Golfpiste seuraa: Simulaattorimestari Albert Eckhardt hakee Puolasta tuntumaa kauden kovempiin kisoihin
19.04.2025 17:31
Matias Honkala ylsi Nordic Liigassa jälleen kärkikymmenikköön
Matias Honkala (-8) esiintyi edukseen Puolan Sand Valley Resortissa lauantaina päättyneessä Nordic Liigan kilpailussa. Kolmannen kierroksen tulos 68 nosti sipoolaisen jaetulle kahdeksannelle sijalle.
Top 10 -sijoitus oli kuusi lyöntiä voittajalle hävinneelle Honkalalle jo kauden neljäs. Pistepotti kohensi Honkalan asemia NL:n rankingissa, jossa hän on nyt yhdeksännellä tilalla.
Albert Eckhardt (-1) oli turnauksessa 35:s. Muut suomalaiset eivät mahtuneet 40 parhaan joukkoon.
Sand Valley Mastersin voittoon kiri finaalikierroksen parhaan tuloksen, 63, pelannut Tanskan Kasper Nyland (-14). Eroa toiseksi sijoittuneeseen Ruotsin Adam Anderssoniin kertyi yksi lyönti. Voitto oli Nylandin ensimmäinen Nordic Liigassa.
Rankingin kärjessä on viikonvaihteen kisassa viidenneksi sijoittunut Ruotsin Adam Wallin.
Sand Valleyn minikiertueen kolmas NL-kilpailu käynnistyy maanantaina.
18.04.2025 22:03
Matias Honkala teki Puolan NL-turnauksessa ison nousun
Matias Honkala (-8) kiipesi Sand Valley Mastersin toisena päivänä jaetulle kahdeksannelle sijalle. Hyvän kirin taustalla oli erinomainen 65 lyönnin bogiton kierros, joka sisälsi viisi birdieä.
Tänä vuonna kolmesti top 10:een yltänyt Honkala on Nordic Liigan pistelistalla parhaana suomalaisena sijalla kymmenen.
Albert Eckhardt (-2) jakaa 27. sijaa. Muut jatkoon päässeet neljä suomalaista eivät mahdu top 30:een.
Puolan Sand Valley Resortissa pelattavan turnauksen kärkipaikkaa jakavat Ruotsin Adam Andersson ja Tanskan Victor Bjørløw (-10).
17.04.2025 21:13
Kaksi suomalaista mahtuu Sand Valleyn NL-kisan top 10:een
Albert Eckhardt sekä Jaapo Jämsä olivat parhaat suomalaiset torstaina Sand Valley Golf Resortin kentällä alkaneessa Nordic Liigan kilpailussa. Kaksikko käytti ensimmäiseen kierrokseen 68 (-2) lyöntiä, ja he ovat 18 reiän jälkeen jaetulla 10. sijalla. Eroa kärkeen on neljä lyöntiä.
Eckhardt on toiminut viime aikoina golfopetuksen parissa, mutta myös kilpaileminen kiinnostaa edelleen. Merkittävänä kimmokkeena tälle kaudelle oli talvella käyty simulaattorikiertue Next Golf Tour, jonka finaalin voittanut Eckhardt ansaitsi paikan kolmeen HotelPlanner Tourin kilpailuun sekä loppuvuodesta pelattavaan LIV-kiertueen karsintaan. NL:n turnaukset tarjoavat hyvää sparrausta matkalla kohti kovempia kisoja.
Jämsä on tuoreempi ammattilainen, jonka tämänvuotiset NL-kilpailut ovat päättyneet karsiutumiseen.
Sand Valley Mastersin kärkipaikkaa jakavat Ruotsin Adam Andersson ja Tanskan Oliver Hundebøll Jørgensen (-6).