Sponsoripottia tavoittelevien pelaajien on pystyttävä vakuuttamaan Tapiola Golfissa muullakin kuin pelitaidoillaan. Kuva: Lassi Pekka Tilander
Kotimaa | Tapahtumat |
18.3.2018

Ammattilaiset joutuvat vakuuttamaan direktoraatin päästäkseen Tapiolan kutsukilpailuun

Decolight Invitational Pro Amin ideoinut Janne Paulamäki haluaa herättää erilaisen tapahtuman kautta huomiota ongelmiin, jotka hänen mukaansa piinaavat huipulle pyrkiviä kotimaisia pelaajia.

Tapiola Golf isännöi kesäkuun lopussa yksipäiväistä ammattilaiskilpailua ja -tapahtumaa, joka hakee vertaistaan Suomessa. Jokainen kutsun saanut pelaaja saa mahdollisuuden hakea paikkaa kilpailuun vastaamalla laajaan kysymyssarjaan.

Kilpailun yhteenlaskettu kokonaispalkintosumma ja sponsoripotti liikku 25 000 euron tuntumassa, lopullinen summa saattaa kuitenkin kohota hieman korkeammaksi.

Kutsu on lähetetty noin 50 kotimaiselle pelaajalle, joiden joukossa on myös muutama amatööri. Jokainen kilpailusta kiinnostunut pelaaja saa eteensä 25 kysymystä, joissa tiedustellaan muun muassa oman harjoitusohjelman sisällöstä, vahvuuksista ja heikkouksista golfissa, vastavuoroisuuden toimivuudesta omiin yhteistyökumppaneihin ja tavoitteista pelaajana, sekä sitä, miten niihin päästään.

DECOlight Invitational Pro Am -kilpailuun otetaan 18 pelaajaa. Naisille on varattu kisaan 4–8 ja miehille 10–14 paikkaa. 18-reikäisen kilpailun voittajalle on luvassa 5000 euron palkintosumma. Naiset ja miehet pelaavat samassa sarjassa.

Merkittävin palkinto koskee kilpailun ohessa annettavaa noin 15 000 euron arvoista sponsoripakettia, joka voi jakautua useammalle kuin yhdelle pelaajalle.

”Kilpailun ja koko tapahtuman tarkoituksena on tukea suomalaista kilpagolfia. Haluan muistuttaa, että silloin kun asioita tehdään oikein, myös tukirahaa on tarjolla”, kilpailun taustalla häärivä Decolight Oy:n toimitusjohtaja Janne Paulamäki sanoo.

Sana sponsorointi vanhanaikainen

Hän on halunnut luoda kilpailun, johon pääsemiseksi pelaajan on ”nähtävä hieman vaivaa”. Mikäli ammattilaisen ”perussapluuna” on kunnossa, kilpailuhakemuksen ja siihen liittyvien kysymysten pitäisi Paulamäen mukaan olla vastaajalle läpihuutojuttu.

Jokaisella pelaajalla on siten mahdollisuus vaikuttaa valitsijoihin, niin pelaamalla kuin ulosannillaan sekä esittämillään tulevaisuudensuunnitelmillaan.

Hän uskoo, että parantamisenkin varaa on. Yksi keskeisistä epäkohdista liittyy yhteistyökumppaneihin, ja niiden tavoittelemiseen.

”Ammattilaisgolfia piinaava rahankeruu ilman mitään vastinetta on iso ongelma. Kaikki tukijat haluavat muutakin kuin kierroksen golfia ja ’tarran’ paitaan. Sana sponsorointi on tänä päivänä vanhanaikainen, ja siksi haluamme tarjota tapahtuman yhteydessä yhteistyövaihtoehtoa, jossa pitkäjänteisesti katsotaan tulevaisuuteen.”

Janne Paulamäki odottaa hakemuksia kutsun saaneilta pelaajilta. 29. maaliskuuta saakka.

Decolight tarjoaa yhdessä tukiryhmän kanssa yhteistyösopimuksen kaudelle 2019 yhdelle tai useammalle pelaajalle, jotka esittävät tilaisuuden yhteydessä parhaan tulevaisuudensuunnitelman uransa etenemiselle isoille kiertueille ja menestymiselle niillä.

Tuettavaksi valittu tai valitut pelaajat saavat lisäksi Abacusin vaate- ja Eccon kenkäsopimuksen kaudeksi 2019.

”Kaikki ammattilaiset esittelevät itsensä tilaisuuden alussa lyhyessä briiffissä. Osallistujat valitsevat kukin mielestään parhaan pelaajan näiden joukosta. Jokaisella pelaajalla on siten mahdollisuus vaikuttaa valitsijoihin, niin pelaamalla kuin ulosannillaan sekä esittämillään tulevaisuudensuunnitelmillaan.”

Valintaan vaikuttavia tekijöitä on muitakin. Ammattilaiset muun muassa vetävät peliryhmälleen alkuverryttelyn, myös heidän esiintymistään kentällä arvioidaan. Palkintojen jakotapaan ja -perusteisiin saattaa tulla vielä joitakin muutoksia, tosin hienosäädölle on riittävästi aikaa.

Osoita, näytä ja vakuuta

Kesäkuun 29. päivänä pelattavaan DECOlight Invitational Pro Am -kilpailuun osallistuu nimensä mukaisesti turnauksen järjestäjän yhteistyökumppaneita. Kisa käydään nelihenkisen joukkuein, joissa kussakin on yksi ammattilainen tai mukaan mahdollisesti päässyt kärkiamatööri.

”Kilpailuun sisältyy myös ’yleisöerikoiskoe’, joka tarkoittaa klubin edustalla olevalla harjoitusviheriöllä pidettävää chippikisaa. Tämän testin voittaja saa 1000 euron palkinnon. Erikoiskisoja saattaa tulla vielä lisääkin.”

Mikäli kilpailussa villillä kortilla pelaava amatööri voittaa rahapalkinnon, siirtyy voitettava rahasumma automaattisesti kauden 2019 sponsoripakettiin. Paulamäki kertoo, että se annetaan pelaajalle tämän siirtyessä ammattilaiseksi.

Hän toteaa, että Tapiolan kilpailu on oiva paikka pelaajille näyttää, että heillä on tavoite, halu edetä ja intohimo lajiaan kohtaan. Kilpailun mottona on: osoita, näytä ja vakuuta.

”Etsimme valovoimaista tähteä tulevaisuuden yhteistyöhön.”

Suomalaisen huippugolfin tuleva kummisetä?

Janne Paulamäki tapasi viime kesänä Linna Golfissa 18 ET-turnausta voittaneen ja vuoden 1999 Ryder Cupissa Euroopan joukkueen kapteenina toimineen Mark Jamesin.

Tärkein syy, miksi tulevana kesänä 50 vuotta täyttävä Paulamäki päätti järjestää kilpailun ammattilaisille, johtuu hänen halustaan auttaa nuoria pelaajia.

”Olin itse nuorena rämäpää ja hunsvotti. Urheilijaurani taisi karista tyhmyyksiin ja epätietoisuuteen tekemisen laadusta sekä määrästä. Vuosia jälkikäteen lahjakkuuksistani kertomaan tulleille valmentajille voin jo tällä iällä nauraa, mutta sitä kohtaloa en kuitenkaan näille lahjakkaille nuorille toivo. Nyt pitää keksiä keinot auttaa heitä oikealla tavalla”, hän kertoo.

Paulamäki oli seurannut ammattilaisgolfia pitkään, ja miettinyt, miten voisi parhaiten auttaa pelaajia. Hän toimi erään lahjakkaan pelaajan caddiena muutama vuosi sitten Suomessa pelatussa ammattilaiskilpailussa. Vaikka pelaaja oli tuolloin vielä amatööri, Paulamäki yllättyi, miten vajavaista hänen valmistautumisensa turnaukseen oli.

”Paineen alla pelaaminen on aina kuluttavaa ja henkisesti vaikeiden väylien ’sudenkuopat’ pysyvät ammattilaisillakin muistin syvissä syövereissä. Mentaalinen kestävyys horjuu heti energiatason laskiessa ja virheiden merkitys korostuu. Kovin tuttua itsellenikin ja haluankin korostaa esimerkiksi energiatasapainon ylläpitämistä kisakierroksen aikana.”

Raha ei ainoa pelaajille annettava asia

Paulamäki ei väitä, että hänellä olisi vastauksia kaikkeen siihen, miten pelaajan tulisi toimia ennen turnausta tai siihen, miten peliä pelataan pelin sisällä.

”Perusasioiden tulisi kuitenkin olla pelaajalle itsestäänselvyyksiä. Lisäksi strategiseen osaamiseen, henkiseen valmennukseen ja ravintoon pitäisi tulevaisuudessa satsata huomattavasti enemmän.”

Hän kertoo hämmästelleensä artikkelia, missä toinen nuori lupaava suomalaispelaaja vuodatti tuntojaan omista haasteistaan ja putoamisestaan tyhjän päälle ammattilaisena.

”Se pysäytti, ja jäin miettimään, puuttuuko Suomesta kokonaan sellainen kulttuuri, miten ammattilaiseksi ryhtyvää pelaajaa sparrataan tai koulutetaan kansainväliselle peliuralle. Raha ei ole ainoa asia, mitä pelaajille pitää antaa.”

Vastaukset hyssyttelyn puolelle

Hän kertoo keskustelleensa havaitsemistaan epäkohdista usean kotimaisen valmentajan kanssa, mutta ei ole saanut odottamiaan vastauksia.

”Tietoakin tuntuu olevan, mutta vastaukset ovat menneet lähinnä hyssyttelyn puolelle. Asioita on väistelty tai ainakin työnnetty taustalle. Meidän olisi nopeasti puututtava tähän, ettei toinen toisensa jälkeen ammattilaisuraansa aloitteleva pelaaja putoisi tyhjän päälle. Kenen tehtävä on kertoa näille nuorille lupauksille, mitä heidän tulee tehdä ammatissaan?”

Ammattilaisten pitäisi Paulamäen mielestä myös itse oppia ymmärtämään roolinsa sekä osata investoida itseensä ja oikeisiin asioihin.

”He ovat yrittäjiä yhdessä maailman vaativimmista lajeista. Heidän tulisi oppia markkinoimaan ja myymään oman yrityksensä kautta omaa osaamistaan ja tuotteistaa tekemisensä. Kiinnostusta tukijoiden puolelta varmasti löytyisi huomattavasti enemmän.”

Pitkän linjan yrittäjä on järjestänyt jo monen vuoden ajan kutsukilpailuja omille asiakkailleen. Tämänvuotinen kisa poikkeaa aiemmista, koska mukaan on tulossa 18 kovatasoista kilpapelaajaa.

”Haluan tehdä tästä perinteen. Toivon, että ensi vuonna meillä on jo reilusti enemmän kiinnostuneita tukijoita ja isompi palkintopotti koossa. Tärkeintä tietysti on, että onnistumme herättämään riittävästi huomiota ja keskustelua huippu-urheilun haasteiden edessä.”

Golf rauhoittanut kuumakallen

Janne Paulamäki ei tiennyt golfista mitään urakoidessaan Pirkkala Golfin klubirakennusta vuonna 2004. Klubin valmentaja Jouni Laine iski hänelle eräänä päivänä mailan käteen, ja ensimmäiset lyönnit Paulamäki kokeili työhaalarit yllään.

”Sanoin hänelle, että tämä on vääränkätinen maila. Olin pelannut jääkiekkoa rightin puolelta, ja ajatus lyödä oikealta vaikutti koomiselta. Seuraavana päivänä Jouni toi vasurin mailat, ja se oli sitten menoa”, hän muistelee.

Työpäiviin tuli jatkossa lisää sisältöä, kun Paulamäki kävi jokaisella kahvi- ja ruokatunnilla lyömässä palloja rangella.

Golf on ollut yksi Paulamäen elämän suurimmista rakkauksista lähes 14 vuoden ajan. Joskus intohimo on noussut niin korkealle tasolle, että hän on kilpailun tiimellyksessä katkaissut kolme mailaa.

”Olen aina ollut melkoinen kuumakalle, mutta golf on rauhoittanut todella paljon luonnettani. En varmasti olisi sama ihminen ilman tätä mahtavaa lajia. Mailatkaan eivät saa enää kyytiä.”

Paulamäki pyöritti Pirkkalan projektin aikana vielä omaa rakennusalan yritystään, kunnes kolmisen vuotta myöhemmin hänen ystävänsä tiedusteli kiinnostusta alkaa myymään valaisimia.

Nyt hän omistaa yksin valaisimia maahantuoman Decolight Oy:n koko osakekannan, ja työllistää viisi henkilöä. Toimintaa yhtiöllä on Helsingissä ja Tampereella.

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Golf ei ole ollut todellisuudessa ammatti monenkaan suomalaisen kohdalla,
tai ei siihen ainakaan ole itse pelaajat niin asennoituneet. Takavuosina
kun olisi pitänyt treenata, ”lähdettiin kalaan”. Suomen PGA:ta ei ole vielä sen historian aikana vetänyt yksikään tosi ammattilainen, nykyinen on suhteilla suojatyöpaikassa.

Jonkin verran mielenkiinnosta seuranneena golf”ammattilaisten” esiintymistä, kilpailemista ja harjoittelua, täytyy sanoa että aikamoista ”puuhastelua” se on ollut, ihan muutamaa lukuunottamatta.

Monella ulkoinen olemus ja esiintyminen yms. pelaamisesta puhumatta on ollut sitä tasoa että ropoakaan en laittaisi heidän tukemiseen. Vertailukohtana on moottoriurheiluun panostavia junnuja ja siellä on selvä suunnitelma miten edetä, missä ollaan ja milloin kuka tekee mitä miksi ja kenen kanssa.. Senlisäksi myös tukijoille tarjotaan muutakin kun lämmintä kättä, peliseuraa ja tarra autoon.

Olisiko ”ammattilaisten” etujärjästön tehtäävä tukea, opettaa ja antaa neuvoja. Mielestäni se olisi oikea instanssi jonka tulisi tehdä palaaviksi golfammattilaisiksi halajaville ”Sudenpentujen” käsikirja sekä kouluttaa ammattilaisuuden alussa olevia ravintoasioiden, harjoittelun, esiintymisen, pelaamisen, yhteistyökumppaneiden hakemisen ja käsittelyn sekä taloudenpidon saloihin, Onhan siellä muutamalla pelaavalla tietoa ja omakohtaista kokemustakin asiasta. Mitä vielä, paikallinen meidänsakin salaseura keskittyy kyllä mieluusti ilmaiseksi kentillä pelaamiseen, gaalailtoihin ja sponsoriautoilla näyttäytymisiin.

Vai onko golfliiton tehtävänä sponsoroida ja rahoittaa tulevia ammatinharjoittajien, mielestäni todellakaan EI. Tuohonkin tarvittaisi selvä vastuunjako, vastuuhenkilöt, rahoitus, suunnitelmat sekä seurantajärjästelmä. Eihän se nyt mitään rakettitiedettä ole, eikä siinä lapsia tehdä saatikka kuuhun lennetä. Taitaa vaan olla niin että on hienoa olla golfammattilainen ja kuulua paikalliseen etujärjästöön – tuloksista viis.

Todella hyvä kysymys, että onko harjoitusohjelma. Esim. 7 vuotiaalla taitoluistelija tytöllä on harjoitusohjelma. En ole vielä kuullut kenelläkään nuorella kilpagolffarilla olevan harjoitusohjelmaa, jossa on aamu ja iltaharjoitukset sekä fysiikkaharjoitukset erilteltynä sisältöineen…

Oma kommentti