14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Assure Audi Center Businessaamun mestari 2011

Assuren tiimi: vasemmalta Samuli Rantala, Ari Hirvonen ja JP Aalto.

Kyproksella pelattiin Businessaamujen välierät ja finaali 18-reikäisinä reikäpeliotteluina (best ball, ¾ hcp) kaksimiehisin joukkuein. Kesäkuun alussa alkaneen tasaisen yritysgolfsarjan neljän parhaan joukkoon olivat itsensä pelanneet isännöintitoimisto Astala, rakennusalan monipuolinen toimija Scandinaval, IT-alan moniosaaja Assure sekä pääyhteistyökumppanin mukana olleista neljästä joukkueesta Audi Center Airport. Ennakkosuosikin viittaa piti yllään Scandinavalin alkukilpailuissa loistanut joukkue. Vakuuttavien pudotuspeli –otteiden lisäksi joukkue voitti myös Naantalin Kultarannassa pelatun Lucky Loser –kutsuturnauksen.

Kyproksen matkailutoimisto ja Suomen Matkatoimisto takasivat loistavat matkajärjestelyt ja siirtyminen Pafoksen lähellä sijaitsevaan Aphrodite Hills Resortiin sujui leppoisasti. Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli harjoituskierrosten sekä varsinaisten pelien lisäksi rentoa yhdessäoloa ja muun muassa mainio taverna –illallinen.

Harjoituskierroksella kaikki joukkueet oli jaettu eri lähtöryhmiin, jotta nuotit ja taktiikka saatiin hioa kuntoon rauhassa. Cabell B. Robinsonin suunnittelema Aphrodite Hillsin kenttä on paitsi upea, myös haastava ja monipuolinen kokonaisuus joka vaatii hyvän pelisuunnitelman onnistuneen kierroksen takaamiseksi. Myös kentän huikeat maisemat vievät ensikertalaiselta ison osan keskittymisestä.

Semifinalistit

Semifinalistit ryhmäkuvassa. Vasemmalta Jaakko Nyman, Mikko Astala, Samuli Rantala, Ari Hirvonen, Jani Suomalainen, Risto Virtanen, Erkki Siltala ja Ari Isokangas.

Molemmat välierät ratkottiin jatkoreiällä

Välieräottelut pelattiin perjantaina. Välierien otteluparit olivat:

Scandinaval (Risto Virtanen hcp 12, Jani Suomalainen hcp 17) vs. Audi Center Airport (Ari Isokangas hcp 17, Erkki Siltala hcp 11)

Astala (Jaakko Nyman hcp 17 ja Mikko Astala hcp 18) vs. Assure (Ari Hirvonen hcp 9, Samuli Rantala hcp 4)

Ensimmäisestä ottelusta odoteltiin Scandinavalin näytöstä, mutta Audi Center Airportin kokeneempi joukkue osoittautui ratkaisukohdissa varmemmaksi. Erkki Siltala tasoitti ottelun viimeisellä griinillä hienolla 7 metrin parputilla ja niin lähdettiin jatkorei’ille. Ensimmäinen uusintareikä ratkaisi finaalipaikan Audi Centerin joukkueelle, Scandinavalin sorruttua epäonniseen tuplabogiin.

Myös toinen semifinaaliottelu meni uusintaan. Assure hallitsi ottelua johtaen käytännössä alusta alkaen, mutta Astalan kärsivällinen joukkue tasoitti ottelun viimeisellä griinillä Jaakko Nymanin loistavan lähestymisen ja sitä seuranneen birdien ansiosta. Assure kuitenkin varmisti finaalipaikkansa ensimmäisellä uusintareiällä Samuli Rantalan tekemällä parilla.

Aphrodite

Aphrodite Hillsin upea väylä 7 (par3).

Finaali huipputasainen

Finaaliottelusta odotettiin huipputasaista vääntöä, ja sellainen siitä totisesti muodostuikin. Ottelu eteni erittäin tasaisena loppurei’ille saakka, johdon vaihtuessa jatkuvasti joukkueelta toiselle. Tultaessa 17:lle tiille Assure oli yhden reiän johdossa. 17:llä griinillä Audi Center Airportin Erkki Siltalan tehtyä parin, oli Assuren Ari Hirvosella mahdollisuus viedä joukkueensa johtoasemassa päätösreiälle upottamalla oma par-puttinsa. Lyhyt putti kuitenkin kierähti ohi ja viimeiselle lähdettiin tasatilanteesta.

Aphrodite Hillsin viimeinen reikä on noin 450 metrinen par 5, jonka haaste ei ole niinkään avauslyönti, vaan lähestyminen veden vartioimalle viheriölle. Ainoastaan Audin Ari Isokankaalla oli tasoituslyönti käytössään. Isokangas sekä Assuren Samuli Rantala onnistuivat avauksissaan täydellisesti ja Arin etulyönti näytti vahvalta. Isokankaan vasemmalle kääntyneen lay-up lyönnin kohtaloksi koitui kuitenkin Kyprokselle tyypillinen vahvarakenteinen pensas ja Ari oli pakotettu droppaamaan pallonsa. Samulilla oli avauksen jälkeen matkaa griinille noin 175 metriä, mutta suoraan lipulle pelaaminen olisi ollut tässä tilanteessa todella kova riski.

Varma vettä vältellyt rauta-6 jätti pallon melko hyvään paikkaan helpohkoa chippiä odottelemaan. Arit Isokangas ja Hirvonen pelasivat itsensä reiältä ulos seikkailtuaan kumpikin vedessä. Pitkäksi lähestymisensä lyönyt Erkki Siltala sai pelattua itsensä reiän alapuolelle noin 6 metrin päähän neljällä lyönnillä. Samuli Rantalan hyvä chippi jätti hänelle noin kaksi metrisen birdieputin. Erkki Siltalan putattua par-puttinsa ohi, sinetöi Samuli Assurelle tämän vuotisen Businessaamujen mestaruuden hienolla birdiellä.

Samuli

Samuli Rantala upottaa voittoputin finaalissa

”Olipa todella jännittävä finaali”, puhisi Assuren Ari Hirvonen välittömästi ottelun ratkettua. ”Onneksi voitettiin, oma puttimoka 17:llä olisi muuten vaivannut pitkään. Samuli teki loistavan birkun viimeiselle”, Hirvonen maalaili tuntojaan.

”Välierässä pelasin tosi hyvin, itse asiassa kentän tasan par’iin. Finaalissa Ari oli se, joka meitä kantoi pitkin kierrosta, itselläni oli huono pallonlyöntipäivä. Onneksi viimeisellä sain onnistumisen ja varmistettua voiton. Kyllä tämä voitto oli joukkuepelin tulosta mitä suurimmassa määrin”, totesi Assuren upeasti svingaava Samuli Rantala.

Voittopuheessaan jo kolmatta kertaa Businessaamuihin osallistuneet Ari ja Samuli muistivat kiittää myös Jukka-Pekka Aaltoa, joka pelasi alkusarjassa useita otteluita Assuren joukkueessa ja jonka Ari ja Samuli halusivat mukaan myös finaalimatkalle. JP kunnostautui varsinaisten otteluiden ulkopuolella skineissä varsin mainiosti.

Elea

Elea Golf on Nick Faldon suunnittelema mestariteos Pafoksen kyljessä.

Sekä Businessaamukonsepti että finaali saivat voittajilta kovasti kehuja.

”Erinomainen konsepti kaiken kaikkiaan. Golfillisesti hyvin jännittävä alusta loppuun ja toimii hienosti myös verkostoitumisen välineenä. Businessaamun tiimoilta tapaa paljon eri alan ihmisiä, joiden kanssa syntyy helposti yhteys”, Hirvonen toteaa.

”Aphrodite Hills on komea resort ja Kypros todella miellyttävä paikka muutenkin. Pelaamamme kentät Aphrodite Hills ja Elea Golf ovat maailmanluokkaa. Kyllä tämä oli yksi parhaista golfreissuista ikinä”, kehui Samuli Rantala spontaanisti.

Ari

Ari Hirvonen kannattelee ”poikaa”, Samuli Rantala ihailee vierellä.

”Ensi vuonna olemme luonnollisesti ylpeinä mukana puolustamassa voittoa. Lisäksi ilmoitamme mukaan myös toisen joukkueemme. Tavoitteena on se, että finaalissa kohtaavat Assure1 ja Assure2”, Hirvonen lausuu ja iskee silmää päälle.

Businessaamun kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje