16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Golf ensimmäisen kerran osana SM-viikkoa – sprinttihiihtäjä Anssi Pentsinen mukaan speedgolfin mitalijahtiin

Milla Hallanoro ja Henrik Honkalehto (oik.) kuuluvat maailmanmestari Mikko Rantasen ohella kilpailun mitalisuosikkeihin.

Lajin hallitseva maailmanmestari Mikko Rantanen on innoissaan hiihtäjien osallistumisesta speedgolfin sprintin SM-kilpailuun.

Golf tekee tällä viikolla uuden aluevaltauksen liittyessään osaksi SM-viikkoa. Kyseessä on speedgolf, jonka sprintissä kilpaillaan ensimmäisen kerran suomenmestaruusmitaleista.

Speedgolfin sprintin SM-kilpailusta voidaan puhua maailman ensi-iltana, sillä vastaavaa ei ole järjestetty aiemmin missään. Keimolassa on mukana maan parhaat speedgolfarit johtotähtenään viime syksynä MM-kultaa voittanut Mikko Rantanen.

”Kunto on hyvä ja noussut kesän mittaan. Harjoituskierroksia on alla ja taktiikkaakin mietitty – todennäköisesti lähden kolmella mailalla ja haen normaalia suorempia pelilinjoja. Räväkästi voi lähteä heti alusta, mutta happoja vältellään”, Rantanen sanoi.

Harjoituskierroksilla neljän reiän rata on parhaimmillaan juostu noin yhdeksään minuuttiin. Rantasta haastamassa ovat muun muassa uransa sprinttihiihtäjänä keväällä lopettanut Anssi Pentsinen sekä hiihdon moninkertainen arvokisamitalisti Jari Isometsä.

Hiihtäjiltä löytyy varmasti juoksuvoimaa, mutta lyhyellä radalla lyöntien määrä korostuu. Voisiko heistä olla kilpailun mustiksi hevosiksi?

”Formaatti on mielenkiintoinen. Upeaa, että he ja muita lajin ulkopuolelta lähti rohkeasti mukaan! Speedgolf on siitäkin hienoa, että melkein mitä vain voi tapahtua noin lyhyellä matkalla. Jännityksellä odotan mitä perjantai tuo tullessaan”, Rantanen mietti.

Pyeongchangin olympialaisissa vuonnna 2018 hiihtänyt Anssi Pentsinen lienee ennakkoon ajatellen kilpailun nopeajalkaisin etenijä. Kuva: Getty Images

Myös Oliver Lindellin oli alun perin määrä osallistua kilpailuun, mutta hän sai viime hetkellä paikan Slovakiassa torstaina alkavaan haastajakiertueen turnaukseen. Tunnetuimpana ammattilaisgolfarina sprinttikisaan lähtee kiirettä pitämään Erik Myllymäki.

Speedgolfin sprintin SM-kilpailu käynnistyy Keimola Golfissa perjantaina kello 10. Kilpailussa pelataan Kirkka-kentän reiät järjestyksessä: 2−3−4−1, par 16 (3−4−5−4).

Sprintissä ideana on pelata neljä reikää mahdollisimman nopeasti, minkä jälkeen aikaan lisätään jokaisesta käytetystä lyönnistä 30 sekuntia. Sijoitus muodostuu yhteisajan perusteella.

Suora lähetys finaaleista on katsottavissa YLE Areenassa alkaen kello 12.50. Kooste näytetään TV2:lla kello 18.

Vuodesta 2016 lähtien järjestetyllä SM-viikolla kilpaillaan maalla, vedessä ja ilmassa. Jaossa on 600 suomenmestaruusmitalia, joita tuhannet urheilijat tavoittelevat neljän päivän aikana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje