Nordcenterin Nordic Leaguessa onnistunut suomalaiskonkari: ”Tuntuu, että täällä pelataan kunnon kilpagolfia” - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Nordcenterin Nordic Leaguessa onnistunut suomalaiskonkari: ”Tuntuu, että täällä pelataan kunnon kilpagolfia”

Antti Pasasen chippi sujahti reikään Freamin 9. reiällä. Se sai miehen tuulettamaan reippaan äänekkäästi. Kuva: Juha Hakulinen

The Nordcenter Fream Extreme -kilpailun avauspäivä oli suomalaisilta mukiinmenevä suoritus.

Haastavaksi viritetty kenttä ja lopulta todella sateisen harmaaksi kääntynyt sää olivat pelaajien kiusana The Nordcenter Fream Extreme -kilpailun avauspäivänä. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkipaikalla on Norjan Jarand Ekeland Arnøy (-6). Suomalaisista kisan parhaiten avasivat Antti Pasanen ja Elmo Gerkman (-2).

Kilpailun tulostaso oli yleisesti parempaa aamupäivällä startanneilla, jolloin keli oli paikoin maltillisen tuulinen, ja ennustetut sateet loistivat vielä silloin poissaolollaan. Keli muuttui harmaaksi puolenpäivän jälkeen, eikä iltapäivän pelaajat voineet sateenvarjoa juuri päivän aikana sulkea.

Viime viikolla Ruotsissa Challenge Touria pelannut ja tämän viikon CT-kilpailusta niukasti rannalle jäänyt Arnøy esitti todella tehokasta tuloksentekoa kierroksen kymmenellä ensimmäisellä reiällä. Ne hän pelasi kuusi alle parin.

”Pelasin tosi varmasti koko päivän. Kierroksen kohokohta oli kasilla, kun chippasin eaglen sisään”, tiistaina alkuillasta Nordcenteriin saapunut norjalainen kertoi.

Lyhyt valmistautuminen ei näkynyt tulostaululla, vaan Arnøy oli saanut nopealla harjoituskierroksella hyvän tuntuman kentästä. Viime päivien reippaiden sateiden pehmittämä kenttä teki myös pelaamisesta hieman tavallista helpompaa.

”Monet griinit ovat kallellaan lyöntisuuntaan päin, joten pallon saaminen oikealle tasolle oli haastavaa”, kärkimies kuitenkin muistutti.

Suomalaisista parhaissa asemissa avauspäivän jälkeen olevat Antti Pasanen ja Elmo Gerkman jakavat kahdeksatta sijaa. Kilpailun kokeneimpiin pelaajiin lukeutuva Pasanen nautti pelaamisesta Nordic League -kilpailussa.

”Tuntuu, että täällä pelataan kunnon kilpagolfia. On makea fiilis mennä jätkien kanssa kentälle pelaamaan”, tanskalaisen ja ruotsalaisen pelikaverin kanssa kenttää keskiviikkona kiertänyt Pasanen kertoi.

Mutta tuo on ihan hyvä tulos tälle kentälle, ei voi olla pettynyt.

Pasasen ilme oli kierroksen jälkeen tavallista kirkkaampi, sillä Fream-kentän todella kireälle 9. reiälle kierroksensa päättänyt Pickala Golfin pelaaja chippasi siinä birdien sisään.

”On siinä eroa, lopettaako kierroksen bogilla tasan par-tulokseen, vai upottaako tuollaisen huikean birdien ja sitä kautta pelaa pari alle. Se birdie kruunasi koko kierroksen.”

Gerkmanilla kierros oli puolestaan menossa todella paljon alle parin, kun hän teki neljän reiän jaksoon kaksi eaglea ja birdien. Toinen eagle sujahti reikään 120 metrin matkalta. Sen jälkeen tulostehtailu hiipui kolmeen perättäiseen bogiin.

”Oli vähän liian hyvä meno siinä, kun meni neljä reikää viisi alle parin. Vähän jäädyin lopussa, siinä tuli pari kolmen putin griiniä. Mutta tuo on ihan hyvä tulos tälle kentälle, ei voi olla pettynyt”, Gerkman kuitenkin myönsi.

Pasasen ja Gerkmanin lisäksi päivän suomalaisonnistujiin voidaan laskea 12. sijaa jakavat Juuso Kahlos ja Antti Ahokas (-1), sekä 19. sijalla olevat Tyko Tuohimaa ja Jesse Saareks (par).

Juttua muokattu kello 22.53: muutettu Jarand Ekeland Arnøyn kotimaaksi Norja.

Lue seuraavaksi: Nordcenter Golf & Country Club - Elämyksiä sekä keholle että mielelle

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje