Tämä lyseo on nyt käyty. Tammikuun lopulla tein Teemu Tyryn kanssa sopimuksen, että testaan vähän itseäni. Halusin tietää, onko helppoa, vaikeaa, hauskaa, mahdollista, vaivalloista, itsekidutusta vai mahdotonta – saada aikaiseksi Buddhan blogi säännöllisesti kerran viikossa. Testijaksoksi määriteltiin tämä vuosi. Aloitin helmikuun alussa.
Löin ikään kuin itseni kanssa vetoa. Siis kuulu itseriittoinen, itsestään varma ja itseään täynnä oleva kaikkivoipaisuuteni haastoi kyynisen, kaikkea epäilevän ja kaikkea vaivannäköä välttelevän paskahousuisuuteni. Ja jumaliste, se itsetietoinen mulkvisti voitti 48-0.
Blogi on syntynyt joka perjantai puoleen päivään mennessä. En ole tarvinnut väkivaltaista ”koneen ääreen siitä!” ruoskintaa, en teatraalista tärkeilyä enkä itsekurilla ylvästelyä. Olen kokeillut eri tyylejä ja kerrontatapoja, leikitellyt, hersytellyt ja pitänyt hauskaa. Blogit ovat olleet pakinoita, kolumneja, tiisereitä, pohdintoja, eväitä keskusteluun, mietteitä, jutusteluja ja mikäli kommentoivia lukijoita on uskominen: paskan jauhamista, jeesustelua, aivopiereskelyä, oksennusta, kusipäisyyttä ja sysipaskaa.
Periaatteessa en ole välittänyt hittoakaan siitä, miten jotkut nimimerkin taakse linnoittautuneet niilot ovat tekstejäni moukaroineet. Käytännössä olen minä sitä pöhinää seurannut, välillä siihen jopa reagoinut. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ei joku ”ammu itsesi” -tyyppinen kommentti kovin hirveästi nosta tunnelmaa eikä innosta ylistämään kommentoijan intelligenssiä.
Periaatteessa paksunahkaiset, kokovartaloisesti itsensä likoon laittavat paukapäät ovat ihanneblogisteja. Herkkyys saattaa kuitenkin kärsiä. Käytännössä bloggaamisen taito on hienovaraista hulluutta: että avaa suojaustaan hieman, ottaa turpiinsa ja käsittämättömästi vielä nauttii matsista, hieman.
Periaatteessa osaan ärsyttämisen taidon, olen osannut aina. Tarkoitus on siirtää lukija tunnetasolleen, saada hänet riemastumaan tai raivostumaan. Käytännössä sanon kuin Juice Leskinen, kun häneltä kysyttiin, haluaako hän ärsyttää: En halua. En vain halua olla ärsyttämättä. Ja se kun on huomattavassa määrin eri asia.
Periaatteessa bloggaaminen ei ole kirjoittamista vaan ajattelua. Säännöllinen aikataulu ohjailee ajattelua niin, että mitä lähempänä on dead line, sitä tiiviimmin ajatellaan. Käytännössä olen perjantaisin noussut normaaliaikaan, järjestänyt ajatukset (omat, lainatut ja varastetut) jonoon, leiponut ne blogin muotoon ja ladannut palstalle.
Kiitos lukijoilleni. Teitä on ollut kuulemma hämmästyttävän paljon. Harva, jos kukaan, on niin kahjo, että lukee läheskään sellaista määrää kuin minä. Kirjoja. Ajattelu on yhdistämistä. Mitä enemmän on palikoita, joita yhdistellä, sitä rönsyävämpää on ajattelu. Tavallaan etuoikeuttuna olen halunnut välittää teille eväitä omaan ajatteluunne, keskustelun avauksia, tapoja katsella peliämme ja maailmaa erilailla kuin useimmat.
Vaikka tämä kokeilu on nyt ohi, uskon että meikäläisen hölmöydelle on jatkossakin jotain käyttöä. Jossain. Olen vanha, mutta nulikkamainen. Olen kajahtanut golfiin omalla omituisella tavallani. Annan toivoa kaltaisilleni huonoille pelaajille. Minua pidetään toisinajattelijana, kirjoitan puleeraamatta ja pyrin huolehtimaan, että särmä säilyy.
Entä sitten? En tiedä. Hauska nähdä, millainen on se tarjous, josta en seuraavaksi pysty kieltäytymään. Minne kirjoitan ensi vuonna, vai kirjoitanko mihinkään?
Ystävilleni:
Olkaa huoletta, me tapaamme vielä. Tällaisena dorkana etsin varmuudella tavan ilmaista itseäni ja löydän erehtymättä tieni niiden luo, jotka ilahtuvat läsnäolostani ja/tai tekemisistäni.
Vihamiehilleni:
Ennenaikaista hihkua riemusta! Me tapaamme vielä. Tällaisilla mulkuilla on tapana pulpahtaa esiin täsmälleen silloin, kun kuvittelette meistä päässeenne.
Kaikille siltä väliltä:
Minulla on voimakkaasti sellainen tunne, että me tapaamme vielä. En ole sanonut läheskään kaikkea ja ellen ratkaisevasti laiskista tahtia, jolla seulon elämää, ajattelun alkioista ei tule pulaa.
Veikko Lehtosen sanoin:
”Huominen on hyvien päätösten toteuttamisen suuri päivä.” Me tapaamme: huomenna, viikon päästä, ensi kuussa, joka tapauksessa ennen seuraavaa jääkautta.
Seppo Palminen
Kiitos Seppo näistä! Tätäkin näkökulmaa tarvitaan. 🙂
Kiitos Seppo, onnistuit ärsyttämään ja ilahduttamaan matkan varrella. Näissä merkeissä, luultavasti törmäämme vielä.
Alussa oli monta hyvää ja keskustelua herättänyttä blogia. Näiden kommenntteja oli myös hauskaa lukea. Oli harmi, että loppua kohti blogi laimeni.
Kiitos Seppo … että lopetat. Aivan kuten kirjatuotantosi, niin myös blogikirjoituksesi ovat olleet aikamoista alamäkeä – niin asian kuin hauskuudenkin suhteen. Eihän sitä alamäkeäkään voi loputtomasti jatkaa.
Järkyttävää! Kuten lopputeksteistä näkyi, niin `vahinko`aikoo kiertää! Haluaa vielä tavata! Uskomatonta.
Seppo, kuten tiedät, aika moni meistä on tykännyt lukea ajatuksiasi. Voin kuvitella monen meistä hiljaa, tai aika äänekkäästikin nauraneen havaitulle tiukkapipoisuudelle. Antaa ihmisten olla pipo kireällä, pidettäköön me hauskaa!
Moni on hajalla, kun ei millään malta odottaa päästäkseen orjuuttamaan itseään blogiesi lukemisella:=)
Sepon suosio olisi helppo mitata siten, että Seppo alkaa kirjoittaa näitä juttujaan vaikkapa yksityiselle blogisivustolle, jonne ei ole yhtään linkkiä tältä sivustolta. Seppo voisi sitten mainostaa kirjoituksiaan sopimuskumppaniensa sivustoilla ja vaikkapa maksua vastaan radiossa. Olen Diletantin kanssa samaa mieltä siitä, että Sepon kirjoitukset ovat laskeneet vahvasti alamäkeä alkuajoista. Ensimmäinen kirja oli hieno poikkeus kotimaisessa tuotannossa, vaikken sitäkään jaksanut yli puolen välin lukea. Vuosi sitten kirjoitetuissa blogikirjoituksissa oli myös paljon itua, sittemmin itua on saanut suurennuslasilla hakea. Säännöllinen onnistuminen on vaikeaa, ellei peräti hyvin vaikeaa. Kaikki kunnia Sepolle jatkuvasta yrittämisestä, tosin olen ymmärtänyt, että siitä on Sepolle ihan rahaakin maksettu.
Buddha ei korosta itseään, ei leimaa niiloja, eikä pyri ärsyttämään. Sepon blogit olivat toki viihdytäviä ja varmaan kirjoittajan persoonan mukaisia. Valitettavasti toivat esille sen, että Seppo ei ole oikein sisäistänyt itse buddhan ja buddhalaisuuden oppeja. Vaikea on olla profeetta jos ei pysty elämään oppiensa mukaisesti.
Kiitos Seppo kuluneesta blogivuodesta, nyt tähtäin uusiin seikkailuihin! Hauskinta ehkä sittenkin on ollut lukea kirvoittamiasi kommentteja, paskaa on lentänyt – ehkä joskus molempiinkin suuntiin. Kommenttien nopeus blogin jälkeen kertoo omaa kieltään: kommenttien kirjoittajat ovat jo odottaneet seuraavaa blogia – tosin monilla tuntui vain olleen tarve päästä heittämään taas kirjoittajan silmille. Onkin hyvä, että nimimerkin piilosta voi kirjoittaa, olisi muuten moni riemastuttava kommentti jäänyt vain kirjoittajansa läheisten nautittavaksi. 😉 Kiitos myös niistä ärsyttämättömistä blogeista, niissä ehkä sisältö on päässyt paremmin esiin. On kuitenkin nyt pakko myöntää, että pikkuisen tahallaan ärsyttämällä saa ihmiset kommentoimaan ja lukijoilla on hauskaa.. Uskon ja toivon, että yllättävien ajatusten herättämisellä, ilman tahallista provosointia, on kuitenkin runsaasti lukijoita ja arvostajia vaikka ne eivät kommentointiin kirvoittaisikaan. Hattuilu kun tuntuu olevan hauskempaa kuin positiivinen kannustus – toki negatiivisella kritiikillä on oikeutuksensa ja pitää siitä pystyä ottaamaan oppinsa, mikäli aihetta. Soisin, että mahdollisimman moni lukija kuitenkin saisi tilaisuuden nähdä huimaa av-tuotantoasi: kuinka yllättävällä tavalla voikaan varsinaista aihetta lähestyä, myöskin vittuilematta. Oikea asenne on tärkein eväs golfista nauttimiseen; mikäli olet onnistunut vähääkään sitä herättämään, ei vuosi ole mennyt hukkaan! Toki omasta mielestäni harjoittelukin on helevetin hauskaa, ja tarjoaa paljon enemmän huippusuorituksista nauttimisen mahdollisuuksia, kuin itse pelitapahtuma koskaan voi. Tämänhän toki olet varmaan kuullut ennenkin… Nyt Hyvää Uutta Vuotta, ja onnea Seppo uusille projekteille!
Seppo, kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta 2014! Sinua ja kaltaisiasi Suomen golf ja golfarit tarvitsevat. Varmasti muutkin lukijasi. Toivottavasti hermostoon on jäänyt jälkiäkin. ”Mikään muutos ei ole muutos ellei se aiheuta vastareaktioita” on jo kauan sitten joku viisas sanonut.