Gary Player oli ensimmäinen ulkomaalaissyntyinen pelaaaja joka voitti US Mastersin keväällä 1961. Hän uusi voittonsa vuosina 1974 ja 1978, keväällä pelattava Masters on Playerille jo 46:s. Se jää myös viimeiseksi. Aiemmin voittajille on luvattu elinikäinen osanotto-oikeus, Playerille, kuten muutamalle muulle vanhemmalle ex-voittajalle lähti Augustan puheejohtajalta kirje jossa ilmoitettiin uudesta käytännöstä. Vuoden 2003 kisa jää heidän osaltaan viimeiseksi. -Olen pettynyt, äärettömän pettynyt. Olisin halunnut jatkaa uraani Mastersissakin 70-vuotiaaksi, sitten olisin itse lopettanut urani. Nyt tuntuu pahalta. Augusta on paikka jossa en ole oikein koskaan tuntenut olevani tervetullut, samaa ovat sanoneet monet muutkin pelaajat, Player kertoi viikonlopun Senior Tourin kisassa jossa hän oli 25:s pelattuaan toisen kierroksen tulokseen 67. Player ilmoitti samalla, ettei hän jatkossa lennä Augustaan perinteiselle entisten voittajien illalliselle joka pidetään kisaa edeltävänä tiistaina. Gary Player on voittanut urallaan yhteensä 24 PGA Tourin kisaa ja 19 Senior Tourin, nykyisen Champions Tourin kilpailua. Viimevuonna hän pelasi ensimmäisen kerran urallaan kierrostuloksen 80 Augustassa jota oli pidennetty yli 300 metriä aiempiin vuosiin nähden.
Gary Playerilta riittää usein aikaa nuorempien ´pelaajien neuvomiseen. Vasemmalla Mikko Ilonen © Getty Images