Tunnejuttuja kesän edellä - Golfpiste.com

19.11.–26.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][2]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Entinen tyttö

Tunnejuttuja kesän edellä

Mikko Korhonen kertoi äskettäin aloittaneensa henkisen valmennuksen. Arvostan.

Huippu-urheilija jos kuka oppii, että fyysinen vahvuus ei ole kaikki kaikessa. Henkistä kanttia ja tunnereaktioita kannattaa käsitellä ja treenata – erityisesti kun ansaitsee pelaamalla leipänsä.

Onnistuminen vaatii muutakin kuin pelisilmää, lyöntitekniikkaa ja lihasvoimaa. Ei riitä, että hauis huutaa hoosiannaa, jos mielen kerroksia ei jaksa kivuta alas- eikä ylöspäin. Ennen kuin voi voittaa muita, tarvitsee tunnetaitoja oman itsensä voittamisessa.

Usein kuulee sanottavan, että naiset olisivat jotensakin osaavampia suunnistamaan tunnesokkeloissa. Mene tiedä. Oman kokemukseni pohjalta olen sitä mieltä, että tunteiden ja reaktioiden analysointi on vaativaa kaikille sukupuolille.

Mielen hallinta ja tasapaino auttaa meitä pelissämme, olimmepa PGA-pelaajia tai meikäläisiä klubituuppareita.

Viime kuukausina maailmanmeno on rassannut päätä poikkeuksellisen paljon alkaen koronasta ja päätyen aseiden kalisteluun. Unohtamatta sähkön ja polttoaineiden hinnan ja korkojen nousua. Murheita riittää.

Aina se hymy toki jossain vaiheessa vähintään hetkeksi hyytyy. Mitä nopeammin paluu hymyyn onnistuu, sen parempi jatkon kannalta.

Häiritsevä yleishuolestuminen, epävarmuus tulevaisuudesta ja jopa pelko – siis tunteet – mylläävät mielenrauhaa, yöunia, keskittymistä, työtehoa ja jollain tavalla epäilemättä myös alkavan kauden pelisuorituksia.

Kun maailma ahdistaa eikä sen tapahtumiin voi vaikuttaa, tulee turhautunut olo ja motivaatio mukavaankin tekemiseen voi hiipua. Tekemättömänä taas mikä hyvänsä taito taantuu ja lopulta koko homma huvittaa vielä vähemmän.

Itse rämmin parhaillaan miten kuten kohti valoa. Vastikään jäätikkö väistyi ja päästiin viimein nauttimaan ensimmäisistä rangeharjoituksista talven hallikeikkojen jälkeen.

Myös ensimmäinen ekstriimiysi (jota joutui odottamaan kuukauden tavallista kauemmin) oli tietysti pelattava Vihdissä perinteen mukaisesti. Kotikentällekin on alkanut päästä päiväkävelemään, mikä on kiinnostavampaa maila kädessä kuin ilman.

Vähin erin oikea kesä lopulta palaa.

Peilailen odotuksen täyteisiä tunteitani golfkauteen liittyen. Yritän jo nähdä itseni onnellisena kesän ensimmäisen kokonaisen ja griinillisen golfkierroksen ensimmäisellä tiipaikalla. Pystynkö hallitsemaan jännityksen ja innostuksen tunteitani niin, että ne päätyvät hyötykäyttöön eivätkä käänny yliyrittämiseksi?

Toivo paremmasta kasvaa aina kauden edetessä. Odotan, että pysyn optimistisena ja kerrytän – pelaamallakin – takaisin sisäistä voimaa ja itseluottamusta liittyen niin golfiin kuin koko elämään. Kesä aina vahvistaa mieltä.

Näkökulmia peliin liittyviin tunteisiin on ainakin pari.

Ensinnäkin päivän perusmielentila golfkierrokselle lähtiessä. Viekö se peliä ylöspäin vai alaspäin?

Toiseksi kierroksen aikana eri syistä ailahtelevat tunteet. Startin täpinä ja toiveikkuus. Kiihkoisa tai kiihkoton eteneminen. Ärsyyntyminen, syystä tai toisesta. Onnistumisen riemastus, jopa flow. Toistuvan epäonnistumisen kyynel silmänurkassa. Henkinen jäykistyminen, rentouden kadottaminen, kokovartalokipsi. Tarve tehdä omia taitoja parempi tulos. Kilpailuhenkisyys rajallisin taidoin. Voittajafiilis, kun pitkä putti vierii sisään tai vaikea vesi ylittyy kertalaakista.

Kaikkea tunteellista sitä mahtuukin neljään tuntiin.

Joka kierrokselle lähden sillä ajatuksella, että hymy ei saisi hyytyä vaikka ”syrän märkänis”. Jokainen kierros on parhaimmillaan tunteiden koulimista pelin käyttövoimaksi, ei esteeksi.

Aina se hymy toki jossain vaiheessa vähintään hetkeksi hyytyy. Mitä nopeammin paluu hymyyn onnistuu, sen parempi jatkon kannalta. Ajoittain peliinsä liian vakavasti suhtautuvalle (tunnustan!) golfarille hienointa peliseuraa on sellainen, joka pitää omat ja ryhmän tunteet plussalla ja vaalii yhteistä hymyä. Sellaiseksi yritän kasvattaa itseänikin, vaihtelevalla menestyksellä.

Siksi onkin pakko palata tuohon kevään ensimmäiseen Vihdin ysiin, joka sai minut varsin hyvälle tuulelle. Myös muutama tunnehavainto tuli tehtyä.

Esimerkiksi se, miten (monet) miehet pyrkivät hillitsemään vahvempia tunneilmaisujaan, jos porukassa on mukana nainen. Poikain kesken voisi päräytellä mielin määrin ja olisi varmaan hauskempaa.

Perustuuko tuo pidättyväisyys kohteliaisuuteen, vieraskoreuteen vai siihen, että naisia pidetään huumorintajuttomina käytös-, etiketti- ja sääntöpoliiseina?

En tiedä teistä, mutta minusta on lähinnä huvittavaa kun (lähinnä) keltaisilta tiiauspaikoilta ajoittain kajahtaa v-, p- tai s-huudahdus. En niiden käyttöön ketään kannusta, mutta en myöskään jaksa niitä pohjattomasti paheksua, kunhan eivät ihan pilkkua korvaa kuten teinikielessä.

En edes jaksa uskoa, että sadattelu (johon itsekin välillä päädyn) huonon lyönnin jälkeen olisi varsinaisesti aito tunneilmaisu täynnä raivoa, johon sanat perinteisesti viittaavat.

Kailotus on pikemminkin vähän teatteria (enemmän komediaa kuin tragediaa) itselle ja läsnäolevalle yleisölle. Rehvakas ele tai elämän mittaan omaksuttu tapa ilmaista, että tässä nyt ollaan niin tosissaan ja tämä on maailman tärkeintä hommaa.

Siis tämä yksi golflyönti, joka meni taas oikealle. Tai vasemmalle. Tai jonnekin.

Lue seuraavaksi: Hyvää pitoa myös golfkentille

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje