Golfpiste seuraa: Karlssonilla ja Saulolla terhakka startti Nordic Leaguessa
12.05.2025 08:31
Sepp Straka otti kauden toisen voittonsa kovassa seurassa
Itävallan Sepp Straka (-16) nappasi uransa kovimman saavutuksen voittamalla Philadelphiassa sunnuntaina päättyneen PGA Tourin Signature-kilpailun. Tuloksen 68 Philadelphia Cricket Clubin Wissahickon Coursella pelannut Straka jätti toisen sijan jakaneet USA:n Justin Thomasin ja Irlannin Shane Lowryn kahden lyönnin päähän.
Voitto oli Strakalle jo kauden toinen Yhdysvaltain kiertueella. Ensimmäinen tuli tammikuussa pelatussa American Express -kilpailussa, ja tuolloinkin kakkosena oli yhtä suurella marginaalilla ”hopealle” jäänyt Justin Thomas.
Straka on asunut suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa, jossa hän on myös luonut peliuransa. Ykköstila oli Wienissä syntyneelle pelaajalle kaikkiaan neljäs PGA Tourilla, ja toi hänet ison askeleen lähemmäksi Euroopan joukkueen kokoonpanoa syksyn Ryder Cupissa.
Strakan ja Lowryn ohella Truist Championshipissä top 10:een eurooppalaisista mahtuivat myös Tommy Fleetwood (-12), Stephan Jäger (-10) sekä Rory McIlroy (-10).
12.05.2025 08:24
Kiira Riihijärvelle vuoden paras sijoitus USA:n kakkoskiertueella
Scottsdalessa pelatun Epson Tourin kisan päätöskierros sujui Kiira Riihijärveltä 72 lyönnillä. Hän paransi hieman asemiaan sunnuntaina ja päätyi Arizona Women’s Golf Classicissa jaetulle 37. sijalle kokonaistuloksellaan +2. Tämä on hänen paras sijoituksensa USA:n kakkoskiertueen kilpailuissa kuluvalla kaudella.
TPC Scottsdalen kentällä ykköseksi nousi vuoden 2020 Women’s Openin mestari Sophia Popov (-14). Kiinan Michelle Zhang (-12) hävisi saksalaiselle kahdella lyönnillä.
11.05.2025 15:01
Sanna Nuutinen nappasi muhkeimman palkintopottinsa 3,5 vuoteen
Sanna Nuutinen oli jaetulla 26. sijallaan paras suomalainen Etelä-Koreassa käydyssä Aramco Korea Championshipissä. Hän käytti Ladies European Tourin ohjelmaan kuuluvan kilpailun kolmanteen kierrokseen 71 lyöntiä, ja päätyi lopputulokseen 219 (+3).
Turnauksen parhaan kierroksensa sunnuntaina pelannut Nuutinen teki New Korea Country Clubin kentällä neljä birdieä, yhden bogin ja yhden tuplabogin. Nuutinen ansaitsi kilpailusta 15 390 euroa, joka on hänen suurin palkintosummansa LET-kiertueella 3,5 vuoteen.
Noora Komulainen (+5) jakoi 40. ja Ursula Wikström (+8) 60. sijan.
Kisan voiton vei kotiyleisön riemuksi isäntämaan Hyo Joo Kim (-7). Eroa toiseksi kirineeseen Sveitsin Chiara Tamburliniin (-5) kertyi kaksi lyöntiä. Kim kuittasi voitostaan vajaat 200 000 euroa.
Korea Championship oli toinen LET:n viidestä PIF Global Series -kilpailusta kaudella 2025. Neljässä Saudi-Arabian valtion sijoitusrahaston sponsoroimassa kilpailussa on kussakin kahden miljoonan dollarin eli noin 1,77 miljoonan euron kokonaispotti. Tästä 1,5 miljoonaa dollaria on henkilökohtaisen kilpailun ja puoli miljoonaa taalaa joukkuekilpailun pöydällä. Helmikuussa pelatussa Saudi Ladies Internationalissa oli jaossa viisi miljoonaa dollaria palkintorahaa.
Viiden turnauksen yhteispotti on 13 miljoonaa dollaria, joka on karhunosa kiertueen koko kauden perusturnausten kokonaispalkintosummasta.
PIF toimii myös miesten LIV-kiertueen rahoittajana.
11.05.2025 09:19
Kiira Riihijärvi taistelee kauden parhaasta sijoituksestaan
Tulos 73 heikensi Kiira Riihijärven (+1) asemia Scottsdalessa Arizonassa meneillään olevassa Epson Tourin kilpailussa. Hän putosi Arizona Women’s Golf Classicissa jaetulle 44. sijalle, mutta jahtaa edelleen kauden korkeinta sijoitustaan. Suomalaisen paras sijoitus kuluvalta vuodelta on peräisin maaliskuussa käydystä Central Florida Championshipistä, jossa hän oli 42:s.
TPC Scottsdalen kentällä pelattavan turnauksen kärkeen siirtyi vuoden 2020 Women’s Openin mestari Sophia Popov (-12). Saksalaisella on neljän lyönnin etumatka kakkosena olevaan Yhdysvaltain Hailee Cooperiin (-8).
10.05.2025 13:55
Kaikki suomalaiset raivasivat tiensä finaalikierrokselle LET-kiertueella
Noora Komulainen (+1) jakaa parhaana suomalaisena 18. sijaa New Korea Country Clubilla Etelä-Koreassa pelattavassa Ladies European Tourin kilpailussa. Komulaisen toisen kierroksen tulos oli 71. Lauantain tehohetki osui kierroksen puoliväliin, jossa Komulainen teki päivän kaikki kolme birdieään neljän reiän aikana.
Myös Sanna Nuutinen (+4) ja Ursula Wikström (+6) selvittivät karsintarajan. He eivät mahdu 54 reiän jälkeen 40 parhaan joukkoon.
Aramco Korea Championshipin johtoon nousi Hyo Joo Kim (-4). Toisena oleva Etelä-Afrikan Lee-Anne Pace (-3) hengittää lyönnin päässä korealaisen niskaan.
Samanaikaisesti pelatun 36 reiän joukkuekilpailun voitti Team (Sara) Kouskova (-21). Eroa toiseksi tulleeseen Team (Perrine) Delacouriin (-20) kertyi yksi lyönti. Kouskovan voittajanelikossa pelasivat kapteenin lisäksi USA:n Brianna Navarrosa, Saksan Patricia Isabel Schmidt sekä Lee-Anne Pace. Kouskova oli joukkueesta ainoa, joka ei yltänyt henkilökohtaisen kisan finaalikierrokselle. Kukin voittajajoukkueen jäsen kuittasi reilut 31 000 euroa palkintorahaa.
Ursula Wikströmin edustama Team (Anne) van Dam (-18) jakoi kolmannen sijan.
10.05.2025 08:33
Riihijärvi eteni Epson Tourilla jatkoon, Castrenille neljäs karsiutuminen putkeen
Kiira Riihijärvi (-1) nähdään Arizonan Scottsdalessa meneillään olevan Espon Tourin kisan jatkokierroksilla. Asia varmistui, kun hän pelasi Carlisle Arizona Women’s Golf Classicin toisella kierroksella tuloksen 71. Kolmella lyönnillä karsintarajan selvittänyt Riihijärvi teki perjantaina TPC Scottsdalen kentällä ensin seitsemän peräkkäistä paria. Tämän jälkeen sijaa 35 jakavalle oululaislähtöiselle pelaajalle kirjattiin parien ohella kolme birdieä ja kolme bogia.
Matilda Castrenin (+8) urakka päättyi kahteen kierrokseen. Tuloksen 80 lyöneen Castrenin toisen kierroksen alku oli katastrofaalinen, sillä hän teki kahdella ensimmäisellä reiällä tuplabogin ja tuplaparin. Heikko startti loi alkutahdit selvälle karsiutumiselle, joka oli hänelle neljäs peräkkäinen USA:n kakkoskiertueella.
Scottsdalen kilpailun kärkipaikka nousivat jakamaan Japanin Minori Nagano, Kolumbian Valery Plata sekä Kiinan Liqi Zeng (-8).
09.05.2025 09:38
Molemmat suomalaiset jahtavat tiukasti jatkopaikkaa Epson Tourilla
Matilda Castren ja Kiira Riihijärvi kamppailevat tiukasti jatkopaikasta haastajakiertue Epson Tourin kilpailussa Arizonassa. Suomalaiskaksikkoa jakaa Carlisle Arizona Women’s Golf Classic -kilpailussa sijaa 42 tuloksella 70 (-1).
Castrenin kortti oli torstaina todella värikäs. Viiden birdien ja yhden eaglen lisäksi siitä löytyi neljä bogia ja yksi tupla. Riihijärvi selvisi viidellä birkulla ja neljällä bogilla.
Kisaa johtaa Sophia Popov tuloksella 64 (-8).
07.05.2025 16:40
Lähetykset DP World Tourilta jatkuvat Viaplaylla normaalisti
Viaplay on ilmoittanut, että golfin DP World Tourin lähetykset näkyvät kanavilla jatkossa normaalisti. Useampi lukija on ollut yhteydessä Golfpisteen toimitukseen huomattuaan, etteivät Kiinassa pelattujen DPWT-kisojen kisalähetykset näkyneet Viaplaylla lainkaan.
Kuluttajien epätietoisuus kasvoi, kun Viaplay ei viestinyt syytä sille, miksi Kiinan kisat eivät näkyneet.
”Kiinan kisoista ei poikkeuksellisesti ollut lainkaan lähetystä tarjolla, joten siksi sitä ei näytetty. Tieto tästä tuli ikävä kyllä meillekin varsin viimetipassa”, Viaplaylta kerrotaan.
07.05.2025 16:31
Karlssonilla ja Saulolla terhakka startti Nordic Leaguessa
Rasmus Karlsson on oman kierroksensa jälkeen neljännellä sijalla Tanskassa pelattavan Nordic League kisan avauspäivänä. Bravo Tours Open pelataan Royal Oakin kentällä Etelä-Jyllannissa.
Bogivapaan kierroksen pelannut Karlsson teki tuloksen 68 (-4). Hänestä lyönnin päässä on niin ikään bogeilta säästynyt Ilari Saulo jakaen viidettä sijaa. Kisan kärkitulos on Islannin Hlynur Bergssonin 66 (-6).
Kisassa on mukana yhdeksän suomalaista. Karlssonin ja Saulon lisäksi alle parin kierrokseen (71/-1) pystyivät myös Jesse Waaralinna ja Roope Juslin. He jakavat sijaa 16.

Shanghain Volvo-kisasta tuli kyllä Viaplayn lähetys. Uusintaa nytkin pukkaa parasta aikaa. Hainanin kisasta ei tullut lähetystä.