Titleistin, Foot-Joyn ja Pinnaclen valmistajana tunnettu Acushnet Company on tuohtunut Taylor Madelle. Kärhämän taustalla on Acushnetin näkyvimpiin mannekiineihin kuuluvan Camilo Villegasin muutama viikko sitten Taylor Maden kanssa tekemän välinesopimuksen julkaisemisen ajankohta.
Kun Acushnet myi Cobran hiljattain Pumalle, päätti Villegas etsiä uuden välinesopimuskumppanin. Pian Taylor Made ilmoittikin tehneensä sopimuksen vuoden 2011 alusta kolumbialaisen kanssa. Acushnetillä on kuitenkin Villegasin kanssa vuodenvaihteeseen ulottuva sopimus, joka varustaa hänet siihen saakka yhtiön tuotteilla.
Ongelmaksi on sittemmin muodostunut Acushnetin kannalta nimenomaan uuden sopimuksen julkaisemisajankohta. Yhtiö katsoo tällä olevan vaikutusta Villegasin käyttämien Acushnetin valmistamien tuotteiden myyntiin.
”On kyseenalaista että, että Taylor Made julkaisee uuden sopimuksen siinä vaiheessa kun entistä sopimusta on meidän kanssamme jäljellä vielä viisi kuukautta. Heidän lehdistötiedotteensa julkaisun ajankohdan tarkoitus oli vahingoittaa meitä ja alentaa Villegasin käyttämien tuotteiden markkina-arvoa”, sanoi Acushnetin johtajistoon kuuluva Joe Nauman.
Marko Kuivasaari