11.–18.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][22]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Kirkko ja golf kohtaavat Jyväskylän keskustassa

Valtakunnallisille Kirkkopäiville osallistuu arviolta noin 10 000 henkilöä. Suomen Golfliitto ja Jyväs-Golf ovat luoneet tapahtumaa varten puistogolf-fasiliteetit Jyväskylän Kirkkopuistoon. Kuva: Mika Hollo

Valtakunnallisille Kirkkopäiville osallistuvat pääsevät kokeilemaan lajia kaupungin keskustassa.

Kirkolla ja golfilla ei ole nopeasti ajateltuna paljon yhteistä, vaikka jotain uskontoon viittaavaa vaikutusta lajilla joihinkin harrastajiin arvellaan olevankin. Nämä kaksi kuitenkin kohtaavat Jyväskylässä, missä vietetään viikonloppuna Valtakunnallisia Kirkkopäiviä.

Tapahtumapaikkana on Jyväskylän Kirkkopuisto, johon Suomen Golfliitto on puuhannut tutustujia varten muutaman puistogolfväylän.

”Kirkko on vahva liikuttaja. Se haluaa tarjota jäsenilleen mahdollisuuden löytää hyvinvointia edistäviä sosiaalisia liikuntamuotoja, joita on mukava harrastaa yhdessä ”, sanoo Suomen Golfliiton juniorivastaava ja Draivia kouluun! -koordinaattori Mika Hollo.

Kirkon ja Suomen Golfliiton yhteinen tapahtuma sai alkunsa, kun Hollon edeltäjä Aleksi Valta ja Hengitysliiton liikuntavastaava Janne Haarala olivat asian tiimoilta yhteydessä Nuori kirkko -palvelujärjestöön.

”Kypsyttelimme lopulta idean konkretian tasolle.”

Kirkkopuistossa pääsee kokeilemaan puistogolfia turvallisilla välineillä perjantaina kello 15:stä lähtien. Jyväs-Golfin toiminnanjohtaja Pauli Hughes iloitsee hyvää tilaisuutta päästä promoamaan golfia ja kertomaan seuran toiminnasta.

”Meiltä on tulossa talkosiin opastajiksi arviolta parikymmentä henkilöä. Puistogolfia kokeilevien määrää ei voi etukäteen tietää, mutta lauantai lienee vilkkaampi päivä. Jokaisella vapaaehtoisella riittää varmasti puuhaa.”

Paikallisia lajitutustujia luonnollisesti kiinnostaa, miten seudulla voi aloittaa golfin harrastamisen.

”Olemme kaupungin ainoa golfseura. Pähkähulluja olisimme, jos emme tätä mahdollisuutta ymmärtäisi hyödyntää.”

Samaan aikaan Jyväskylän keskustan valtaavat partiolaiset, joita on tulossa viikonlopuksi kaupunkiin 400 henkilöä. Heistä noin puolet majoittuu leirinsä ajaksi Kirkkopuistoon, joten golfia kokeilevia ilmaantunee partiolaistenkin joukosta. Hughes aikoo itse olla tapahtumapaikalla ainakin perjantaina.

”Kelillä on ulkoilmatapahtumien onnistumisen kannalta iso merkitys. Jyväskylään on luvattu viikonvaihteeksi hienoa säätä, mikä toivottavasti innostaa ihmisiä puistogolfin pariin.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje