16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Näppis lähtee taas kiertueelle

Markku ”Näppis” Leinonen on mukana Golfpisteen organisoimalla kesän kiertueella, jonka tavoitteena on aktivoida golfin pariin uusia pelaajia.

Kiertue järjestetään yhdessä golfkenttien ja Suomen Golfliiton kanssa. Se käynnistyy huhtikuun 30. päivä Helsingin Paloheinässä ja päättyy 27.8 Hillsiden kentälle, jossa samanaikaisesti käydään LETAS-kiertueen kilpailu. Yhtenä, vielä varmistamattomana tapahtumana on Vierumäellä 11.-14. elokuuta järjetettävä Challenge Tourin kilpailu, jossa lajin nykyisille ja uusille harrastajille on tarjolla hole in one-kilpailu ” Yhdellä täysosumalyönnillä miljonääriksi” ajatuksella.

Vierumäen Cooke-kentällä pelattavan CT-kisan yhteydessä on tarkoitus järjestää myös hole in one-kilpailu. Kuvassa vasemmalla Pekka Aalto.

Vierumäen Cooke-kentällä pelattavan CT-kisan yhteydessä on tarkoitus järjestää myös hole in one-kilpailu. Kuvassa vasemmalla Pekka Aalto.

Tapahtumia tulee kauden aikana olemaan 15-20 ympäri maan. Kussakin tilaisuudessa on aloittelijoille tarjolla ohjattua harjoittelua ja kilpailuja lähipelissä, par-3 kentällä tai varsinaisen kentän alueella.

 Pelaamaan oppii pelaamalla

55-vuotias Markku ”Näppis” Leinonen nousi kaudella 2008 Suomen tunnetuimmaksi amatöörigolfariksi hänen pelattuaan kävellen ja lyöntipelinä kaikki maamme kentät reilun kahden kuukauden aikana.

Paltamolainen sai runsaasti huomiota paitsi golfia harrastavien joukossa, myös medioissa ympäri maan.

Näppis tunnetaan aitona golffriikkinä, joka on 1990-luvun alusta pelannut tai lyönyt golfpalloa joka ikinen päivä ympäri vuoden paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Into on säilynyt, tasoitus on 5,5 ja edelliskauden paras tulos oli kotikentällä Paltamossa sama kuin kentän par, 72.

”Lyönti on lyhentynyt, mutta kivaa tämä on edelleen. Miten sitä voisi ihminen paremmin vapaa-aikaansa viettää”, Näppis filosofoi torstaina ennen pelien käynnistymistä talvikentällään. Aamun lämmittelynä hän oli  noussut  neljältä  viemään serkulleen halkolastia.

Suomen parhaat talviviheriöt ovat Paltamossa vierailleiden mielestä Näppiksen kotitilan yhteydessä olevalla kentällä.

Suomen parhaat talviviheriöt ovat Paltamossa vierailleiden mielestä Näppiksen kotitilan yhteydessä olevalla kentällä.

Kuvaavaa Näppiksen innostukselle on se, että edellisen viikonlopun aikana hän pelasi itse rakentamallaan ja hoitamallaan yhdeksänreikäisellä kentällä ystäviensä kanssa yhteensä 19 tuntia skinejä.

Kesän kiertueella Näppis tulee olemaan mukana aloittelijoiden opetuksessa, sekä pelaamaan näiden kanssa.

”Pelaamalla tämän pelin parhaiten oppii. Harjoitusalueilla tehdään pohjat, mutta kyllä golfin suola on pelaaminen kentällä”, Näppis muistuttaa.

Kesän tapahtumien yhteydessä Näppiksen tavoitteena on pelata aikataulujen puitteissa muillakin kotimaisilla kentillä.

”Kaikkien kenttien pelaaminen on osaltani kerran tehty. Siihen en lähde, mutta mieluisaa on lähteä taas kiertämään. Toivottavasti saamme tällä kampanjalla ensikertalaisia ja tulevia harrastajia mukaan”,  Näppis jatkaa.

Arto Bryggare ja Juha Perälä ovat lupautuneet mukaan

Kiertueen yhteydessä kullakin paikkakunnalla Näppis kiertää 1-2 uuden harrastajan kanssa yhdeksän reikää. Golfpiste informoi  ja raportoi päivien tapahtumista sivuillaan sekä Golflehdessä.

Näppiksen kanssa ovat opetukseen ja kierrokselle lupautuneet jo. olympialaisissa ja MM-kisoissa mitaleita aitonut urheilun moniottelija Arto Bryggare sekä Radio Suomi Popin Aamulypsyn juontaja Juha Perälä.

Arto Bryggare asuu vain kivenheiton päässä Paloheinän kentältä, jossa hän pelaa uransa ensimmäisen golfkierroksen alkukaudesta.

Arto Bryggare asuu vain kivenheiton päässä Paloheinän kentältä, jossa hän pelaa uransa ensimmäisen golfkierroksen alkukaudesta.

Arto Bryggare seurasi USA:n matkallaan suurella intensiteetillä WGC:n reikäpelimestaruuskisoja.

”Olen aina tiennyt, että golf on huipulla kovaa urheilua. Jason Dayn ja Rory McIroy  seuraaminen avasi lisää silmiäni. He ovat fysiikaltaan kovan luokan tekijöitä. Reikäpeli on kiehtova pelimuoto. Olen lyönyt palloa rangella, mutta nyt haluan lähteä Näppiksen kanssa kokeilemaan myös pelaamista”,  vasemmalta puolelta suorittava Bryggare viestitti golfpisteen toimitukselle.

Kaveria ei jätetä

Näppiksellä on vankkaa näyttöä golfiin liittyvästä välittämisestä, ”kaveria ei jätetä” hengestä.

Hänen pitkäaikaisen ystävänsä, epilepsiaa sairastavan Jarin golfura vaikeutui kaatumisesta aiheutuneen oikean puolen halvaantumisen johdosta.

Oikean käden sippi on Näppiksen täsmäase jota hän on lupautunut opettamaan tulevan kauden tapahtumissa.

Oikean käden sippi on Näppiksen täsmäase jota hän on lupautunut opettamaan tulevan kauden tapahtumissa.

Näppis ei antanut Jarin jäädä kotiin suremaan kohtaloaan, vaan kuljetti häntä kentälle ja pelaamaan usean vuoden ajan niin pitkään, kuin Jarin kunto sen mahdollisti.

”Golf sopii lähes kaikille ihmisille iästä tai fyysisistä valmiuksista riippumatta. Kun uusia ihmisiä tutustuttaa peliin, siitä saa itselleenkin varsin paljon”, hän tietää kokemuksesta.

Golfin markkinointikiertueesta julkaistaan lisätietoa näillä sivuilla myöhemmin huhtikuun aikana.

Tapahtumia isännöiviä kenttiä otetaan vielä mukaan. Samoin kuhunkin tapahtumaan vapaaehtoistyöntekijöitä.

Poikamiehenä elelevällä Näppiksella oli vientiä edellisen kiertueensa aikana. Kuva Vääksyn kentältä.

Poikamiehenä elelevällä Näppiksella oli vientiä edellisen kiertueensa aikana. Kuva Vääksyn kentältä.

Tiedusteluja, kommentteja  ja ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteissa:

Golfpiste, palaute / teemu.tyry@golfpiste.com ( 0500 601221)

Näihin osoitteisiin tai artikkelin kommenttiosuuteen voit jättää myös ehdotuksiasi niistä henkilöistä, joita sinä toivoisit näkeväsi ensimmäistä kertaa golfmaila kädessään  tapahtumissa.

Näppiksestä ei virta lopu, artikkeli miehen taustoista vuodelta 2007 linkin alla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)