Ping nosti huippudraiverin anteeksiantavuuden tasolle, josta klubipelaajien mailoissa olisi voitu hetki sitten vain haaveilla - Golfpiste.com

7.2.–14.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][10]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Ping nosti huippudraiverin anteeksiantavuuden tasolle, josta klubipelaajien mailoissa olisi voitu hetki sitten vain haaveilla

Hiilikuidun käyttö nosti tuntuvasti Ping G430 LST -draiverin anteeksiantavuutta. Kuva: Ping Golf

Hiilikuidulla olisi ollut käyttöä malliston kahdessa muussakin draiverissa, mutta niiden rakenne ei sallinut sitä.

Ping lienee isoista välinevalmistajista pitänyt pisimpään saman mallinimen yhtäjaksoisesti estradilla. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta merkin ensimmäisestä G-sarjan malliston lanseerauksesta. Viime viikolla Ping esitteli tuoreimman G-sarjansa, joka kantaa nimeä G430.

Uskollisuudelle on syynsä. G-sarjan mailojen myynti on arvatenkin tehnyt perheyhtiön tirehtöörit sen verran tyytyväisiksi, ettei hyväksi havaitusta ole haluttu luopua.

Yhtiö tuo pitkästä aikaa markkinoille draiverin, jonka päällinen on valmistettu hiilikuidusta. Tosin hiilikuitumalli on saatavana ainoastaan kovempaa lyövien pelaajien LST-versiona. MAX- ja SFT-draivereiden yläosassa hiilikuitua ei ole voitu käyttää. Pingin mukaan hiilikuiturakennetta on hankala saada kestämään näiden mallien anteeksiantavuutta edistävässä litteämmässä lapamuotoilussa.

Yhtiö taatusti haluaa pikimmiten ratkaista ongelman. Kevyen hiilikuidun käyttö olisi hyödyllinen materiaali myös klubipelaajille suunnatuissa versioissa. Ennen kaikkea hitaammin palloa lyövät golfarit kaipaisivat niitä ominaisuuksia, joita hiilikuidun käytön vuoksi vapautunut paino mahdollistaa.

LST:n MOI-arvo on 9,083 g-cm2. Se on lukema, josta vielä hetki sitten olisi voinut klubipelaajien draivereissa vain uneksia. Mailan anteeksiantavuus sallii taitaville pelaajille entistä rohkeampaa ja voimakkaampaa pallonlyömistä.

Ping on havainnut, että madallettu osumapinta mahdollistaa ohuemman osumapinnan valmistuksen. G430:n osumapinta on 6 prosenttia edeltäjäänsä ohuempi, mikä lisää osuma-alueen joustavuutta. Se taas antaa pallolle lisää vauhtia ja pituutta lyöntiin.

TaylorMadesta tutun teknologian tavoin osumapinnan kaarevuus vaihtelee. Tämä parantaa merkin mukaan osumia, riippumatta mihin kohtaan pallo lyöntipinnassa osuu. Sillä on selkeä vaikutus anteeksiantavuuteen.

Uutuuden edeltäjän, G425-sarjan draiverit ovat saaneet hyviä arvosteluja, joskin lavan äänimaailmaa on moitittu turhan ”meluisaksi”. Joukossa on aina pelaajia, jotka haluavat osuman kuulostavan tykinlaukaukselta, mutta vaimeampi ääni on ollut nyt tilauksessa. Tähän toiveeseen Ping on vastannut jäykistämällä lavan pohjaa.

Ping G430 LST 

Pingin G425-draiverille (lähinnä LST) on tilastoitu yli 70 kiertuevoittoa, joten G430:lla on suuret saappaat täytettävänä. Pienempilapaisen (440 cc) LST:n hiilikuidun käytön vuoksi painoa on säästynyt hyödynnettäväksi lavassa toisaalla. Sen avulla painopiste on saatu alemmaksi. Tällä on yhteys suurempaan pallonnopeuteen, vähäisempään spinniin sekä anteeksiantavuuteen.

Lavan takana olevaa painoa (22 g) voidaan siirtää kolmeen eri asentoon. Siten pallon lentorataa on mahdollista muokata mieleisellään tavalla.

Uusi LST tuottaa hieman aiempaa versiota suuremman pallonnopeuden, koska kierreominaisuuksista on tingitty 200 rpm. Valmistajan mukaan G430 LST:ssä on enimmillään 29 prosenttia suurempi MOI-arvo kuin sen vuoden 2022 tärkeimmissä kilpailevissa malleissa. Se merkitsee huomattavaa anteeksiantavuuden lisäystä pelimiesten draiverissa.

Nostokulmat: 9 ja 10,5 astetta.

Uutuusmalliston draivereissa on edeltäjäänsä miellyttävämpi ääni. Kuva: Ping Golf

Ping G430 MAX

G430 MAX jatkaa Pingin erittäin anteeksiantavien draivereiden perinnettä. MAXin MOI-arvo keikkuu 10,000 paremmalla puolella ollen edellisen version tasolla. Matalampi lapaprofiili ja ohuempi osumapinta edistävät sekä aerodynamiikkaa että pallonnopeutta. Muutokset G425 MAXiin verrattuna ovat marginaalisia, jos vaimeampaa osumaääntä ei oteta huomioon.

Nostokulmat: 9, 10,5 ja 12 astetta.

Ping G430 SFT

Ensimmäistä kertaa Pingin SFT -versiossa on liikuteltava paino (22 g), jolla voi säädellä draiverin draw-kierre ominaisuuksia. SFT:n painopiste on vakiona kannan puolella, jolloin se ohjaa pallon lentorataa reilut 10 metriä vasemmalle (oikealta lyövällä). Kun liikuteltava paino on säädetty taaimmaiseen asentoon, ”draw-apua” on tarjolla jopa 20 metriä. SFT on näillä lukemilla todellinen ”slaissinmurtaja”.

Pallon korkeampi lähtökulma ja draiverin aavistuksen vähäisempi kierteentuotto tarjoavat hitaammin svingaavalle pelaajalle jonkin verran lisämetrejä lyöntiin. Merkillepantavaa on, että draw-draiverin MOI-arvo on alhaisempi kuin taitaville pelaajille suunnatussa LST:ssä.

Kaikkien draiveri-mallien säätövara on +/- 1,5 astetta.

Draivereiden ohella G430-mallstoon kuuluvat samankaltaisia ominaisuuksia hyödyntävät väyläpuut ja hybridit sekä isolapaiset raudat.

Suositushinnat:

Draiverit:

G430 LST: 685,00 euroa
G430 MAX: 625,00 euroa
G430 SFT: 625,00 euroa

Väyläpuut: 425,00 euroa/kpl
Hybridit: 365,00 euroa/kpl
Raudat. teräs: 190,00 euroa/kpl
Raudat, grafiitti: 202,00 euroa/kpl

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)