Sami Välimäki käynnisti olympiakisat loistavasti - Golfpiste.com

3.9.–10.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][20]
KilpailuaSuomalaista

3.9.–10.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Olympialaiset

Sami Välimäki käynnisti olympiakisat loistavasti

Sami Välimäen rautapeli oli koko päivän ajan erittäin vahvaa. Kuva: Getty Images.

Tapio Pulkkanen joutui urakoimaan pitkän päivän, mutta hänenkin turnauksensa käynnistyi hyvin.

Miesten olympiaturnauksen alla on ehditty puhua paljon siitä, miten vaikea kisakenttä Le Golf Nationalin Albatros on. Torstaina nähtiin, miten hyviä maailman huippupelaajat ovat. Torstaina kenttä nimittäin pelasi helppona pääasiassa tyynen sään johdosta, eivätkä pelaajat jättäneet käyttämättä tätä mahdollisuutta: noin kaksi kolmasosaa kilpailijoista lähtee toiseen kilpailupäivään alle parin tuloksesta ja keskiarvo tulos torstaina oli 69,7.

Tilaisuuteen tarttui myös Suomen Sami Välimäki.

Välimäki teki päivän ensimmäisen birdiensä jo kentän toisella reiällä. Sen jälkeen hän piti kaasun pohjassa ja viimeisteli birdiet myös kahdelle seuraavalla reiälle. Hyvä meno jatkui ja 12 pelaamansa reiän jälkeen Välimäki nousi tuloslistalla jo yksin toiseksi tuloksella kuusi alle. Pelaaminen oli hyvin hallittua ja etenkin rautapeli erittäin terävää.

Reiällä 13 Välimäki ajautui ensimmäisen kerran hankaluuksiin. Rautamailalla lyöty avaus painui raffiin, jonka jälkeen hän joutui pelaamaan pallonsa vain takaisin väylälle. Lähestyminen 93 metristä leijui sen jälkeen pahasti pitkäksi, mutta loistavan chipin ansiosta Välimäen onnistui lopulta pelastaa bogey.

Seuraavan väylän avauksessa Välimäen otteista loisti harmitus, sen verran lujaa palloa lyötiin, ja lopulta hän onnistuikin paikkaaman bogin päivän seitsemännellä birdiellä.

Se ei anna mitään mahdollisuutta, jos lyöt raffiin, vaan se on aina välilyönti.

Päivän toinen pahempi virhe Välimäelle sattui reiän 17 avauksessa. Pitkä par-nelonen on käytännössä pakko draivata. Niin Välimäki teki, mutta avaus painui pahasti oikealle. Pallo laskeutui todella pitkään heinään, eikä pelikirjasta sen jälkeen löytynyt kuin yksi vaihtoehto: peliväline nöyrästi takaisin väylälle ja katse seuraavaan lyöntiin. Viheriöllä Välimäki oli jopa lähellä upottaa pitkän par-puttinsa, mutta lopulta hän joutui taipumaan bogiin.

Avauspeli yski myös päätösväylällä ja melko samanlaisen kaavan kautta Välimäki teki tälläkin reiällä bogin. Kierrostulos oli lopulta 67 (-4). Sillä Välimäki mahtui kymmenen parhaan joukkoon, jaetulle kahdeksannelle sijalle, kun kisa keskeytettiin ukkosvaaran johdosta viiden jälkeen Suomen aikaa iltapäivällä. Lopun hankaluuksista huolimatta lähtökohdat kolmeen viimeiseen kilpailupäivään ovat erinomaiset.

”Oli hyvä kierros ja pelasin koko päivän hyvin. Totta kai lopun avaukset olivat huonoja, eikä niissä kummassakaan kyllä tuuri käynyt, että joutui ottamaan vain välilyönnin”, Välimäki kertoi Ylen haastattelussa.

”Vähän tuollainen puolivillainen kenttä välillä. Se ei anna mitään mahdollisuutta, jos lyöt raffiin, vaan se on aina välilyönti. Ei mitään järkeä, mutta näin se on tänään tehty”, hän jatkoi.

Välimäki oli kuitenkin silminnähden tyytyväinen olympia-avaukseensa. Hän kiitteli katsomosta kuulunutta suomenkielistä kannustusta ja fiilistä kisapaikalla.

”Löin palloa just niin kuin piti ja puttasin hyvin. Aika rennosti tuli se tulos”, Välimäki tiivisti.

Kisan toinen suomalainen, Tapio Pulkkanen, joutui keskeyttämään kierroksensa pariin otteeseen, kun ukkonen kiusasi pelaajia Pariisin liepeillä. Lopulta Pulkkanenkin puristi hienon tuloksen 69 (-2), jolla hän jakaa kilpailussa 21. sijaa.

Ensimmäinen ukkoskeskeytys oli lyhyt, mutta toisen jälkeen Pulkkanen kävi rangella lämmittelemässä.

”Vajaa tunti istuskeltiin sisällä toisella kerralla. Ainahan keskeytyksen vaikuttavat – yleensä negatiivisesti, mutta tänään onnistuin”, hän sanoi.

Hideki Matsuyaman puttipeli oli torstaina häikäisevän hyvää. Kuva: Getty Images.

”Positiivinen päivä, varsinkin loppu miellyttää. Putti oli hyvä, vaikka vauhtien kanssa olikin välillä tekemistä. Onneksi suurin osa puolitoistametrisistä meni sisään”, Pulkkanen kertoi.

Kilpailua johtaa Hideki Matsuyama tuloksella 63 (-8). Japanilainen oli itse varmuus eikä hän tehnyt yhtään paria ylittävää reikätulosta päivän aikana.

Kisan suurimmat ennakkosuosikit, Yhdysvaltojen Scottie Scheffler ja Xander Schauffele käynnistivät kisansa odotetun varmasti. Schauffele on toinen tuloksella -6 ja Scheffler jakaa tuloksella 67 (-4) kuudetta sijaa Sami Välimäen rinnalla.

Ensimmäinen kisapäivä venähti huippukisoille tyypilliseen tapaan turhan pitkäksi. Kierrokset kestivät lähes viisi tuntia. Lähes 30 asteen helteessä se on pelaajille varsin kuluttavaa, eikä palvele kotisohvillakaan kisaa seuraavien ihmisten tarpeita. Täysin optimaalisissa olosuhteissa pelattaessa aikaa ei voi kuin ihmetellä.

Suomalaisten lähtöajat perjantaina:
Sami Välimäki klo 10.11
Tapio Pulkkanen klo 11.44

Artikkelia päivitetty klo 20.57.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (9 kpl)

    raka says:

    Pojat pelaa hyvin, mutta selostajan omahyväisyyttä ei kestä mitenkään. Tarkoitan Laurilaa.
    Tauon jälkeen parani. Miehet vaihtui.

    OikeaJuuso says:

    Piti tosiaan vaihtaa kv. kuvaan ja englannin kieleen. Suomiselostus on jälleen kaukana kärjestä.

    JTuominen says:

    Seurasin koko päivän YLE Areenasta ja mielestäni Vavio ja Rauhala hoitivat selostuksen erinomaisesti. Ja tietysti Sami ja Tapsa pelasivat upeasti!

    Oldman says:

    Tämän päivän esimerkki selostuksesta: ”Tapsan on syytä tehdä pari birdietä, jotta pysyy mukana”. Nuo pirkkojen hakeminen riskeillä pudottaa pelaajan varmasti huonoille sijoille. Tietenkin toivomme, että pirkkoja tulee, mutta ei tyhmillä riskeillä.Molemmilla pelaajilla pää toimii, mutta selostajilla….

    OikeaJuuso says:

    No niin – 30v. näitä golf-lähetyksiä katselleena – suomi-selostuksen top-kömmähdykset mielestäni:

    – Ei täysin keskitytä itse peliin – aktiivinen katsoja tietää pelitilanteet paremmin
    – Omat kokemukset ja pelit on puheissa – ne ei kiinnosta katsojaa
    – Arvuutellaan voittajaa ekan kieroksen etuysillä – ei toimi, ei palvele, mutta ärsyttää
    – Opetetaan katsojia, 1 alle on birdie ja kaksi alle on… – vain 5% jos sitäkään katsojista on vasta-alkajia
    – Ollaan vähän ruudun palaajia parempia ja tiedetään miten pitäisi lyödä – melko ärsyttävää kuunneltavaa

    Tämän takia kuuntelen brittiselostajia – osaavat olla pääosin hiljaa ja kun on asiaa, se palvelee katsojaa tai tukee juuri nähtyä tilanetta.

    Pakko sanoa vielä päätteeksi kiitos jollekin…. – Kiitos kun vanhempi Tyry saatii pois kopista. Se oli aivan kauheaa kun selostaja kinastelee apuselostajan kanssa omista pelijutuista, osaamisesta ja muusta ei kiinnostavasta. Siis silloin kun korvaan ei kuulu sitä ryystämistä, kahvin tai muuten vaan.

    Ja kiivaita muistoja kaivan jo 2000-luvun alusta kun Tiger pelaa ja oli täysi pelin kuningas ja median meille opettama/leipoma fanituote — Major kisa menossa ja A. Arkkola selostaa TV-ruudussa Tigerin yhden bogin jälkeen… ”jaa-a mahtaakohan Tiger tänä vuonna olla kärjessä”… 😉

    Peeceä vaan.