Karsimalla menestykseen - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Karsimalla menestykseen

Phil Mickelson käyttää jopa viittä wedgeä © Getty Images

Voitettuaan Crowne Plaza Colonialin Phil Mickelson olisi voinut kiittää useampaakin mailoistaan – erityisesti Odyssey putteriaan tai Callawayn 52-asteista X-forged wedgeään, jolla hän löi viimeiselle griinille puiden välistä. Rauta-6 tai puu-3 olisivat tällä kertaa kuitenkin jääneet vähemmille kiitoksille. Siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät ne olleet kahdella viimeisellä kierroksella lainkaan pelissä. Rauta-6 joutui penkille jo torstaina ja puu-3 koki saman kohtalon perjantaina. Mickelson jätti mailat pois, jotta sai mukaansa viisi wedgeä. Hiukan epätavallista, mutta alkaa tällainen olla yhä yleisempää. Nykyään on vaikea määritellä ”tavallista” settiä. ” Kyllä minulla on tosiaan viisi wedgeä”, Mickelson sanoi. ”Harvemmin ne ovat kaikki yhtä aikaa pelissä. Tällä kentällä olen käyttänyt jokaista jokaisella kierroksella. Näidenkään wedgejen avulla ei ole helppoa pelata näille viheriöille.” Mickelson ei ole yksin. Esimerkiksi Jim Furyk jättää rautanelosen pois miltei joka viikko. Charlie Wi muutti mailakokoonpanoaan hiljattain saadakseen neljännen wedgen käyttöönsä. Wi luopui rautavitostaan ja taivutti rautanelosta asteen heikommaksi ja rautakuutosta kaksi astetta vahvemmaksi. Pelaajien mailanvaihtoruletti muistuttaa palapeliä. Joka viikko ammattilaiset pelaavat erilaisilla kentillä ja yrittävät perinteistä piittaamatta saada aikaiseksi tehokkaimman 14 mailan setin kullekin areenalle. ”Ei tämä ole mitään salatiedettä”, totesi Mickelson, joka on usein jättänyt mailoja bägistään. ”Tulos tehdään griinien ympäristössä, niinpä haluan, että minulla on mahdollisimman monta vaihtoehtoa kohdata erilaiset tilanteet. Kun pelaan kotona, en käytä 64-asteista wedgeä. Mutta kiertueella olosuhteet ovat usein niin äärimmäiset, että mailoja on valittava mukaan sen mukaisesti. John Rollins on lähtenyt myös mukaan vaihtorulettiin. Peilaten Jim Furykia Rollins on myös luopunut rautanelosestaan. Hän lisäsi 56-asteisen wedgen entisten 52- ja 59-asteisten väliin. ”Minulla on 100 metrin sisäpuolelta paljon enemmän lyöntejä, kuin rautanelosella, jolla lyön ehkä kahdesti kierroksen aikana”, sanoo Rollins. Onko mailasetin vaihtelussa mitään rajoja? Kuka tietää? Mickelsonin epäonnistuttua 40 metrisessä wedgelyönnissään lauantaina, hänen caddiensa Jim Mackay totesi, että tarvittaisiin kuudes wedge. Mackay ei ollut tosissaan, mutta Mickelsonin voitto viidellä wedgellä osoittaa, että settien säätämisellä voi olla merkitystä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje