Golfpiste seuraa: SHG valitsi uuden toimitusjohtajan
06.10.2025 08:50
Kiira Riihijärven kausi päättyi kolmeen peräkkäiseen karsiutumiseen
Epson Tourin finaaliturnaus ei tuottanut Kiira Riihijärvelle ilonaiheita. Hän jäi Indian Wellsissä Kaliforniassa käydyn Epson Tour Championshipin jatkokierroksista kahden lyönnin päähän ja koki kolmannen peräkkäisen karsiutumisen.
Riihijärvi pelasi USA:n kakkoskiertueella tällä kaudella 16 kilpailua, joista yhdeksän johti karsiutumiseen. Paras sijoitus tuli heinäkuussa New Yorkissa, kun hän oli Casella Golf Championshipissä 20:s.
Oululaislähtöinen Riihjärvi sijoittui Race for the Card -rankingissa 119:nneksi. Se merkitsee sitä, että paikkoja ensi kauden kilpailuihin on luvassa hänelle rajallisesti.
Kiertueen toinen suomalaispelaaja, Matilda Castren, ei ole kilpaillut viiteen kuukauteen. Hän ylsi kauden avausturnauksessa toiseksi, ja ansaitsi kilpailusta saamillaan pisteillä hyvän kategorian kaudeksi 2026. Castren ei ole toistaiseksi ilmoittanut uransa mahdollisesta jatkumisesta.
Epson Tour Championshipin voitto ratkaistiin playoffissa yhdysvaltalaisten Anne Chenin ja Sophia Schuberin (-22) kesken. Kaksikosta Chen veti lopulta pidemmän korren. Pistelistan ykkönen oli USA:n Melainie Green. Hän voitti tänä vuonna kaksi kilpailua ja otti kahdeksan muuta top 10 -sijoitusta.
04.10.2025 20:11
Naisten MM-joukkueturnauksesta kehkeytyi trilleri
Tanah Merah Country Clubilla Singaporessa pelatussa naisamatöörien MM-joukkuekilpailussa nähtiin jännittävä loppunäytös, kun Yhdysvallat ja Espanja kiipesivät päätöspäivänä 54 reiän jälkeen kärjessä olleen Korean kanssa tasoihin yhteistuloksella 558 (-18).
Tasatilanteessa mestaruus ratkaistiin niiden pelaajien kolmansien kierrosten tulosten perusteella, joita ei otettu joukkueen kokonaissaldoon. Paras tulos, 71, oli USA:n Megha Gannella, ja näin Yhdysvallat nousi voittajaksi. Korea ja Espanja jakoivat hopeamitalin.
Pohjoismaalaisista top 10:een mahtuivat kuudennen sijan ottanut Ruotsi (-14) sekä yhdeksänneksi päätynyt Tanska (-8). Suomi ei saanut paikkaa MM-kisoihin.
Parhaan henkilökohtaisen tuloksen pelasi Kiinan Ying Xu (-13). Kiina (-16) jakoi joukkuekilpailussa neljännen sijan Englannin kanssa.
03.10.2025 15:52
Suur-Helsingin Golf valitsi uuden toimitusjohtajan
Suur-Helsingin Golf on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Aleksi Ahdin. Hän aloittaa tehtävässään marraskuun puolivälissä. Ahti, 49, on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän on toiminut vaativissa johtotehtävissä mm. operatiivisena- ja toimitusjohtajana vastuullaan niin strategioiden kuin toiminnan kehittäminen.
Ahti on myös toiminut SHG:n junioritoimikunnan vetäjänä ja seuran johtokunnan jäsenenä.
”Olen todella iloinen valinnastani ja odotan innolla työskentelyn alkamista. SHG on vakavarainen ja hyvin hoidettu yhtiö, jolla on selkeä strategia toimintansa ohjenuorana. Sen rinnalla pidän tärkeänä sitä, että omat arvoni ja SHG:n arvot kohtaavat. On hienoa päästä tekemään merkityksellistä työtä intohimoisesti asiaan suhtautuvan työyhteisön, vapaaehtoisporukan ja pelaajakunnan kanssa”, Aleksi toteaa.
”Olemme sellaisessa kehitysvaiheessa, että tarvitsemme henkilöä, jolla on edellytykset johtaa ja toteuttaa tarvittavat toiminnalliset muutokset koko toiminnan laadun parantamiseksi tavoitteena entistä parempi pelaajakokemus. Aleksi täytti laadukkaasta hakijajoukosta parhaiten vaatimukset, joita olimme toimitusjohtajahakuun asettaneet. Olemme tyytyväisiä saadessamme hänet SHG:n johtoon”, SHG Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Laitinen toteaa.
SHG:n edellinen toimitusjohtaja Jarkko Raski irtisanoitui toukokuussa. Väliaikaisena toimitusjohtajana toimii Sami Kangas.