Ilosen ohella Suomen urheilun Hall of Fame sai neljä muuta uutta jäsentä.
Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin golfin pelaaja Mikko Ilonen, 45, on nimitetty Suomen urheilun Hall of Fameen. Uudet jäsenet julkaistiin sunnuntaina 12.1. Ylen Urheilustudiossa.
Ilonen voitti vuosina 2007–2014 viisi DP World Tourin (ent. European Tour) kilpailua. Major-turnauksissa paras sijoitus tuli vuoden 2014 PGA Championshipissä, jossa hän oli seitsemäs. Ensimmäisen top 10 -sijoituksensa majoreissa Ilonen otti vuonna 2001, jolloin hän pelasi tulokaskauttaan ammattilaisena: Royal Lytham & St Annesissa pelatussa Open Championshipissä tuli yhdeksäs sija.
Lahtelaisen muihin merkittäviin saavutuksiin kuuluu muun muassa vuoden 2000 The Amateurin voitto. Hän ylsi maailmanlistalla parhaimmillaan sijalle 37, ja pelasi Rion olympiaturnauksessa vuonna 2016, kun golf palasi olympialajiksi 112 vuoden tauon jälkeen. Ilonen lopetti peliuransa vuonna 2019.
Suomen urheilun Hall of Fameen nimitettiin Ilosen lisäksi Rolf Haikkola (valmennus), Minna Kauppi (suunnistus), Tommi Mäkinen (autourheilu) ja Leo-Pekka Tähti (pyörätuolikelaus).
Kunniagalleriaan nimettävien sukupolviemme urheilun sankareita koordinoi Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO. Varsinaisista valinnoista päättää vuosittain Hall of Fame -valiokunta ja uudet jäsenet palkitaan vuosittain Urheilugaalassa.