Oliver Lindell järjesti upean loppukirin, mutta finaalikierroksen karmea alku haihdutti haaveet The Openista - Golfpiste.com

30.6.–7.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][14]
KilpailuaSuomalaista

30.6.–7.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][14]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Oliver Lindell järjesti upean loppukirin, mutta finaalikierroksen karmea alku haihdutti haaveet The Openista

Oliver Lindell parsi katastrofaalisesta alusta huolimatta kelpo tuloksen ja kiilasi lähes kymmenen parhaan joukkoon. Kuva: Antero Lindell

Lindell ylsi kolmannen kerran peräkkäin DP World Tourilla top 15:een.

Oliver Lindell (-8) jäi niukasti ilman paikkaa The Openiin, vaikka pelasi isossa kuvassa vahvan kilpailun DP World Tourin BMW International Openissa Münchenissä.

Hän pelasi sunnuntaina tuloksen 72 ja päätyi jaetulle 13. sijalle. Ratkaisevaksi major-paikan menettämisen kannalta osoittautui päätöskierroksen vaikea alku. Lindell joutui poikkeuksellisiin ongelmiin viheriöillä, kun koko viikon vahvuutena ollut puttipeli petti kriittisellä hetkellä.

”Kolmosella lyöntini rautakasilla meni lähes sisään, mutta rullasi taka-forelle. Siitä lähti vähän kova putti pitkäksi ja metristä yläpuolelta lip out (kierähdys), jonka perään saman mittainen ohi. En muista neljää puttia ottaneeni ikinä kilpailussa.”

Lindell pelasi Golfclub Münchenin Eichenriedin kentän neljä ensimmäistä reikää viisi yli. Yllättäviä ongelmia alussa oli myös samassa ryhmässä pelanneilla Englannin Todd Clementsillä ja Thaimaan Kiradech Aphibarnratilla. Kumpikin pelasi mainitun jakson neljä yli parin.

Vaikean alun jälkeen Lindell kokosi pelinsä. Hän teki birdien etuysin molemmilla par-viitosilla ja kirjasi toisella kenttäpuoliskolla kolme birdieä lisää. Lindell pelasi sunnuntaina reiät 5–18 lopulta paremmin kuin aiemmilla kierroksilla.

Loppukiri ei kuitenkaan riittänyt pitämään häntä niiden viiden pelaajan joukossa, jotka ansaitsivat Münchenista paikan The Openiin.

”Hyvä nousu, mutta eipä sillä mitään valitettavasti tee. Elämä on valintoja täynnä. Tällä kertaa tein tämänlaisen valinnan, ja yllätyin kyllä, että tämä ei riittänyt The Open -paikkaan. Hyvin väänsin lopun ja tein juuri sen, minkä arvelin viikon alussa riittävän”, Lindell totesi.

Hän päätti jättää alkuviikolla väliin The Openin finaalikarsinnan ja keskittyi Saksan turnaukseen. Ratkaisu vaikutti pitkään oikealta, mutta paikan Royal Birkdalessa pelattavaan majoriin hänen nenänsä edestään ottivat Etelä-Afrikan Hennie Du Plessis ja Itävallan Bernd Wiesberger.

Vaikka kilpailu päättyi pettymykseen, Lindell osoitti loppukierroksella vankkaa taistelutahtoa.

”Reiästä 14 eteenpäin laitoin kaiken yli 3,5 metristä sisään. Pisimmät olivat kuusimetrisiä”, reilut 40 000 euroa palkintorahaa ansainnut suomalainen kertoi.

Lindellin mahdollisuudet The Openiin eivät ole vielä täysin menneet. Seuraava mahdollisus saattaa avautua ensi viikolla DP World Tourin ja PGA Tourin yhteiskilpailussa Scottish Openissa, mikäli hän nousee mukaan kilpailuun kolmannelta varasijalta.

Skotlannissa on jaossa vielä kolme paikkaa major-turnaukseen. Lindell arvioi, että noin kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen voisi riittää, kun tuloslistalta poistetaan pelaajat, joilla paikka kauden viimeiseen major-turnaukseen on jo ennestään varmistettu.

BMW International Openin voitti 18. reiällä eagle-putin upottanut Michael Hollick (-18). Eroa toiseen eteläafrikkalaiseen Hennie du Plessisiin (-17) kertyi yksi lyönti.

Lue seuraavaksi: Oliver Lindell pelaa Saksassa isoista panoksista: "Homma ei todellakaan ole vielä selvä"

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)