Käynnissä on yksi lajin historian merkittävimmistä rakennemuutoksista.
Kyse ei ole uusista mailoista, teknologisista innovaatioista tai ennätyspalkintorahoista. Suurin muutos löytyy pelaajakunnasta. Naiset ovat nousseet golfin nopeimmin kasvavaksi harrastajaryhmäksi lähes kaikkialla maailmassa.
Tuore R&A Global Golf Participation Report osoittaa, että naisten osuus aikuisista golfareista on noussut vuoden aikana 31 prosentista 34 prosenttiin. Raportti kattaa 148 maata Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Karibialla. Kasvu ei ole yksittäisten maiden ilmiö.
Yhdysvalloissa kehitys on ollut vieläkin voimakkaampaa. National Golf Foundationin mukaan naisten määrä kentillä on kasvanut vuodesta 2020 peräti 45 prosenttia, ja pelaajia on jo yli kahdeksan miljoonaa. Moni asia viittaa siihen, ettei kyse ole hetkellisestä buumista.
Golf hyötyi koronapandemiasta kenties enemmän kuin mikään muu urheilulaji. Ulkona pelattava laji tarjosi turvallisen tavan liikkua, ja kentille löysi valtava määrä uusia harrastajia. Monessa lajissa harrastajamäärät ovat sittemmin tasaantuneet. Golfissa näin ei ole käynyt.
R&A:n raportit osoittavat, että harrastajamäärät ovat pysyneet korkealla myös pandemian jälkeen. Samalla naisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta.
Kasvua selittävät matalan kynnyksen alkeiskurssit, aktiivinen seuratoiminta, sosiaalinen media sekä se, että golfia markkinoidaan nykyisin aiempaa vahvemmin elämäntapana eikä pelkästään kilpailulajina.
Suomi kuuluu eurooppalaiseen kärkeen
Suomessa naisten osuus rekisteröidyistä golfareista on 27 prosenttia. Sillä heltiää Euroopan maiden joukossa jaettu viides sija Tanskan ja Espanjan kanssa. Edellä ovat Itävalta, Sveitsi, Saksa ja Hollanti. Vuoden 2024 raportissa naisten osuus Suomessa oli 24 prosenttia, joten kasvua on tullut vuodessa kolme prosenttiyksikköä.
Suomen Golfliitto on pitänyt naisgolfin kasvattamista yhtenä keskeisistä tavoitteistaan jo usean vuoden ajan. Liitto käynnisti vuosina 2022–2024 valtakunnallisen Naiset golfaa -kampanjan, jonka tavoitteena oli madaltaa kynnystä tutustua lajiin. Seuroja kannustettiin järjestämään naisille suunnattuja kokeilutapahtumia ja alkeiskursseja sekä rakentamaan harrastajille yhteisöllisiä toimintamalleja.
Kampanjan materiaalit ovat edelleen seurojen käytössä, ja Golfliitto järjestää vuosittain ladygolfiin keskittyviä koulutuksia ja verkostotapaamisia.
Kasvusta huolimatta kehityspotentiaalia on edelleen paljon. Kolme neljästä suomalaisesta golfarista on mies.
Kasvu ei näy ainoastaan harrastajamäärissä. Myös huippugolf on muuttunut. LPGA Tourin kokonaispalkintorahat ovat nousseet muutamassa vuodessa noin 90 prosenttia. Vuonna 2025 palkintopotteja oli jaossa ennätykselliset 131 miljoonaa dollaria, ja kasvun odotetaan jatkuvan.
Samaan aikaan kilpailujen näkyvyys on kasvanut. Vuoden 2023 Solheim Cup keräsi 9,5 miljoonaa katselutuntia. Erityisen kiinnostavaa oli se, että noin kolmannes katsojista ei ollut aiemmin seurannut edes Ryder Cupia. Naisten golf ei siis ainoastaan houkuttele vanhoja huippugolfin ystäviä, vaan tavoittaa kokonaan uusia yleisöjä.
Kasvava harrastajakunta näkyy myös golfmatkailussa. Tutkimusten mukaan naisgolfarit arvostavat golfkentän lisäksi hyvinvointipalveluja, kulttuuria, ravintoloita ja yhteisiä elämyksiä. Matkan kokonaisuus painaa vaakakupissa usein enemmän kuin pelkkä kenttä.
Golfmatkan järjestäjät ovatkin alkaneet rakentaa tuotteitaan aiempaa monipuolisemmiksi. Lokakuussa Cannesissa järjestettävä International Golf Travel Market nostaa naisten golfmatkailun yhdeksi tapahtuman pääteemoista.
Naiset muuttavat koko golfalaa
Muutos ei rajoitu pelaajiin. Yhä useampi nainen toimii nykyisin valmentajana, kentän toimitusjohtajana, välinekaupassa ja golforganisaatioiden päätöksenteossa.
Women in Golf Awards -järjestön perustaja Nicole Wheatley on todennut, että naisten golfin kasvu näkyy yhtä paljon kentän ulkopuolella kuin kentällä. Hänen mukaansa juuri alan naisammattilaiset rakentavat uusia mahdollisuuksia seuraaville sukupolville.
R&A arvioi, että naisten määrän lisääminen on yksi koko golfin tulevaisuuden tärkeimmistä kasvutekijöistä. Kun yhä useampi seura panostaa aloittelijoihin, yhteisöllisyyteen ja joustavaan harrastamiseen, uusia pelaajia löytyy ryhmästä, jota golf ei ole aiemmin tavoittanut yhtä tehokkaasti.


Artikkelissa todetaan, että golfin uusi kasvumoottori löytyy naisista. Jos tähän todella uskotaan, sen pitäisi näkyä myös Suomen Golfiton huippu-urheilun linjauksissa. Valitettavasti näin ei ole tapahtunut. Tyttögolfin resursointi on ollut vuosien ajan poikia heikommalla tasolla. Esimerkiksi maajoukkuepaikkoja on ollut vähemmän, ja pahimmillaan tyttöjen EM-joukkuetta ei ole edes lähetetty kilpailuihin ilman avointa perustelua, vaikka kyse on tärkeimmästä kansainvälisestä juniorijoukkuekilpailusta. Samaan aikaan poikien joukkue osallistuu tänäkin vuonna EM-kilpailuihin, vaikka pelaa 2. divisioonassa pudottuaan viime vuonna pääsarjasta.
Onneksi yksityiset toimijat ovat tarttuneet toimeen. Matilda Castrénin Linnagolfissa järjestämä korkeatasoinen tyttöjen kilpailutapahtuma Presidentti Alexander Stubbin suojeluksessa osoittaa, että tyttögolfiin halutaan panostaa ja sen potentiaali tunnistetaan. Toivottavasti myös Golfliitto tarkastelee kriittisesti omia linjauksiaan ja varmistaa, että tyttöjen huippu-urheilun kehittämiseen panostetaan aidosti eikä vain juhlapuheissa. Jos naisten golf nähdään tulevaisuuden kasvumoottorina, sen pitäisi näkyä myös resursoinnissa ja kansainvälisissä edustusmahdollisuuksissa.