Sallisen salaisuudet osa 2 – Suomen PGA:n palkitsema Teemu Sallinen jakaa muutaman mielenkiintoisen opetusvinkin kevääseen - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

Sallisen salaisuudet osa 2 – Suomen PGA:n palkitsema Teemu Sallinen jakaa muutaman mielenkiintoisen opetusvinkin kevääseen

Viheriöltä chipatessa oppii käyttämään mailan pohjaa oikealla tavalla hyödyksi.

Kentät avautuvat aivan lähiaikoina, joten nyt on hyvä aika käydä laittamassa toistoja sisään harjoitusalueilla lumitilanteen niin salliessa.

Löfkullassa opettava PGA Pro Teemu Sallinen antoi pari viikkoa sitten muutaman ajatuksen, mihin golfharjoittelussa voi keskittyä kauden lähestyessä. Nyt kun kausi on jo ovella, on aika nostaa muutama uusia asia tapetille.

Nyt annamme Salliselle uuden puheenvuoron, kun hän kertoo omat ajatuksensa putista ja chipistä sekä hybrideistä, väyläpuista ja draiverista.

Putti

Suosin viivan käyttöä. Sanon kaikille pelaajille sen. He joutuvat piirtämään palloonsa sen viivan kierroksen alussa, jolloin he tietävät, millä pallolla he pelaavat. Toiseksi, he joutuvat merkkaamaan pallon griinillä, jolloin he ottavat pallon käteen ja puhdistavat sen.

Palloon piirrettävä viiva auttaa putin tähtäämisessä ja linjaamisessa.

Viivan käyttö tuo yhden pykälän lisää huolellisuutta lähipeliin, kun pallon asettaa takaisin paikalleen. Silloin tulee katsottua linja. Muuten moni vain tökkää palloa griinillä ilman isompaa tähtäystä tai suunnitelmallisuutta.

Sen takia suosittelen viivan käyttöä kaikille. Silloin tulee yksi pieni pysähtyminen griinillä, jolloin ehtii ajatella asiaa. Viivasta myös näkee, pyöriikö pallo suoraan vai ei.

Chippi

Kenttämestarit eivät tykkää tästä, mutta haluaisin, että pelaajat välillä harjoittelisivat chippaamista harjoitusgriineillä. Sitä kautta oppii käyttämään chipissä mailan pohjaa, eikä etureunaa.

Hirveän usein näkee, että pelaajille on kädet voimakkaasti edessä ja pallo todella takana, kun he lähtevät chippaamaan. Jos seisot suorassa, että vyönsolki, rinnan väli ja silmien väli ovat päällekkäin, meidän maila heiluu oikein kohteeseen nähden. Jos olen kovin vinossa alkuasennossa, mailakaan ei heilu suorassa linjassa.

Haluan, että pelaajat ovat mahdollisimman neutraalissa alkuasennossa. Maila saa olla vähän normaalia alkuasentoa pystymmässä, pallo olisi etummaisen kantapään kohdalla.

Teemu Sallisen chippiasento on yksinkertaisen luonnollinen, josta on helppo lähteä tekemään liikettä.

Opetan pelaajia ottamaan gripistä vähän alempaa kiinni. Mielikuvana, että lyödään sillä pohjalla maahan. Ranteiden käyttöä ei tarvita, vaan pelkkä hartiaheiluri. Useimmiten ohuet tai paksut osumat johtuvat, että pelaajat yrittävät lyödä mailan etureunalla tai he käyttävät paljon ranteita.

Yritetään saada yksinkertainen liike, joka on mahdollisimman paineenkestävä.

Hybridit

Se on minun mielestä sellainen maila, että se pitäisi olla kaikilla. Se tekee elämän helpommaksi. Hybridillä moni oppilaista mokaa lyönnin sillä, että he yrittävät tehdä sillä jotain erikoista.

Sanon heille aina, että hybridi lyödään samalla tavalla kuin löisi rautavitosella, mutta pallo on vain puoli palloa edempänä stanssissa. Siis sama mentaliteetti ja ajatus kuin pidemmissä raudoissa, sillä lähtee hyvät hyrrät.

Ei yritä mitään erikoista, vaan antaa mennä vain reippaasti hyvään loppuasentoon.

Väyläpuu

Yritän painottaa, että maila vain pyyhkäisee nurmikkoa. Mailan tulokulma olisi ihan vähän alaspäin. Tähän pätee sama kuin hybridiinkin, ettei yritä tehdä mitään liikaa.

Sellainen ajatus toimii hyvin, että yrittää saada lavan rennoksi. Silloin siinä on vähemmän tekemistä ja yrittämistä. Insinööri on tehnyt siihen lapaan nostokulman, jotta meidän ei tarvitse nostaa palloa ilmaan.

Kun kokeilet draiverilla lyömistä ilman tiitä, pidä huoli, että liike on laakea ja pyyhkäisevä, ja että lapa vapautuu osumaan.

Draiveri

Draiveri lyödään aina täysiä. Jos väylä näyttää kapealta tai muuten sellaiselta, ettei siinä voi lyödä draivia, niin ota puukolmonen tai joku rauta. Varovaista draivia ei ole olemassakaan.

Kun pelaaja lyö lujaa, se joutuu olemaan rento. Rento lihas on nopea lihas. Jos jännittää ja alkaa manipuloida mailaa, silloin siitä häviää vauhti.

Opetan kaikkia pelaajiani kokeilemaan draivilla lyömistä pelkältä matolta ilman tiitä. Sitä kautta opetellaan kehon hallintaa.

Kun pelaaja osaa lyödä draivilla maasta, se osaa lyödä sen myös tiin päältä. Lähtöasento on sama. Ihmisen fysiikka ei muutu, vaikka maila muuttuu.

Minulle tulee tunneille paljon ihmisiä, jotka ovat katsoneet videoita, joissa käsketään kallistamaan selkärankaa kohteesta pois. Monesti asennosta tulee kuitenkin huono, kun sitä kallistusta liioitellaan, eikä siitä pysty svingaamaan enää rennosti.

Kun lyömme draiverilla tiin päältä, yritämme lyödä palloon ylöspäin. Monilla pelaajilla draiverilla lyödessä käsissä on kyllä vauhtia, mutta se vauhti ei siirry lapaan asti. Maasta lyötäessä liikkeiden pitää olla synkronoidut, jotta se pallo lähtee ilmaan. Sitä kannattaa testata.

Lue seuraavaksi: Suomen parhaana palkitun golfopettajan vinkit kevätharjoitteluun

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje