16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Aleksander Barkov ja Patrik Laine yhdistävät voimansa golfissa

Kiekkotähtien heinäkuussa 2019 Nokia River Golfissa isännöimään hyväntekeväisyyskilpailuun myydään jo pelipaketteja.

Kotimaisilla kentillä kerätään hyväntekeväisyyteen vuosittain varovaistenkin arvioiden mukaan 400 000–500 000 euroa. Jääkiekkoilijat ovat kiitettävän aktiivisesti järjestäneet tapahtumia.

Tarina Golfissa Kimmo Timosen Kime4Kids on jo perinne. Tällä kaudella rahaa kerättiin 68 300 euroa, joka on suurin summa Suomessa yksittäisessä  tapahtumassa.

Vuonna 2019 lahjoitettujen varojen kokonaissumma tulee ylittämään 500 000 euron rajan.

NHL:n parhaaksi maalivahdiksi kaudella 2017–2018 valitun Pekka Rinteen nimmari oli kovaa valuuttaa kolmatta kertaa järjestetyssä Jokinen & Rinne Charityssa. Kuva: Salla Jokinen.

Virpiniemessä Oulun kupeessa Pekka Rinne ja Jussi Jokinen järjestivät kolmannen kerran oman golfpäivänsä. Jokinen & Rinne Charity Golf tuotti 61 400 euroa vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittämiseen. Kaudella 2019 kaksikko saa rinnalleen kisan järjestelyihin Sebastian Ahon, Joonas Donskoin ja Markus Nutivaaran.

Teemu Selänne on pelannut aktiivisesti golfia jo 1990-luvulta. Kuva: Vesa Koivunen.

Teemu Selänteen ja ystäviensä perustama Finnish Flash on järjestänyt golfkentällä vuosittaisen hyväntekeväisyystapahtuman kaudesta 2007 alkaen. Leo Komarovin nimeä kantava hyväntekeväisyyskisa on löytänyt kotikentän Espoosta, Saku Koivu on vahvasti mukana Suomen Lasten Syöpäsäätiön järjestämässä golftapahtumassa

Barkov ja Laine vetävät perheitä ja pelaajia Nokia River Golfiin

Tampereen talousalueella ei toistaiseksi ole ollut vuosittain järjestettävää golfin hyväntekeväisyystilaisuutta. Laine & Barkov Charity Golf pelataan ensimmäisen kerran 27.7.2019 Nokia River Golfissa.

Tiedotteessa Aleksander Barkov ja Patrik Laine perustelevat kisan synnyttämistä seuraavasti:

”Olemme maailmalla ja Suomessa nähneet, kuinka hyvin golfiiin liittyviä tilaisuuksia on järjestetty ja mitä kaikkea hyvää niillä on saatu aikaan. Tämän vuoksi haluamme olla omalta osaltamme tukemassa Pirkanmaan alueen ihmisiä, perheitä ja järjestöjä.”

Päivä koostuu kolmesta osasta:

  • Perhetapahtumassa on ohjelmaa perheen pienimmille, sekä nimikirjoituksia ja valokuvia Laineen, Barkovin sekä muiden kisaan osallistuvin urheilijoiden kanssa.
  • Kahden hengen joukkuekisa (18 reikää).
  • Iltatilaisuus, jossa palkintojenjako, hyväntekeväisyyshuutokauppa ja lahjashekin luovuttaminen myöhemmin ilmoittavalle kohteelle.

Aleksander Barkov tutustui golfiin jo juniorina Tammer Golfin rangella. Pelaaminen on toistaiseksi jäänyt muutamaan kierrokseen vuodessa.

Kilpailun järjestämisestä vastaa Laine & Barkov Charity ry:n hallituksen puheenjohtaja Sakari Soukka, joka on myös Pekka Rinteen ja Jussi Jokisen golfpäivän toteuttaja.

”Todella upeaa, että Pate Laine ja Sasha Barkov lähtivät golfin kautta edistämään tärkeitä asioita. Mielenkiinto päivää kohden on ollut jo runsaasti ja ensimmäiset ilmoittautumiset on kirjattu kotisivujemme kautta”, Soukka iloitsee.

Lisätietoja tapahtumasta: www.lainebarkovcharity.fi
Instagram: lainebarkovcharitygolf
Facebook: Laine & Barkov Charity

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje