26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Puukolmonen on yhä useammin huippupelaajan kakkosdraiveri

PGA Tourilla Sony Openin tällä kaudella voittanut Paul Goydos käyttää tiiltä usein puukolmosta © Getty Images

Mikä on kaikkein kuumin draiveri ammattilaisten parissa juuri nyt? Joillekin pelaajille se on maila jonka nuppi on osapuilleen 200 cc:n kokoinen, suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin kautta aikojen ensimmäinen Big Bertha. Loftia siinä on tavallista enemmän, 13-15 astetta eikä se lennä yhtä pitkälle kuin 9 –asteiset 460 cc:n mopontankki –draiverit. Suorempaan tosin. USGA ei ole muuttanut mailanpään kokoon liittyviä määräyksiä. Itse asiassa käyttääkseen tätä uutta ”draiveria” pelaajien ei edes tarvitse lisätä uutta mailaa bägiinsä. Tämä ”uusi” draiveri on jo bägissä. Pohjasta löytyy numero kolme. Jos 60 on uusi 40, puu -3 on uusi draiveri. Tai ainakin toinen draiveri. Vaikka Phil Mickelson tekikin kahden varsinaisen draiverin käyttöä tunnetuksi viime vuonna, turvautuvat useimmat tour –ammattilaiset puukolmoseen osuakseen varmasti väylään. Yksi suurimista syistä tähän on puukolmosten muotoilun kehittyminen. Jonkin aikaa sitten alle 100 cc:n kokoiset nupit ovat kasvaneet vuosikymmenessä yli kaksinkertaisiksi. Kehityksen ovat mahdollistaneet keveät ja kestävät komposiitti – sekä titaanimateriaalit. Tämä lisää anteeksiantavuutta, mutta toisaalta heikentää lyöntien muokkausmahdollisuuksia väylältä ja raffista. Tämä ehkä selittää esimerkiksi Paul Goydosin lähestymistä aiheeseen: Hän ei käytä mailaa juuri lainkaan väylältä, mutta pitää lyönnin muokkausmahdollisuutta hyvänä tiiltä lyödessä. ” Puukolmonen on minulle ennen kaikkea toinen draiveri” toteaa Goydos. ”Lyön sillä miltei yhtä pitkälle tiiltä, mutta väylältä käytän sitä harvoin.” Goydos ei ole tässä suuntauksessa yksin. ShotLink ei tilastoi kuinka paljon puukolmosia käytetään tiiltä tai väylilta, mutta tunnetun tutkija mukaan ”suurella enemmistöllä” puukolmosella lyödään nimenomaan enemmän tiiltä kuin väylältä. Tästä huolimatta isot puukolmoset eivät ole kaikille. Jos mailaa halutaan käyttää enemmän väylältä, on isosta koosta usein vain haittaa. Osuminen on vaikeampaa ja epätoivottuja kierteitä tulee enemmän. Suurempi ei ole aina parempi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje