Juhana Kukkonen piti konkarit takanaan Lappajärven perinteisessä ammattilaiskisassa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][15]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Juhana Kukkonen piti konkarit takanaan Lappajärven perinteisessä ammattilaiskisassa

Mukava palkintopotti ja laadukkaat järjestelyt houkuttelevat tasokkaan pelaajajoukon vuodesta toiseen Järviseudun Golfseuran kentälle.

Ensimmäisestä kierroksesta lähtien kärjessä ollut Juhana Kukkonen (-13) piti pintansa loppuun saakka sunnuntaina päättyneessä Pro Invitational -kilpailussa.

Kukkonen ei yltänyt finaalikierroksella aivan kahden ensimmäisen päivän (66–66) kaltaisiin suorituksiin, mutta jätti tuloksellaan 71 toisen sijan jakaneet Tuomas Salmisen ja Peter Erofejeffin yhden lyönnin päähän.

Oulun Golfkerhon pelaaja oli ensimmäistä kertaa mukana Lappajärven turnauksessa. Kisa-areena ei ollut Kukkoselle ennestään erityisen tuttu, sillä hän muisteli voittopuheessaan pelanneensa kentällä ennen torstain harjoituskierrosta vain yhden Tsemppitourin kilpailun viime vuosikymmenen puolivälissä.

Pro Invitationalin kokonaispalkintopotti on kotimaan mittakaavan mukaan varsin merkittävä, 35 000 euroa, mistä Kukkonen kuittasi kotiin vietäväksi mukavat 8000 euroa. Esimerkiksi samanaikaisesti Ruotsissa pelatussa Challenge Tourin 72 reiän kilpailussa vastaavaan palkintosummaan vaadittiin kuudes sija.

”Kunnollisella palkintopotilla ja tasokkailla järjestelyillä on iso vaikutus pelaajien intoon osallistua tähän kilpailuun joka vuosi”, Järviseudun Golfseudun toiminnanjohtaja Sami Suomela sanoi.

Mikko Korhonen oli alun perin tuloillaan Lappajärvelle, mutta paikan varmistuminen ensi viikon PGA Championshipiin muutti hänen suunnitelmansa.

Yhteensä 32 ammattilaisen joukossa kaksi oli naisia; Noora Komulainen (-6) jakoi neljännen ja Krista Bakker (-2) 11. sijan.

Nimekäs pelaajakaarti houkutteli myös kilpagolfista kiinnostunutta yleisöä JGS:n kentälle. Kuva: Marika Hilakoski

”Odotimme hieman enemmän naisammattilaisia mukaan, mutta käsittääkseni osa heistä joutui jättämään turnauksen väliin erään pelaajan häiden vuoksi.”

Perjantaina käytyyn pro am -kilpailuun osallistui 16 joukkuetta. Siinä kerättiin tuttuun tapaan varoja hyväntekeväisyyteen, tällä kertaa kaikkiaan 13 500 euroa. Pro amissa pelasi myös Mikko Ilonen, joka ei osallistunut viikonlopun varsinaiseen ammattilaisturnaukseen.

Viimevuotisessa pro amissa oli mukana englantilainen ET-voittaja James Morrison, mutta nyt kisassa ei nähty kansainvälistä väriä.

Mikko Korhonen oli alun perin tuloillaan Lappajärvelle, mutta paikan varmistuminen ensi viikon PGA Championshipiin muutti hänen suunnitelmansa.”

Suomela kertoi, että Pro Invitational ja nyt nimellä BC Pro Am kutsuttava joukkuekilpailu järjestetään jälleen vuoden kuluttua elokuussa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje