16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Peter Erofejeff paras Messilän kutsukilpailussa

Messilä Golfin kenttäennätystä sivunnut Erofejeff kirkasti viimevuotisen kakkostilansa voitoksi WestStar Pro-Am Invitationalissa.

Peter Erofejeff oli vauhdissa Messilässä pelatussa ammattilaisten kutsukilpailussa. Euroopan kiertueellakin esiintynyt Erofejeff alitti kentän parin neljällä lyönnillä, ja kuittasi 2000 euron ykköspalkinnon.

Tuloksellaan 68 hän tuli samalla sivunneeksi Messilä Golfin kenttäennätystä.

Kilpailussa toisen sijan jakoivat Mikael Salminen sekä Asian Development Tourilla pelaava Janne Kaske (70). Tuomas TuovinenPeter Puhakka ja Henri Satama (72) olivat seuraavina.

”Mahtava päivä jälleen kerran. Kenttä oli loistavassa kunnossa, ja onhan Messilässä on aina nasta pelata”, kisassa viime vuonna kakkoseksi sijoittunut Erofejeff sanoi.

”On ilo ja etuoikeus saada olla mukana näin hienosti järjestetyssä tapahtumassa keräämässä rahaa junioreille. Kiitoksen ansaitsevat siis Messilän puolesta järjestelyistä vastanneet Jani Perttilä ja Jarkko Kella.”

Erofejeff vei nimiinsä myös kilpailun jälkeisen ammattilaisten kesken pidetyn lähimmäksi lippua -kilpailun. Siitä saamansa 300 euron sekin hän lahjoitti Messilän junioreille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje