26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

350 metrin tuolla puolen – pituuslyönnin ET:llä lyötiin "par-nelosia päälle"

Teemu Pitkänen sijoittui parhaana suomalaisena kolmanneksi ja täräytti kilpailun pisimmän, 369-metrisen draivin.

Kauden toinen pituuslyönnin Euroopan kiertueen kilpailu käytiin viime viikonloppuna Viron Harjumaalla sijaitsevalla Estonian Golf & Country Clubilla. Suomalaisittain parhaiten menestyi Teemu Pitkänen, joka voitti Aleksi Kivinin (382 vs. 360) ottelussa kolmannesta sijasta.

Pitkänen säästeli vielä kilpailun alussa pisimpiä tykkejään, oltuaan 363 jaardin lyönnillä alkulohkonsa kakkonen. Hän sai neljännesvälierissä vastaansa Saku Korhosen, jonka molemmat draivit livahtivat out of bounds.

Pitkänen oli sitäkin hurjempana iskettyään ensimmäisellään tuloksen 404 jaardia (369,4 metriä) ja toisellaankin vain seitsemän jaardia vähemmän. Vastaavilla draiveilla ylettyisi tiiltä griinille vähän pidemmilläkin par-nelosilla.

Pitkäsen upea neljännesvälierätulos jäi myös Viron kilpailun pisimmäksi lyönniksi.

Puolivälierissä Pitkänen (388) kampesi vielä tieltään Tanskan Frederik Frostin (355), mutta välierissä Englannin Brad Pearmainin viimeisellään sivaltama 400 jaadia oli suomalaiselle (381) liikaa.

Alkulohkossaan niin ikään kakkoseksi sijoittunut Kivini (369) nujersi neljännesvälierisssä Saksan Timo Petraschin (379 vs. 373) ja puolivälierissä Skotlannin James Taitin (387 vs. 352). Välierissä vastaan asettui koko kilpailun ykkönen Englannin Matthew Nicolle, joka draivasi parhaallaan (394 vs. 388) kuusi jaardia pidemmälle kuin Kivini.

Finaalissa varmalyöntinen Nicolle päihitti Pearmainin neljän jaardin (383 vs. 379) erolla. Ensin mainittu voitti myös Tanskan Silkeborgissa pelatun kauden avauskilpailun. Pitkänen sijoittui myös tuolloin kolmoseksi.

Aleksi Kivini täydensi hyvää suomalaispanosta neljännellä sijallaan. Kuva: LDET

Muista suomalaisista Jyrki Sytelä ja Marko Mustonen karsiutuivat neljännesvälierissä, Jarno Alatalon tie nousi puolestaan pystyyn puolivälierissä.

Suomen Pituuslyöjät ry:n puuhamiehen Saku Korhosen mukaan olosuhteet Estonian kisassa olivat ihanteelliset.

”Aurinko paistoi ja lämpötila oli +20 astetta, tuuli puhalsi takavasemmalta sivumyötäisesti. Kisassa oli paljon kovatasoisia lyöjiä, ja se näkyi myös tuloksissa. Alle 370 jaardin draivilla sai siirtyä todella nopeasti katsomon puolelle”, hän sanoi.

Korhonen on omalta osaltaan pettynyt kauden alkuun.

”Oma lyöntini on kauden kahdessa ensimmäisessä kisassa ollut aivan hukassa − kisalyönti on jostain syystä täysin erilainen kuin rangella. Osumat ovat huonoja, mutta ongelmat ovat tiedossa. Täytyy vain saada paljon harjoituspalloja alle ja oikeat liikeradat paremmin lihasmuistiin.”

Tällä kaudella Euroopan pituuslyöntikiertueella on ohjelmassa kaikkiaan yhdeksän kilpailua, joista siis seitsemän on vielä jäljellä. Kotimaan tämän vuoden ensimmäinen kilpailu (ei LDET:n ohjelmassa) käydään juhannusta edeltävällä viikolla Kytäjällä.

Long Drivers European Tour, kisaohjelma 2017

6.5. Tanska, Silkeborg
20.5. Viro, Tallinna
3.6. Saksa, Burgwedel
24.6. Itävalta, Atzenbrugg
8.7. Unkari, Zalacsany
29.7. Slovenia, Bled
12.8. Bulgaria, Pravets
24.9. Espanja, Malaga
Ilm. myöhemmin Masters LDETMasters LDET

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje