20.– 27.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][18]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Henri Satama: ”Ei tällaista tulosta huonolla pelillä saavutettu”

Joonas Granberg (vas.) sai tunnustaa Henri Sataman paremmakseen ensimmäisellä playoff-reiällä. Kuva: Juha Taskinen

Satama oli Messilän junioritoiminnan tueksi järjestetyn ammattilaiskisan uusinnassa Joonas Granbergia etevämpi.

Messilässä jo neljänä perättäisenä vuotena pelatussa Weststar Pro-Am Invitational -ammattilaiskilpailussa nähtiin jälleen kova kattaus ammattilaisia. Perjantain helteisessä iltapäivässä lämpötila nousi yli kolmenkymmenen, mutta tulostaso painui reilusti pakkasen puolelle.

Tuloksella 67 (-5) parasta tulosta, ja Messilän kenttäennätystä sivuten, jakoivat Henri Satama sekä Joonas Granberg. Voittajaa ratkottiin ensimmäisellä uusintareiällä ja voittajaksi selviytyi Satama upottamalla lyhyen birdieputin.

Satama kuittasi 3000 euron palkintosekin, ja Granbergin osuus oli 1500 euroa. Kokonaispotti Weststar Pro-Am Invitationalissa oli kaikkiaan 7000 euroa.

Rahasijoille ylsivät myös: Jaakko Mäkitalo (-4), Janne Kaske (-3), Tuomas Salminen, Teemu Putkonen ja Albert Eckhardt (-2). Ammattilaisten lähipelikisassa tarkin oli Aleksi Myllymäki.

”Peliin täytyy olla tyytyväinen, eikä tällaista tulosta huonolla pelillä saavutettu. Eniten kuitenkin mieltä lämmitti uusinnassa onnistuneet kaksi rautalyöntiä, joilla saavutettiin lyhyehkö eagle-putti”, Satama kertoi.

”Kenttä ja keli oli jälleen timanttisessa kunnossa ja tällaisiin tapahtumiin on aina mukava ottaa osaa, kun samalla pääsee tukemaan juniorigolfia.”

Ammattilaiskilpailun ohessa pelattiin myös amatööreistä ja ammattilaisista muodostettujen joukkueiden välinen mittelö. Joukkuekilpailun voitti Team Pearcon joukkue (Sami Tevonen, Eero Heikkinen ja Joonas Granberg) tuloksella 87.

Kilpailun jälkeen ammattilaiset pääsivät ottamaan vielä mittaa lähipelitaidoillaan klubin terassilta lyödyssä lähipelikilpailussa. Tämän jälkeen illanviettoa tahditti Lahden oma kultakurkku Konsta Hietanen.

Weststar Pro-Am Invitational kilpailun taustalla häärineet Jarkko Kella ja Jani Perttilä kiittelivät vuolaasti yhteistyökumppaneita, ammattilaisia sekä mukana olleita joukkueita.

”Kyllä tällaisen tapahtuman aikaansaaminen vaatii monen asian loksahtamista kohdilleen ja tietysti näin loistavia yhteistyökumppaneita, joita ollaan saatu mukaan. Iso kiitos täytyy välittää kaikille mukana olleille”, Kella sanoi.

Tapahtuman tuotot ohjattiin tuttuun tapaan lyhentämättömänä Messilän junioreiden hyväksi.

”Idean taustalla oli aikanaan antaa edes hieman takaisin sitä mitä on itse juniorina saanut olla kokemassa ja mahdollistamalla tuleville junioreille vähintään vastaavat olosuhteet harrastamiselle”, Kellan tavoin Messilän juniorikoulun läpikäynyt Perttilä sanoi.

Lähde: tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje