Lumimyräkän keskellä on mukava muistella talvisia pelimatkoja lähes 15 viime vuoden jaksolta. Kännykkäkuvien ja matkakuvakirjojen avulla palasin juuri parin vuoden taakse, Anna Golfin hauskalle pelireissulle Espanjan Peraladaan. Oliivipuistikoiden ympäröimän golfresortin vehreät maisemat ja ihana marraskuinen valo saivat hetkeksi unohtamaan jopa K-kurimuksen.
Peraladassa pelasimme paitsi täyspitkän, myös ysireikäisen, näpsäkän Pitch & Putt -kentän: 1315 metriä kaikkiaan ja tuplatiipaikat 18 reiän pelaajia motivoimassa. Väylät 44–108-metrisiä. Kerrassaan kiva ja opettavainen golfkokemus, vaikka osuimmekin parahiksi sadekuurojen alle.
Peraladassa myös ensi kertaa tiedostin, että P&P on Kataloniassa, Espanjassa ja muuallakin maailmalla oma suosittu golfmuotonsa, myös kilpatasolla.
Tästä pääsenkin väittämääni: Pitch & Puttin mahdollisuuksia ei ole Suomessa oivallettu ja hyödynnetty. Nimitettäköön kenttiä vaikkapa lyhyt- tai mieluummin jopa tarkkuusgolfkentiksi.
Antakaas kun perustelen.
Jos SGL:n listaus on ajan tasalla, Suomessa itsenäisiä par 3 -kenttiä on vain neljä. Täyspitkien kenttien kyljessä on noin 25 vähintään 3-reikäistä par-kolmosta. Luku kasvaa noin 50:een, jos otetaan huomioon isojen kenttien sisään rakennetut par 3 -tiiauspaikat.
Nekin ovat toki hyvää kehitystä ja mainio lähtökohta aloitteleville pelaajille, mutta myös kokeneemmille tarkkuusharjoituksiin. Ja joka tapauksessa keino innostaa ihmisiä P&P:n pariin.
Keskityn seuraavassa ensisijaisesti P&P:iin omana, vakavasti otettavana golfin alalajina.
Suomessa P&P ei nauti kansansuosiota, kuten niin laajalti maailmalla. Tässä liikunta- ja urheiluorganisaatioiden luvatussa maassa ei ole P&P:lle kansallista organisaatiota, ei itsenäisenä eikä SGL:n alaisena. Näin ollen Suomi ei kuulu P&P:n kansainväliseen tai eurooppalaiseen liittoon eikä tee kilpailuyhteistyötä niiden kanssa.
Vilkaistaanpa historiaa. Olemme kovasti jälkijunassa, sillä P&P-pelaamisen juuret ulottuvat Englannin Portsmouthiin ja peräti vuoteen 1914. Jo tuolloin avautui Southsea Golf Links, 9 reikäinen par 3 -kenttä, joka on edelleen suosittu.
Englannin P&P valtasi 1920- ja 30-luvuilla. Myös USA:ssa ja Kanadassa innostuttiin.
Hälläväliä-asenteesta pitäisi kertakaikkiaan päästä ja tehdä P&P/par3 -kenttiä, jotka ovat kunnollisia, mielenkiintoisia ja laadukkaita.
Alussa P&P tarjosi lisäpuuhaa lähinnä Englannin lomarantojen turisteille. Kun samanaikaisesti oikeat aktiivigolfarit rakensivat pienoisjäljennöksiä täysimittaisista kentistä pelatakseen niin sanotusti vakavissaan, näiden kahden ryhmän intressit eivät oikein kohdanneet. Kenties turistien tietämättömyys golfin säännöistä ja etiketeistä ärsytti tosi harrastajia eikä P&P:tä enää otettu vakavasti.
Niin sanotusti vakavasti otettavana urheilulajina P&P syntyikin Irlannin Corkissa 1937. Toinen maailmansota rajoitti alkaessaan kaikkea, myös golfia. Armeija tarvitsi terästä ja kumia eikä niitä riittänyt mailoihin ja palloihin. Pula jatkui vielä sodan jälkeenkin. Parin mailan ja pallon P&P piti intoa yllä niissäkin olosuhteissa.
Joulukuussa 1944 perustettiin jo Irish Amateur Pitch and Putt Union ja 1960 Pitch and Putt Union of Ireland (PPUI). Nykyisin Irlannissa on 125 P&P-klubia ja yli 12 000 pelaajaa.
Sittemmin P&P levisi Australiaan. Ensimmäiset Irlannin ja Australian väliset mestaruuskisat pidettiin 1993. Erityisesti Kataloniassa (missä Peraladankin kenttä sijaitsee) tykätään tarkkuusgolfista ja kisaillaan menestyksekkäästi. P&P-kenttiä on 42 ja pelaajia 16 000 pelkästään tässä yhdessä Espanjan maakunnassa.
Vuosituhannen vaihteessa P&P valloitti muutakin Eurooppaa: mm. Italia, Ranska, Saksa, Sveitsi ja Hollanti innostuivat asiasta. EPPA, European Pitch and Putt Association, majailee Dublinissa, perustajina vuonna 2000 Irlanti, Iso-Britannia, Katalonia, Ranska, Hollanti ja Italia. Nyttemmin mukana on yhdeksän Euroopan maata.
International Pitch and Putt Association IPPA syntyi vuonna 2009 ja sen kotipesä on Madridissa, Espanjassa. IPPAan kuuluu 31 maata, joissa on 345 P&P-kenttää.
Ja löytyypä vielä FIPPAkin, jonka virallisella saitilla näyttäytyvät niin kansainvälinen kuin Euroopakin P&P-liitto tapahtumineen.
Ei siis ihan mitätöntä puuhastelua. Suomea vain ei millään jäsenlistoilla näy. Valitettavasti. Ehkäpä P&P:iin suhtaudutaan meilläkin kuten alkuvaiheissaan Englannissa: kuriositeetti ja turistihupi, jolle vakavamielinen golfari, golfkentän rakentaja tai lajiliitto ei syty.
Kannattaisi kuitenkin ottaa mallia maailmalta. Kyllä meillä moneen niemeen, notkoon ja puistikkoon mahtuisi hyvin hoidettu ja laadukas 9- tai 18-reikäinen P&P-kenttä. Luulisi myös, että laadukkaankin lyhytkentän rakentaminen olisi halvempaa ja helpompaa kuin täyspitkän.
Pari lisäperustelua vielä sille, miksi P&P voisi olla kotoisen golfimme uusi, innostava ulottuvuus ja myös mahdollisuus menestyä kansainvälisillä kilpakentillä. Ensinnäkin meillä on nuorisoa, jonka P&P veisi olennaisen ääreen: tarkkuutta ja lähipeliä kehittämään. Reilun kilometrin kentän pikkuväkikin jaksaa kiertää keskittyneesti.
Toiseksi meillä on kiireisiä aikuisia, jotka ehtisivät pelaamaan useammin, jos kiinnostuisivat P&P:stä. Kierroksen heittäisi mukavasti duunipäivänkin jälkeen. Kolmanneksi meillä on korona, joka on kasvattanut golfbuumia. Osaa pelipaineesta voisi suunnata lyhytkentille. P&P saattaisi kiinnostaa myös isojen kenttien ruuhkiin kyllästyneitä tai vain tarkkuusharjoittelua kaipaavia.
Ja ennen muuta: Meillä on kasvava joukko golfaavia senioreita. Hyvä on kokeneen pelata täyspitkää kenttää, mutta entä jos ja kun voimat väistämättä hiipuvat eikä autoilu kiinnosta?
Toisiko kansainvälisten P&P-kilpailujen kolmen mailan sääntö (joista yksi putteri) sopivasti haastetta jatkaa pelaamista ja jopa kilpailemista niin sanotusti loppuelämän? Ei tarvitsisi kävellä liikaa, ei yrittää lyödä entisiin pituuksiin draiverilla ja väylillä, voisi keskittyä lähipeliin ja silti saada täydet golffiilikset, liikuntaa ja kaikkinaista harjoitusta lempilajissa.
Olen silloin tällöin pelannut nykyisillä lyhytkentillämme. On ollut ekstriimiä kuten sotilaiden Isosaaressa. Hauskaa hankaluutta kuten Bjärkasissa. Pienimuotoista puistokävelyä kuten Laajasalossa. Ja monenlaista muuta. Hetkittäin on ollut myös hieman turvaton olo, kun väylät ovat ahtaita ja menevät ristiin toistensa kanssa.
Viime kesänä osuin par 3 -kentälle (nimiä mainitsematta) ns. huonolla hetkellä, kun edellisestä kentänhoidosta, väylien leikkauksesta ja puttigriinien viilauksesta näytti kuluneen toinen tai jopa kuudes tovi.
Tuntui, että par-kolmonen pääkentän kyljessä oli lähinnä kentänhoidollinen rasite ja pikkurahan sivubisnes. Jotain, mikä on pistetty pystyyn lähinnä houkuttelemaan lähihotellin matkailijoita, jotka eivät ehkä oikeasta golfista ja hyvistä kentistä mitään ymmärrä. Ei palvelemaan aktiivipelaajia.
Kun sellaiselle kentälle menee kokeneena golfarina, niin jopa kympin maksu tuntuu vahvasti ylimitoitetulta.
Tuosta hälläväliä-asenteesta pitäisi kertakaikkiaan päästä ja tehdä P&P/par3 -kenttiä, olivatpa sitten 6-, 9- tai 18-reikäisiä, jotka ovat kunnollisia, mielenkiintoisia ja laadukkaita. Vain sillä tavoin P&P voisi löytää Suomessakin paikkansa ja arvostuksensa.
Kuka innostuisi rakentamaan hyviä P&P-kenttiä? Kuka pistämään Suomessa pystyyn lyhytkenttien yhdistyksen, joka järjestäytyisi aikanaan myös kansainvälisesti ja osallistuisi kilpailutoimintaan jäsenistönsä iloksi? En ota kantaa siihen politikointiin, olisiko P&P osa SGL:n toimintaa vai tarvitaanko itsenäinen lajiliitto. Miten vain. Pääasia, että uutta ajattelua lajin kehittämiseen syntyisi myös P&P-näkökulmasta.
Sillä golfin kehityksestähän tässäkin on pohjimmiltaan kyse ja siitä, sopiiko yli neljän tunnin kierros pitkällä kentällä kaikkien nykypelaajien tarpeisiin ja aikatauluihin.
Varmemmaksi vakuudeksi kysäisin vielä Golflehden päätoimittajan Jere Jaakkolan mielipidettä P&P/par 3 -kenttien annista pelaajalle.
Näin Jere: ”Siellä tulee harjoiteltua paljon wedgejä, mikä kehittää paitsi wedge-peliä, myös pidempiä lyöntejä. Lyönnin tempoa on hyvä hakea lyhyiden rautojen kautta. Par-kolmosilla on yleensä myös vähän tavallista pienemmät griinit, mikä saattaa terävöittää sekä ajatusta että tarkkuutta lähestymislyönneissä. Olennaisinta par 3 -golfissa on kuitenkin hauskuus. Lyhyempi ja nopeampi peli on kiva versio normaaligolfista, ja kentätkin ovat usein kauniita pikkupuistoja.”
Jos ette innostu Entisen tytön moninaisista perusteluista laajentaa golfelämyksiä P&P:n suuntaan, niin uskokaa edes Jereä, Bjärkasin par 3 -kentän tuplaholarimestaria.
Lue seuraavaksi: 15 kysymystä tosielämästä - Jos vastasit moneen ”kyllä”, kannattaa pitää tuumaustauko
Kiitos artikkelista! Toivotaan että idea lähtee leviämään ja vaikkapa Golfliitto omalta osaltaan perustaisi golfille uuden alalajin. Monia harrastajia kiinnostaa enemmän tarkkuuspeli kuin pisimmän draivin tavoittelu.
Britanniassa P&P kisat vaikkapa työpäivän jälkeen ovat hyvin suosittuja golfareiden keskuudessa, toivottavasti Suomessa ollaan myös asiasta innostumassa. Suomessa on rakenteilla uusia par3-kenttiä. Ehkä nyt kannattaisi katsoa väyläsuunnitelmat uudestaan eri näkökannalta ja tehdä niiden käytöstä oma lajinsa kilpailuineen kaikkineen. Uskon, että kiinnostusta riittäisi niilläkin, jotka eivät innostu koko kentän kiertämisestä, vaan golfista taitolajina.
’Suomessa on rakenteilla uusia par3-kenttiä.’
Missä?
Hyvä blogi. Jäin pohtimaan, pitääkö asialle tehdä jotain vai antaa kehityksen kulkea omia polkujaan.
Aikakin Uudellamaalla on tarjolla lukuisia hyviä par3 kentiä ja oman havaintoni mukaan useimmiten tyhjiä. Kuten golftintti kirjoitti, siellä arvoonsa nousee tarkkuus pisimmän draivin sijaan. Itsekin aika ajoin käyn harjoittelemassa par3 väyliä. Mutta aiheelline kysymys kuuluu: pitäisikö asialle tehdä jotain?
Entinen tyttö tarjoaa lääkkeelsi kilpailujen lisäämistä. Oman kokemuksen mukaan par3 kentillä kävijät eivät halua kilpailla vaan pelata omaksi huvikseen – tar perheenjäsentensä kanssa. Olen ollut mukana junailemassa par3 kentän kisoja – heikolla menestyksellä. Porukat haluavat pelata täysiä 18r kisoja. Miksi siis työntää narua.