Yhden tuotteen lanseeraaminen mille tahansa markkinoille voi muuttaa paljon. Nokia on muutamat viime vuodet taistellut huonolla menestyksellä iPhonea vastaan. Golfin iPhone oli Callawayn vuonna 1991 markkinoille tuoma Big Bertha. Tuo ensimmäisen maailmansodan saksalaisen tykin mukaan nimetty titaanidraiveri oli tykki monessakin mielessä. Maila muutti golfin suuntaa nopeammin kuin mikään maila lajin historiassa. Anteeksiantavat draiverit antoivat harrastajille mahdollisuuden pelata paremmin palloa tiiltä. Ammattilaisille kimmoisat titaanidraiverit toivat bägiin uuden aseen taisteltaessa paria vastaan. Vaikutukset ovat olleet kiistattomat. Draivien mitat PGA Tourilla ovat kasvaneet parissakymmenessä vuodessa yli kymmenellä prosentilla. Kentät ovat vastanneet pidempiin draiveihin pidentämällä väyliä. Esimerkiksi pyhättö Augusta Nationalia pidennettiin noin 150 metrillä vuonna 2006. Säännöilläkin draivereita vastaan on taisteltu ja R&A sekä USGA ovat esimerkiksi rajoittaneet mailojen COR-arvoa eli trampoliiniefektiä. Efekti tarkoittaa ponnahdusta, jonka lavan osumapinta pallon uppotuessa siihen aiheuttaa. Viime vuosina draivereissa on kuitenkin siirrytty pelkästä pituudesta lyönnin muokattavuuteen. Painoruuveilla tai säädettävällä varren kulmalla tapetaan slaissit tai hookit ja voidaan muuttaa pallon lentokaarta. Onko lapojen pituuskehitys siis tullut tiensä päähän? – Lapoja enemmän pituuteen vaikuttaa nykyisissä mailoissa keveys. Varsinkin varret ovat keventyneet paljon. Voima, joka ennen meni mailan liikuttamiseen menee nyt mailanpään nopeuden kasvattamiseen, kertoo Golf Centerin väline-ekspertti Pasi Maukonen. Osansa lyöntipituuksien kasvamisessa on myös pallojen kehityksellä. Maukosen mukaan uudet, kimmoisammat pallot ovat auttaneet varsinkin pelaajia, joilla on hitaampi mailanpäännopeus. Trampoliinimaiset draiverit auttavat hänen mukaansa lähinnä pelaajia, joilla mailanpää liikkuu rivakasti. Eli ammattilaisia. Ammattilaiset ovat kuitenkin samaan aikaa muuttuneet. Ennen palloa lyötiin erilailla, nykyisin svingit ovat aggressiivisempia ja pelaajat hyökkäävät palloon enemmän vartaloillaan. – Nykyisillä draivereilla lyödään korkeamalle ja pidemmälle. Kierteitä on jonkin verran vaikeampi tehdä, vaikka se ammattimiehillä yleensä hyvin sujuukin. Tekniikkakin on jonkin verra muuttunut. Kun 80-luvulla suurimmaksi osaksi käytettiin käsi-releasia niin suuri osa nykajan ammattilaisista käyttää body-releasia jossa kädet ovat melko passiviset. Esimerkkinä voisi olla Colin Montgomerie klassisen svingin puolelta ja vaikka Paul Casey uudesta svingityypistä, kertoo PGA:n vuoden valmentajaksi valitsema Jan Forsell. Sitä, kuinka paljon svingien muuttumiseen uudet draiverit ovat vaikuttaneet, Forsell ei osaa arvioida.
Vaikutukset tuloksiin?
Callawayn jälkeen kaikki mailavalmistajat seurasivat perässä. Kauppojen hyllyille alkoi ilmestyä 1990–2000-luvuilla entistä suurempia draivereita, joissa oli valmistajien lupauksien mukaan entistä suurempi sweet spot. Klubien terasseilla alettiin puhua mopontankeista, joilla pallon piti lentää huonollakin osumalla kauas. Mailojen lapojen koko on sittemmin rajoitettu 460 kuutiosenttimetriin. 
Ammattilaiskentillä draivereiden kehitys on näkynyt draivien keskimitan kasvamisena. PGA Tourilla vuoden 1989 draivien keskimittatilaston ykkösmies EdHumenik takoi palloa keskimäärin 281 jaardin päähän. Vuonna 2010 samaisen tilaston kärjessä keikkunut Robert Garrigus löi pallonsa tiiltä 316 jaardin päähän. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että palloa pääsee lyömään lipulle noin kolmekymmentä metriä lähempää. Samaan aikaan kierroskeskiarvot PGA Tourilla eivät kuitenkaan ole laskeneet. Eikö lähestymisten likempää reikää pitäisi tarkoittaa enemmän birdieitä? Osasyy löytyy draivien tarkkuudesta. 1980-luvulla tilastojen tarkin draivaaja jäi koko vuosikymmenen aikana kahtena vuonna alle 80 prosentin osumatarkkuuteen. 2000-luvulla alle 80 prosentin on jääty kahdeksan kertaa. Toinen syy tykkidraivereiden vähäiseen vaikutukseen kierroskeskiarvoihin on se kenttien piteneminen. Golfpredictor-blogin mukaan PGA Tourilla kisakenttien keskimääräiset mitat vuodesta 2003 vuoteen 2009 ovat kasvaneet noin 50 metrillä. Tietenkin kentät vuosittain hieman vaihtuvat, mutta suunta tuon tilaston valossa on selvä: kentät pidetään haastavina viemällä tiiauspaikkoja taaksepäin. Pelkällä väylien pidentämisellä ei pitkiin draiveihin kuitenkaan yritetä vaikuttaa. Kenttäarkkitehti Lassi-Pekka Tilanderin mukaan muita tapoja on esimerkiksi väyläbunkkereiden sijoittelu. Väyläbunkkerit sijoitetaan nykyisin eri paikkaan, kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Satoja vuosia vanhoista kentistä puhumattakaan. Tiger Woods voitti vuoden 2000 British Openin St. Andrew´ssa näytöstyyliin käymättä kertaakaan bunkkerissa. Niitä on kentällä kuitenkin 112. Vuonna 2005 major palasi Old Courselle. Tuolloin 14. reikää pidennettiin, jotta Hell Bunker tuli takaisin peliin. – Pituus vaikuttaa uusien kenttien rakentamiseen sitenkin, että kentät vaativat aiempaa enemmän tilaa. Tilaa vaaditaan pituussunnassa, mutta myös leveyssuunnassa, sillä pitkien draivien osumasektori on aika leveä. Turvallisen kentän rakentaminen vaatii nykyään paljon tilaa, Tilander kertoo. Pituusajattelu on lyönyt hyökyaallon lailla koko lajin yli parissakymmenessä vuodessa. Pitkälle lyöviä pelaajia jumaloidaan ja kopioidaan. Tilanderin mukaan jatkuva lyöntimittojen kasvutrendi on huolestuttava. Se kasvattaa peliaikoja, koska lyöntien osumasektori laajenee lyöntien pituuden kasvaessa. Hitaan harrastuken leiman vahvistuessa golfissa kierrosaikoja pitäisi kuitenkin nopeuttaa. Mutta kasvavatko lyöntimitat vielä tästä? Onko inhimilliset rajat jo saavutettu? Tuskinpa. Kukapa olisi vuonna 1990 arvannut, että golfpallo lentää 20 vuoden kuluttua kymmeniä metrejä pidemmälle avauspaikalta. Kukapa olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että Nokian osakkeen hinta sulaa kymmenykseen? Ilari Ceder
Kiitos Ilari ylläolevasta asiantuntevasta artikkelista.Riittäisikö intressisi toimittajan ominaisuudessa ”kaivella” jostakin faktaa / statseja keskimääräisestä (ns. klubipelaajien / miehet) tasoituskehityksestä tässä välineteknologian myllerryksessä?Jostakin on jäänyt mielikuva, että tämä ”perushändäri” olisi luokkaa 18 ja pysynyt samalla tasolla jo vuosikymmeniä.
Moi Pekka,ehdottamasi näkökulma on mielenkiintoinen. Laitetaan korvan taakse. Siinä olet oikeassa, että suomalaisten miesten keskimääräinen tasoitus, ainakin vuonna 2008, oli haarukassa 18-26, naisilla 37-54. Keskimääräisen suomalaisen golfarin tasoitus, sukupuolta huomioimatta, oli samana vuonna 37-54.Samaan aiheeseen liitty sekin, että saataisiinko kierrosaikoja lyhyemmiksi, mikäli keskimääräinen tasoitus olisi alempana.
Kiitos (yllättävän ) nopeasta vastauksesta ja alkuperäiseen ”kyssäriin” liittyen tarkennus eli globaalisti golfareiden tasoituskehitys ja onko välineillä (mailat, pallot, fyysisyys jne.) ollut merkitystä tasureihin. Tyrkkään hieman vaikeusastetta (ei googlaamalla löytynyt) kehiin eli löytyisikö trendejä tai poikkeamia ”perusukkojen” tasoituskehityksessä esim. viimeisen 30 vuoden aikana?