiset 16:ksi eli viimeisiksi. Pojat pelasivat Sloveniassa heikon sään takia vain yhden kierroksen. 59 pelaajaa 120:sta kiersi alle parín, suomalaisista tähän ylsi vain Toni Hakula (-3) ollen 23:s. Pojatkin jäivät toiseen flightiin pelaamaan sijoista 9-16. Euroopan mestaruuskisat jatkuvat vielä kolmen päivän ajan reikäpeleillä. Edellisviikolla miehet valahtivat omissa kisoissaan 16:ksi, eli flightinsa viimeisiksi. Joukkueita ja pelaajia on turha syyllistää. Kylmä fakta on kuitenkin ollut jo vuosia se, että Suomi lukeutuu Euroopan golfkääpiöiden joukkoon. Kansainväliselle huipulle, amatöörinä tai ammattilaisena kovaa vauhtia menossa olevia pelaajia ei valitettavasti ole nykyisten tähtien takaa aivan heti nousemassa.
Toni Hakula pelasi Slovenian lyöntipelikierroksen tulokseen kolme alle ja oli 120:n pelaajan joukossa 23:s