14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Opetus

Parempia rautalyöntejä kovalta ruoholta

Suuntaa oikealle ja svingaa alas sisältä ulos. / Purista pallo lavan ja maan väliin. / Lyhennä taaksevientiäsi.

Olen aina pitänyt kovaksi palaneista ruskeista väylistä. Ne ovat ympäristöystävällisempiä – vähemmän kastelua – ja harrastajat hyötyvät niiden tarjoamista lisärulleista. Kenttäsuunnittelijana ja links-kenttien ikuisena fanina, pidän kovista ja nopeista väylistä. Ainoa epäilys on se, että tällaiset olosuhteet tarkoittavat myös vaikeampia makuita pallolle. Suurin osa pelaajista haluaisi pallonsa makaavan tuuhealla ruoholla, mutta golf ei tarjoile aina hyviä pallonpaikkoja. Yhä useampi kenttä viritetään kuivaksi ja kovaksi, joten sinunkin täytyy oppia lyömään rautalyöntejä kovilta ja ohuelta ruoholta. Näytän tässä mitä sinun pitää tehdä.

Svingi

Kokeile ”tyrmäys-drawta” varmuuden saamiseksi

Kun pallon alusta on kova, on vaikeaa lyödä keskipitkällä tai pitkällä raudalla koreaa kaarta ja saada pallo pysähtymään pehmeästi. Moni siirtää pallon eteenpäin stanssissa, mutta silloin duffin riski kasvaa.

Varmempi lyönti on ns. tyrmäys-draw: matala lentokaari, oikealta vasemmalle kääntyvä lyönti, joka vapauttaa pallon kun se osuu maahan. Suuntaa hieman kohteesta oikealle, tee ¾-svingi ja yritä puristaa pallo lavan ja ruohon väliin. Tämä lyönti on drawn ansiosta anteeksiantavampi, sinun tulee svingata alas kohdelinjan sisäpuolelta ja normaalia matalammalla kaarella. Jos et aivan onnistu osumaan ensimmäisenä palloon, maila ei kuitenkaan kimpoa maasta kuten se tekisi, jos tulisit jyrkemmässä kulmassa kovaan maahan. Sen sijaan lapa lakaisee maata pitkin ja sinä saat muutettua keskinkertaisen svingin hyväksi lyönniksi.

Normaali

Normaali ruoho: Pallo on hieman keskikohtaa edempänä. Kova ruoho: Pallo on hieman keskikohtaa taaempana.

Alkuasento

Oikea asento on hyvän osuman perusta

Näet tässä (lähempi kuva vasemmalla) kuinka pelaan pallon taaempaa, kun ruoho on kovaa verrattuna pallon paikkaan, kun ruoho on tuuheaa. Suosin myös vasenta puolta. Se auttaa osumaan palloon ennen maata. Mailan varren tulisi nojata hieman eteen kohteeseen päin, kun asetut pallolle. Valitse yhtä pidempi maila kuin normaalisti ja ota grippi noin puolta tuumaa alempaa. Grippaaminen alempaa auttaa kontrollin saamisessa ja pidempi maila varmistaa, että saat tarvittavat metrit, jotka menetät matalamman lentokaaren vuoksi. Varaudu siihen, että pallosi lentää lyhyemmälle kuin mihin olet tottunut ja rullaa sitten kohteeseen.

Normaali

Normaali ruoho: Maila liikkuu lähellä kohdelinjaa. Kova ruoho: Maila liikkuu selvästi kohdelinjan sisäpuolella.

Taaksevienti

Matalampi svingi on anteeksiantavampi

Parasta ”tyrmäys-drawssani” on matala palloontulokulma antaa enemmän virheitä anteeksi, etenkin kovalta alustalta. Sinun ei tarvitse lyödä täydellistä osumaa onnistuaksesi, koska maila pysyy pidempään alhaalla osuma-alueella.

Jotta onnistut matalassa sisältä-ulos downsvingissä, vie maila taakse sisempää kuin normaalisti (kuva lähellä vasemmalla). Voit jopa pudottaa hieman taaemman jalkaa päästäksesi oikealle, sisältä tulevalle linjalle. Kun aloitat alastulon sisältä, teet mailallesi tilaa tulla palloon, ilman että vartalosi olisi edessä.

Harjoitteet

Vasen

Vasen kuva: OIKEIN. Oikea kuva: VÄÄRIN.

1. Downsvingi

Pelaajien, joilla on jyrkkä svingi voi olla vaikea tulla matalalla kaarella palloon, mutta se on olennaista kovalta alustalta. Hyvä harjoite matalamman downsvingin löytämiseksi on laittaa tii mailan päähän. Kun aloitat alastulon, vedä tiitä kohti palloa.

src=

2. Alamäki

Kun pallo on kovalla alustalla, harrastajilla on usein taipumus ”kuokkia” se sieltä ylös. Harjoittele lyömällä loivasta alamäestä (1). Tämä kannustaa sinua jahtaamaan palloa mailalla matalana osuman jälkeen sen sijaan, että yrittäisit nostaa sitä ylös (2).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje