Woods vs. Mickelson – ”sirkushuveja” koko rahan edestä? - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Woods vs. Mickelson – "sirkushuveja" koko rahan edestä?

Tiger Woodsin ja Phil Mickelsonin haasteottelu on jo pitkälti tehnyt tehtävänsä – herättänyt ajatuksia puolesta ja vastaan.

Tiger Woodsin ja Phil Mickelsonin välinen, paljon etukäteen huomiota saanut haasteottelu pelataan perjantai-iltana Shadow Creek Golf Clubilla Las Vegasissa.

Panokset ovat sanan varsinaisessa merkityksessä kovat, sillä aikansa suurimpien golftähtien muodostaman The Match -nimisen kamppailun voittaja kuittaa itselleen hulppean yhdeksän miljoonan dollarin potin.

Jättimäinen palkintosumma on herättänyt laajalla rintamalla pahennusta ja jopa ärtymystä. Monen mielestä kun kahden upporikkaan pelaajan ei tarvitsisi pelata näytösottelussa kuin maineesta ja kunniasta. Molemmat ovat kuitenkin hienona eleenä ilmoittaneet lahjoittavansa matsin aikana järjestettävistä oheisvedoista saamansa rahat hyväntekeväisyyteen. Toinen sitten nettoaa yksittäisestä pelikierroksesta mammonaa enemmän kuin kukaan muu koskaan aiemmin.

Ennakkotietojen mukaan ottelun aikana on luvassa useampia pisin draivi- ja lähimmäksi lippua -tyyppisiä ja muita pieniä erillisiä kilpailuja, joiden vetosummat saattavat kohota yhteenlaskettuna seitsennumeroisiksi. Tällä viikolla pidetyssä lehdistötilaisuudessa uhkapelistä tunnetusti kiinnostunut Mickelson kertoi kilpakumppanilleen laittavansa 100 000 dollaria ”kiinni”, että hän tekee ottelun ensimmäisellä reiällä birdien. Woods ilmoitti välittömästi tuplaavansa vedon.

The Matchin varsinaiset palkintorahat ovat peräisin sponsorisopimuksista, tv-oikeuksista sekä kertaluonteisen katseluoikeuden hankkineiden tv-katselijoiden maksuista. Oheisvedoissa pelaajat ovat ilmoittaneet käyttävänsä puhtaasti omia rahojaan.

Jäätävät välit vaihtuneet ystävyyteen

Woods, 42, on koonnut vuosien varrella tuplasti enemmän turnausvoittoja PGA Tourilla kuin häntä 5,5 vuotta vanhempi Mickelson. Majoreissa ”peli” on vielä selvemmin Woodsin eduksi luvuin 14–5. Vakuuttavat ovat tosin ”Leftynkin” saavutukset. 43:stä Yhdysvaltain kiertueen kilpailun voitosta huolimatta hän ei ole koskaan paistatellut maailmanlistan ykkösenä johtuen juuri tämänpäiväisen vastustajansa ylivoimaisuudesta.

Kiivaimpien pelivuosien jäätyä taakse – ja iän karttuessa – kaksikon välit ovat muuttuneet paremmiksi kuin koskaan. Piikittely ja puhumattomuus on vaihtunut ystävyydeksi, ja heidän tiedetään tätä nykyä pitävän toisiinsa säännöllisesti yhteyttä.

Mickelson auttoi Woodsia vuoden 2015 chippi-ongelmissa, jotka tekivät jälkimmäisen pelaamisen pahimmillaan mahdottomaksi. Vasuri on puolestaan kertonut Woodsin lähettäneen hänelle kilpailun aikana päivittäin kannustavia tekstiviestejä katkaistuaan viime maaliskuussa liki viisivuotisen voitottoman jakson Meksikon WGC-turnauksessa.

The Match -kamppailu on monessa mielessä varsin poikkeuksellinen koitos mihinkään muuhun aiempaan golfkilpailuun verrattuna.

Tämä vääntö taisi päättyä vielä tasapeliin. Itse ottelussa ei enää tasapelejä tunneta. Kuva: Getty Images

Tapahtumapaikalle pääsee vain kourallinen väkeä, kuten sponsoreiden ja median edustajia sekä VIP-vieraita. Pääsylippuja ei otteluun ole saatavana, mutta tapahtumam katseluoikeus on hankittavissa pay-per-view-periaatteella. Kamppailun mielenkiintoa lisää sekä pelaajien että bäginkantajien asusteihin kytkettävät mikrofonit, jolloin molempien tiimien keskustelut välittyvät myös kotikatsoimoihin.

Kyseessä on epävirallinen kilpailu, eikä kamppailusta luonnollisesti heru maailmanlistan pisteitä. Matsi ei myöskään kuulu varsinaisena tapahtumana minkään kiertueen ohjelmaan.

Ottelu on jo sinällään tehnyt tehtävänsä eli markkinoinut itse itseään aiheuttamalla puistatusta tai ihastusta. Ostetuista katseluoikeuksista ei vielä tässä vaiheessa ole tarkempaa tietoa, mutta kiinnostus on mitä ilmeisimmin kohtalaisen suurta − molemmissa ”leireissä”.

Mickelsonin idea

Ajatus The Match -ottelusta putkahti ensimmäisen kerran julkisuuteen viime keväänä Mickelsonin suusta. Idea syntyi, kun vasuri oli laitettu Woodsin kanssa samaan ryhmään Players Championshipin kahdella ensimmäisellä kierroksella.

”Tunnistan yleisen innostuksen, minkä yhdessä pelaamisemme saa aikaan. Se on laittanut minut miettimään, miksi emme vain voisi järjestää oman mies miestä vastaan -turnauksen, jonka voittaja puhdistaa koko pöydän”, hän sanoi Playersin lehdistötilaisuudessa.

Golfpiste on arponut Facebookissa keskiviikosta perjantaihin matsin katselukoodeja vaihtuvin kysymyksin. Perjantaina kysymme: kumpi voittaa?

Ruutu esittää The Matchin yksinoikeudella Suomessa kertamaksullisena tapahtumana.

Ottelua voi seurata suorana ja tallenne on katsottavissa Ruudussa 48 tunnin ajan ottelun alkamisajasta eteenpäin.

Tiger vs Phil 23.11.2018:
Klo 21.00 Pre-Match Studio Show
Klo 22.00 The Match LIVE

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje