16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Mikko Ilonen ja Minea Blomqvist-Kakko yhdistävät voimansa juniorityön hyväksi

Menestynyt kotimainen ammattilaiskaksikko on laittanut hihat heilumaan juniorigolfin tulevaisuuden puolesta.

Mikko & Minni Pro Am for Juniors -kilpailussa on jaossa juniorityölle yhteensä 16 000 euroa.

Kansainvälistä menestystä ammattilaiskentillä niittäneet Mikko Ilonen ja Minea Blomqvist-Kakko käynnistävät ensi maanantaina Pickala Golfissa Siuntiossa juniorigolfin tukemiseen tähtäävän hankkeen.

Ideana on houkutella huippupelaajien avulla monipuoliseen golftapahtumaan liike-elämän edustajia. Pro-am -kilpailussa yritysten joukkueet saavat omaan ryhmäänsä mukaan ammattilaisgolfarin.

Palkintopotissa 21 000 euroa

Mikko & Minni Pro Am for Juniors -kilpailun parhaat joukkueet tienaavat rahaa ryhmään kuuluvan ammattilaisen kanssa hänen edustamansa seuran juniorityön tukemiseen. Vuotuiseksi tapahtumaksi kaavaillussa avauskisassa on yhteensä jaossa 16 000 euroa juniorigolfille. Lisäksi ammattilaisten kesken kisataan erillisestä 5 000 euron henkilökohtaisesta panoksesta.

Oman panoksensa tapahtumaan tuo myös Suomen ykköspelaaja Mikko Korhonen, joka voitti toukokuussa Kiinan Shenzenissä Euroopan kiertueeseen kuuluvan kisan. Kyseinen onnistuminen siivitti hänet maailmanlistalla ensimmäisen kerran sadan parhaan (84:s) joukkoon.

Yli 20 vuotta jatkuneen uransa vastikään lopettanut Ilonen nousi parhaimmillaan maailmanlistalla sijalle 37 vuonna 2014, jolloin hän muun muassa voitti ET:n reikäpeliturnauksen. Lahtelainen voitti urallaan kaikkiaan viisi kilpailua Euroopan pääkiertueella.

Äitiyslomalta paluuta tekevä Blomqvist-Kakko on sijoittunut yhteensä 12 kertaa Euroopan ja Yhdysvaltojen kiertueilla top 3:een. Suomalaisnaisten ammattilaisgolfin pioneeri ylsi Yhdysvaltain kiertueen rahalistalla parhaimmillaan sijalle 44 vuonna 2008.

Runsaasti kärkikaartia paikalla

Muista juniorityön hyväksi järjestettävään tapahtumaan osallistuvista eturivin pelaajista mainittakoon Suomen miesten rankingin kärkikymmeniköstä Tapio Pulkkanen, Oliver Lindell, Antti Ahokas ja Roope Kakko, joka nousi viime viikonloppuna Challenge Tourin Suomen osakilpailussa Vierumäellä kolmanneksi.

Pro-am -kisan yhteydessä järjestetään myös juniorivalmentajille luentoja, joissa tietotaitoa ovat kärkipelaajien lisäksi jakamassa muun muassa Korhosen ja Kim Koivun valmennustiimissä oleva Timo Rauhala sekä urheiluun erikoistunut OMT-fysioterapeutti Martti Alanko.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Taribo says:

    Hienoa, että junioreiden tukemiseksi järjestetään näitä. Artikkelissa puhutaan ensi maanantaista mutta onko tapahtumasta lisätietoa?

    Juniorigolfista olisi mielenkiintoista kuulla suomalaisen golfmedian toimesta hieman enemmän. Esimerkiksi syksyisin pelattavat koulujen väliset mestaruuskilpailut keräävät koko Suomen parhaan juniorikattauksen, josta saisi varmasti juttua.