Tapio Pulkkasen upea kierros vesittyi viimeisen reiän epäonnistumisiin - Golfpiste.com

3.9.–10.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][20]
KilpailuaSuomalaista

3.9.–10.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Olympialaiset

Tapio Pulkkasen upea kierros vesittyi viimeisen reiän epäonnistumisiin

Tapio Pulkkanen kuvattuna Pariisissa ennen kilpailun alkua. Kuva: Jesse Väänänen.

Loistavasti pelannut suomalainen ehti nousta kisan kärkikymmenikköön ennen viimeisen väylän koettelemuksia.

Tapio Pulkkanen näytti nousevan parhaaksi suomalaiseksi Pariisissa käynnissä olevassa miesten olympiaturnauksessa, mutta viimeisen reiän paha epäonnistuminen teki tyhjäksi upean kierroksen.

Pelattuaan 17 reikää upeasti neljä alle parin suistui Pulkkanen viimeisellä reiällä tekemään par-neloselle yhdeksikön. Se syntyi kahden veteen lyödyn pallon seurauksena.

”Avaus lähti slaissina tuulen mukana raffiin. Sieltä yritin lyödä niin pitkälle kuin pystyin, mutta se jäi raffiin vielä. Tulkittiin caddien kanssa tilannetta siten, että siitä lähtee flaieri, mutta ei se  lähtenyt, vaan meni veteen. Jouduin droppaamaan vähän vaikeaan kohtaan semiraffiin ja siitä vähän huono wedgelyönti veteen sekin”, Pulkkanen kertasi viimeisen väylän seikkailua Ylelle.

”Tuolla väylällä on sattunut ennenkin monenlaista pelaajille, harmi että sattui nyt itselle”, hän jatkoi.

Pulkkasen tulos perjantaina oli 72 (+1). Oman kierroksensa jälkeen hän jakaa kilpailussa 39 sijaa yhteistuloksella -1. Ennen viimeistä reikää Pulkkanen oli kisan kärkikymmenikössä.

Siinä missä Sami Välimäen alku oli vaikea, oli Tapio Pulkkasen alku hyvä. Hän upotti pitkän birdie-putin jo avausväylällä. Sen jälkeen hän teki neljä paria perä jälkeen, mutta pelasi reiät 6–12 neljä alle tehtyään viisi birdieä ja yhden bogin.

Lyöminen oli koko päivän hyvää, puttaaminen suorastaan häikäisevää. Pulkkanen oli viheriöllä päivän parhaita voittaen fieldiä puttaamisen strokes gained -tilastossa lähes kolme lyöntiä.

Vaikka Pulkkasen tunnelmat olivat kierroksen jälkeen ymmärrettävästi apeat, piti hän päänsä pystyssä eikä surkutellut kierrostaan liiaksi.

”Kyllä lunta on tullut tupaan ennenkin, ei tässä auta kuin jatkaa eteenpäin.”

Pulkkanen kertoi, että olo oli luottavainen läpi päivän ja hän oli erittäin tyytyväinen peliinsä ensimmäisen 17 reiän ajan. Viikonlopun tavoitteeksi hän asetti nousemisen kisan kärkikymmenikköön.

Lue seuraavaksi: Sami Välimäen lento katkesi Pariisissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (11 kpl)