16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Rinne & Jokinen Openissa kerättiin 67 800 euroa hyväntekeväisyyteen

Kisan ja tapahtuman illanvieton yhteydessä pidetyn huutokaupan tuotto ohjattiin lyhentämättömänä vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ODL:n avustustoiminnan kautta.

Toisiinsa Oulun Kärpissa 2000-luvun alkuvuosina tutustuneet Rinne ja Jokinen ovat pitäneet yhtä kesätreenien ja yhteisen valmentajan kautta siirryttyään Oulusta eri seuroihin  NHL:ään.

Golfkierroksilla syntyi ajatus yhteisestä hyväntekeväisyystapahtumasta. Ensimmäinen Rinne & Jokinen Open pelattiin kaudella 2016 Virpieniemen kentällä. Sen tuotto oli 44 490.

Kasvua edellisvuodesta on siis yli 50 prosenttia. Tämänvuotinen potti 67 800 on toimituksen saamien tietojen mukaan suurin yksittäinen golftapahtuman kautta kerätty kaudella 2017.

Kimmo Timosen Kime4Kids kisa Tarina Golfissa Siilinjärvellä keräsi ja lahjoitti  kolmea viikkoa aiemmin heinäkuussa 66 800 euroa.

”Career Money” listalla Timosen tapahtuma on vielä omassa luokassaan. Kahdeksan vuoden aikana lahjoituksia on kertynyt jo yli 420 000 euroa.

Lajikirjo lahjoitusten saajien osalta Rinne & Jokinen Openissa on erittäin laaja, urheilun lisäksi se ulottuu myös musiikkiin.

”Lasten harrastustoiminnan mahdollistaminen myös niille, joiden taloudelliset resurssit ovat niukat, on koko yhteiskunnan kannalta hyvin merkityksellinen asia”, Jussi Jokinen muistutti ennen tämänvuotista kisaa.

Ideapark Oulun järjestämä Skidipark-perhetapahtuma mahdollisti suurelle joukolle lapsia mahdollisuuden tutustua golfiin oikeassa iässä.Kuva Salla Jokinen.

Ennen varsinaista kilpailua Virpiniemen rangella järjestettiin Skidipark –perhetapahtuma, jonka moninaiseen ohjelmaan lukeutui myös golfiin tutustumista. Osallistujia oli noin 500, heitä olivat viihdyttämässä Rinteen ja Jokisen lisäksi mm. Lasse Kukkonen ( Oulun Kärpät), Markus Nutivaara ( Columbus) sekä Miikka Salomäki.

Isännät eivät itse pelanneet kisassa, vaan pitivät vieraista huolta. Jokinen pelasi koko päivän ryhmiä vastaan 18. väylällä, jossa oli HIO-palkintona R-Officen 84” Megatablet, jonka arvo on noin 30 000e.

Jussi Jokinen haastoi juniorityttöjä puttikisaan Virpiniemessä. Kuva Salla Jokinen.

Pekka Rinne ajeli golfautolla ja otti yhteiskuvia ryhmien kanssa. Lisäksi vierailevia tähtiä itse kilpailussa olivat Carolina Hurricanesin Sebastian Aho ja TeuvoTeräväinen, Ville Pokka sekä Janne Niinimaa.

Myös iltatilaisuuden juontanut Ari Vallin oli mukana kisassa.

Yritysten nimeämiä kahden hengen  joukkueita oli kilpailussa mukana 38. Voittajiksi selviytyi Liikun joukkue, jossa pelasivat Heikki ja Kiira Riihijärvi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje