Nelly Korda otti Lontoon Centurion Clubilla tyylipuhtaan voiton.
Ensimmäisellä kierroksella loistanut Noora Komulainen (+4) ei pystynyt kääntämään laskusuuntaista virettään Lontoon LET-turnauksessa sunnuntaina. Hän pelasi Aramco Team Series London -kilpailussa tuloksen 78, ja joutui tyytymään jaettuun 28. sijaan.
Päätöspäivään kahdeksannelta tilalta lähteneen Komulaisen kiri petti jo kierroksen alussa, jossa hänelle kirjattiin viisi bogia. Loppu sujui mallikkaammin, mutta nousukiitoon peli ei enää jatkossa lähtenyt.
Toinen kolmannelle kierrokselle edennyt suomalainen, Ursula Wikström (+15) oli 59:s.
Centurion Clubin kentällä käydyn turnauksen voitti ylivoimaisesti Nelly Korda (-11). Maailmanlistalla toisena oleva yhdysvaltalainen jätti Englannin Charley Hullin neljän lyönnin päähän. Etelä-Afrikan Nicole Garcia (-5) täydensi kärkikolmikon.
Komulainen on Ladies European Tourin Race to Costa del Sol -listalla parhaana suomalaisena sijalla 37. Kärjessä jatkaa Lontoossa 22:nneksi päätynyt Espanjan Ana Pelaez Trivino.

