Kisakenttä on uusi kaikille pelaajille. Lindell pitää sitä varsin helppona.
Oliver Lindell palaa poikkeuksellisen pitkältä kilpailutauoltaan, kun tällä viikolla on edessä DP World Tourin skandinaavipelaajien kotikisa Danish Golf Championship. Se pelataan Great Northern -kentällä.
Kiertueen ainoan suomalaispelaajan edellisestä kilpailustartista on kulunut kuukausi.
”Innokkain mielin palaan päivätöihin jälleen. Kyllä sitä on kaivannut jo päästä takaisin viivalle, mutta oli kotona mukavaa viettää pitkästä aikaa pidempi jakso”, Lindell sanoi.
”Kuukauden tauon jälkeen on aina kysymysmerkki, miten peli lähtee kulkemaan. Harjoituspäivinä ei ole ainakaan ilmennyt ihmeellisempiä haasteita. Pientä tekniikkaviilausta on kotona tehty, mutta ei mitään isoja muutoksia.”
Lindell on pitänyt virettä yllä pelaamalla Suomessa niin kotikentällään Virvikissä kuin muillakin kentillä. Peli on myös kulkenut, nakuttelihan hän 59 lyönnin kierroksen Espoo Ringside Golfissa.
Mediat tarttuivat poikkeukselliseen kierrokseen ja Lindell puolestaan oli hieman yllättynyt harjoituskierroksen noustua uutisotsikoihin.
Kisakenttä Great Northern on vasta muutaman vuoden ikäinen, eikä pelaajilla siitä juuri kokemusta ole. Kilpailuun lähdetään puhtaalta pöydältä.
Lindell kuvailee kenttää links-tyyliseksi, sillä erotuksella, että vesiesteitä on paljon. Vesien välttely tulee olemaan avainasemassa muuten jopa hampaattoman oloisella kentällä.
”Maanantain ja tiistain harjoituskierroksella tuuli kovaa, mutta tänään on ollut tyyni keli, jolloin kenttä oli todella helpon tuntuinen.”
”Tuulen on ennustettu nousevan viikonloppua kohden, ja kenttä tulee varmasti olemaan tiukempi. Täysin eri pelata kovassa tuulessa tätä kenttää. Tavoite on pitää pallo kuivana jokaisella lyönnillä, uskon että se riittää pitkälle. Vettä tällä kentällä nimittäin riittää. Heinikkokin on melko leppoisaa ja sieltä pääsee hyvin ulos, ellei käy huono tuuri”, kertoi Lindell.
Kotikisaan on saatu houkuteltua Tanskan PGA-pelaajista Rasmus Hojgaard ja Rasmus Neergaard-Petersen. Lindell pelaa kaksi ensimmäistä kierrosta Neergaard-Petersenin sekä LIV Golfin riveistä paluuta tekevän Henrik Stensonin kanssa. Kolmikko käynnistää kilpailunsa torstaina Suomen aikaa kello 9.10. Ruutuaikaa on siis luvassa, kunhan edes joku kolmikosta saa koneet käyntiin.

