Ursula Wikströmin peliura hakee Suomessa vertaistaan.
Ursula Wikström pelaa tällä viikolla Mauritiuksella kauden 2026 ensimmäisen kilpailunsa. Hän on mukana Constance Belle Mare Plagen Legend Coursella käytävässä MCB Ladies Classicissa.
Yhtä myöhäistä kauden aloitusta ei Wikströmin tilastoista nopeasti löydä, mutta siihen on syynsä.
Hän sijoittui viime kaudella Ladies European Tourin rankingissa 89:nneksi ja jäi ilman vahvaa pelioikeutta. Kategorialla 17 ei alkukauden kisoihin ole ollut pääsyä, joten Wikströmille on luvassa tänä vuonna rajoitetumpi määrä turnauksia.
Wikströmin, 45, kilpaura hakee kotimaassa vertaistaan. Hän on pisimpään pääkiertueella yhtäjaksoisesti pelannut ja pisimpään kansainvälisenä ammattilaisena kilpaillut suomalaisgolfari. Uralla on mittaa jo komeat 23 vuotta.
Pääkiertueella valtaosan uransa pelanneista Mikko Korhonen yltää lähimmäksi Wikströmiä. Korhosen ura kesti 20 vuotta ja tilastokolmosen Mikko Ilosen ammattilaisuralle pituutta kertyi 18 vuotta.
Wikström ryhtyi ammattilaiseksi vuonna 2003 ja liittyi seuraavalla kaudella Ladies European Tourille. Hän on voittanut yhden kilpailun LET Access Series -kiertueella, mutta LET:llä voittotili on avaamatta.
Vantaalainen on pelannut LET:n tilastojen mukaan 369 Ladies European Tourin kilpailua ja ottanut näissä 37 top 10 -sijoitusta.
Wikström on tämän viikon Mauritiuksen kilpailussa ainoa suomalainen, sillä vahvalla kortilla kiertueella pelaava Noora Komulainen on kilpailutauolla. Avauskierros ei sujunut Wikströmiltä toivotulla tavalla. Hän pelasi perjantaina tuloksen 76 (+4), joka riittää tässä vaiheessa jaettuun 101. sijaan.
Turnausta johtaa peräti kymmenen birdieä iskenyt Ranskan Agathe Laisne (-8).
Lue seuraavaksi: Noora Komulaiselle hieno sijoitus LET:n aussikiertueen päätteeksi

