Keskiviikkona kello 12.00 käynnistyy kiivasvauhtinen ME-koe. 304 birkun tekeminen vuorokauden aikana kahden hengen voimin on hurja tavoite, jonka Guinnessa World Records on japanilaisille asettanut.
Tapahtumat |
10.7.2018

Mina Nakayama ja Yoshinobu Tsukada valmiina maailmanennätyksen tekemiseen Santa Claus Golf Clubilla

Kumpuilevat ja nostetut viheriöt vaikeuttavat tuloksen tekoa, mutta japanilaiskaksikolla ja heidän tukijoukoillaan on hymy herkässä Rovaniemellä.

Maanantaina illan suussa Rovaniemelle lentäneet japanilaisammattilaiset käyttivät tiistain helteisen Santa Claus Golf Clubin kenttään tutustuen. Samalla he mallailivat järjestäjien kanssa itselleen sopivia mittoja väylille sekä otollisia lipunpaikkoja.

Kentän asetuksissa tehdään tiiauspaikkojen osalta pieniä viilauksia, kokonaismitta kuitenkin on asetusten mukainen

Keskiviikkona klo 12.00 käynnistyvässä kokeessa Yoshinobu Tsukadan pelaaman kentän kokonaismitan on oltava 6000 jaardia, Mina Nakayaman 5600 jaardia.

Mina Nakayama toi suomalaisille järjestäjille tuliaisina isänsä kahvikaupasta Japanista vastajauhettua kahvia.

”Pidän tästä kentästä, vaikka ennätyskokeeseen sen viheriöt ovat varsin kumpuisat, osin on myös kapeita kohtia jotka vaativat tarkkuutta”, 48-vuotias konkari Tsukada analysoi lähtökohtaa.

Mina Nakayama hämmästyi maanantaina kentän vaikeutta, tiistaina hyvin nukutun yön jälkeen hänellä oli vahva luotto hyvään peliin.

”Putti on vahvuuteni, en lyö palloa kovinkaan pitkälle. Normaalisti lyöntirutiini kestävät 40 sekuntia, nyt siihen ei ole varaa. On vaan mentävä enemmän tunteella”, hän suunnitteli.

Hyväksyäkseen 24 tunnin ennätyksen virallisesti luetteloonsa, Guinness Word Record edellyttää Tsukadan tekevän 160 birkkua, Nakayaman minimissään 144.

Yleinen veikkaus golfia laajemmin seuraavien asiantuntijoiden keskuudessa on, että Guinnessin rajat jäävät Rovaniemella rikkoontumatta.

Epävirallisiksi ennätyksiksi japanilaisten urakointi ainakin päätyy, sillä Guinnessin listoilla vastaavaa ei ole.

Tiistaina Santa Claus Golf Clubilla oli melkoinen trafiikki päällä sekä kentällä, että klubitalon kupeessa japanilaisten virittäessä paitsi lyöntejään, myös laitteistojaan ja yhteyksiään tapahtuman raportoimiseksi kotimaahansa.

Rovaniemeläispelaajilta ennätyskoe sai kenttägallupissa poikkeuksetta vihreää valoa.

”Oikein hyvä, että Santa Claus Golf Club saa huomiota kotimaassa ja varmasti Japanissa”, oli tyypillinen kommentti.

Rovaniemelle on luvattu ennätyskokeen ajaksi unelmakeliä. Keskiviikkona ja torstaina lämpötila nousee 25-26 asteen vaiheille.

Japanilaiskaksikolla on tukenaan parikymmentä maanmiestään. Toimittajia, kuvaajia, Fuji TV:n kuvausryhmä, Japan Golf Digest Onlinen järjestelyistä vastaavaa henkilökuntaa ja caddiet.

Mina Nakayaman mukana on mm. fysiikkatreenari, joka piti suojatilleen ennen iltapäivän kierrosta liikkuvuuteen liittyvän kropan avauksen.

”Olen pelannut kuluvalla kaudella taas huomattavasti paremmin. Jouduin pari vuotta sitten leikkaukseen vamman vuoksi ja olin jo lopettaa urani. Tervehdyttyäni into on kova ja tähän haasteeseen lähden tosissani, mutta hymy huulilla”, hän kertoi tiistaina.

Golfpisteen FB-sivuilla voi osallistua 24h Golf Challengen birdien määrään liittyvään kilpailuun keskiviikkoon klo 12.00 asti.

Santa Claus Golf Clubin juniorit suuntaavat Nokia River Golfiin ja Linna Golfiin

Japan Golf Digest Online tilittää kaikista pelaajien tekemistä birkuista noin 8,6 euroa Santa Claus Golf Clubin juniorityöhön.

Näistä rahoista syntyy pohjakassa seuran juniorien syksyllä 2018 tai keväällä 2019 järjestettävälle peli- ja harjoitusmatkalle, joka suuntautuu Nokian River Golfiin ja Linna Golfiin.

Molemmat golfkeskukset ovat luvanneet Rovaniemeltä matkaaville junnuille ja heidän huoltajilleen pelit ja majoitukset veloituksetta.

Seuran junioereihin lukeutuvat Pontus Huhtanen ja Eemeli Mylläri ovat saaneet kesätöitä kotikentältään. Japanilaisten ennätyskoe on pitänyt kentänhoitajat tavanomaista kiireisimpinä.

NRG:ssa pyritään aikatauluista riippuen järjestämään vieraiden ja isäntien välinen seuraottelu sekä yhteisiä harjoituksia.

”Japanilaisten vierailu ja ennätyskoe Santa Claus Golf Clubilla on hieno asia Suomen golfin näkyvyydelle ja tunnettuisuudelle maailmalla. Olemme tosi iloisia saadessamme vastavuoroisesti tukea ja rohkaista Rovaniemen junioreita hakemaan kokemusta Etelä-Suomen kentiltä”, perusteli NRG:n toimitusjohtaja, Junnugolf 24h:n kehittäjä Kimmo Sirainen golfkeskuksen panostusta.

Santa Claus Golfin opetustoiminnasta vastaava Pro Timo Hirvisalo kuuluu japanilaisten 24h Golf Challengessa vapaaehtoisten ryhmään, jotka vastaavat mm. tulosseurannasta.

”Meillä on hyvä meininki päällä juniorikoulutuksessa. Huokealla hinnoittelulla lapsille ja muille aloittelijoille rakennamme vahvaa pohjaa harrastuksen aloittamiselle ja pelaajamäärän kasvulle Rovaniemelle.”

”Edustuspelaajillemme harjoitus-ja pelimatka Etelä-Suomen huippukentille toimisi suurena innoituksen lähteenä talviharjoittelun osalle”, Hirvisalo arvioi.

Timo Hirvisalo muutti lukioikäisenä Sodankylästä Rovaniemelle päästäkseen ohjattuun harjoitteluun. Kuluvalla kaudella hän vastaa koko Santa Claus Golf Clubin valmennus- ja junioritoiminnasta.

Santa Claus Golf Club keräsi 24h junnugolfille tapahtumassa kesäkuussa yli 4 000 euroa junioritoimintansa kehittämiseksi.

Keräystä päätettiin jatkaa japanilaisten 24 h Golf Challengen ajan. Yritykset ja yksityishenkilöt voivat osallistua keräykseen haluamallaan summalla kuluvan viikon 9.7.-15.7 ajan.

Golfpiste osallistuu keräykseen 250 euron panoksella. Lisätietoja keräyksestä Santa Claus Golf Clubin sivuilta.

 

Teksti: Teemu Tyry

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.