Elmo Gerkmanin peliesitykset olivat rautaa The Nordcenter Fream Extreme -kilpailussa.
Elämässä tapahtuu välillä asioita, jotka laittavat muut sillä hetkellä tärkeältä tuntuvat jutut taka-alalle. Näin kävi Elmo Gerkmanille heinäkuun alkupuolella, kun hänen isänsä menehtyi äkillisesti. Silloin golf jäi ymmärrettävästi pienempään rooliin.
Tähän suhteutettuna Gerkmanin jaettu viides tila Nordcenterissä pelatussa Nordic League -kilpailussa oli loistava suoritus ja hyvä osoitus nuoren miehen pelitaidoista. Hän oli koko kilpailun paras suomalainen neljän lyönnin marginaalilla seuraaviin.
Kun Gerkman upotti kilpailun viimeisen puttinsa Fream-kentän 18. reiällä, hän nosti katseensa ylös ja osoitti sormellaan kohti taivasta.
”On ollut vaikea vuosi, eikä pelkästään golfin takia. Oli mukava saada tällainen onnistuminen tähän. Tämä merkitsee todella paljon”, rauhallisesti puhunut Gerkman sanoi.
Tämä merkitsee todella paljon.
Kierrostulokset 70 ja 69 pelannut Gerkman teki kahteen päivään peräti kolme eaglea. Perjantaina iso onnistuminen tuli 12. reiälle, jossa hän puttasi kolmemetrisen eaglen sisään.
”Putti on ollut se, mikä tökkinyt koko kauden. Nyt kun se on kunnossa, ja lyönti on hyvä, niin kyllä sieltä silloin hyvä tulos tulee.”
Gerkmanin jälkeen seuraavaksi parhaiten suomalaisista kisassa pelasivat Eetu Isometsä, Niclas Hellberg, Juuso Kahlos, Rasmus Karlsson ja Antti Ahokas. He jakoivat 18:tta sijaa tuloksessa -1.
The Nordcenter Fream Extreme -kilpailun voittoon pelasi Norjan Jarand Ekeland Arnøy. Hankalien sääolojen vuoksi 36-reikäiseksi lyhentyneen kilpailun voittotulos oli -10. Voittomarginaali toiseksi sijoittuneeseen Ruotsin Adam Anderssoniin oli kaksi lyöntiä.
Torstaina 16 reikää pelannut Arnøy joutui pelaamaan perjantaiaamuna kaksi reikää, Fream-kentän 8. ja 9. reiät. Hän teki molemmille parit, joten hän jäi tuloksessa -10 odottelemaan, saavatko takana tulevat hänet kiinni.
”Oli mielenkiintoista pelata vain kaksi reikää, kun on täysin tietämätön, miten kaverit tulevat pelaamaan, kun he vasta kohta starttaavat kierrokselleen. Mutta yritin tehdä birdiejä, mutta niitä ei tullut”, Arnøy jutteli aamulla kahdeksan jälkeen, kun hän oli lopettanut kierroksensa.
Palkintojenjaossa oli helpottunut Arnøy, joka oli koko päivän odotellut Nordcenterin klubitalolla kisan päättymistä.
”En voinut tehdä mitään tilanteelle, joten oli vain odotettava. Pari kaveria teki hyvää nousua, mutta onneksi säilytin lopulta ykköspaikan”, sanoi tämän kauden toisen voittonsa Nordic Leaguessa ottanut Arnøy.
Lue seuraavaksi: Jokaisesta pilvestä satoi Nordcenterissä – kosteudesta huolimatta suomalaisilla aihetta iloon