Lyöntijälkien paikkaamatta jättämisestä on haittaa sekä pelaajille että kentänhoidolle.
Lyöntijälkien paikkaaminen kuuluu olennaisena osana hyvään golfkäyttäytymiseen. Jo green card -kursseilla opetetaan, että lyönnin seurauksensa pallon alta irronnut turve tulee asetella takaisin paikoilleen ja painella jalalla tiiviisti maahan.
Osalla kentistä suositaan kuitenkin toista käytäntöä. Joillakin ulkomaisilla kentillä turpeiden takaisin laittaminen on jopa kielletty. Sen sijaan pelaajien matkaan kierrokselle annetaan siemenhiekkaseos, jota tulee sirotella ruohottomiksi jääneisiin lyöntijälkiin.
Poikkeavat käytännöt aiheuttavat toisinaan pelaajissa epävarmuutta, ja kentillä pohditaan usein sitäkin, onko lyöntijälkien paikkaamisesta mitään hyötyä?
Lyhyt vastaus kysymykseen kuuluu, että riippuu olosuhteista. Jos väylän maapohja on kuiva ja napakka, takaisin lyöntijälkiin asetetut turpeet eivät välttämättä juurru ollenkaan. Toisaalta, myöskään siemenhiekkaseoksen sirottelu ei ole vastaavissa olosuhteissa kovin tehokas keino. Ruohon itämiseen voi kulua viikkoja.
Vähänkään kosteammissa olosuhteissa – ja Suomessa käytännössä aina – nyrkkisääntönä on, että turpeet tulee asetella paikoilleen. Siihen on ainakin neljä hyvää syytä.
1. Ruoho voi paremmin
Kun maaperä on sopivan kostea ja ravinteikas, irti lyöty turve juurtuu varsin nopeasti takaisin paikoilleen ja kasvaa umpeen ympäröivän nurmipinnan kanssa. Paikkaamisen jäljet katoavat pian kokonaan, eikä väyläruoholle pääse syntymään lisävaurioita.
2. Kuokittu pelto on visuaalinen haitta
Golfväylillä on usein alueita, jotka keräävät väylän pinnanmuotojen vuoksi runsaasti avauslyöntejä tai joihin lyödään pelitaktisista syistä paljon palloja. Jos kyseisiltä alueilta lyötyjen lyöntien jäljet jätetään paikkaamatta, väylä on nopeasti ruman näköinen, vaikka kentän ilme olisi muilta osin kuinka viimeistelty tahansa. Erityisen hankalaksi tilanne voi muotoutua alueilla, joilta lyödään lähestymislyöntejä wedgeillä tai lyhyillä raudoilla, jotka jättävät syvimmät lyöntijäljet.
3. Peli pysyy reilumpana
Epäreiluuden tunne on golfarilla huipussaan, kun onnistuneesti keskelle väylää lyöty pallo löytyy paikkaamattoman lyöntijäljen, eli divotin, uumenista. Jos jälki on syvä, pelaajalla ei välttämättä ole muuta mahdollisuutta kuin lyödä lyhyt välilyönti saadakseen pallonsa ulos divotista. Lyöntijäljen paikkaamisessa on aina kyse myös muiden pelaajien huomioimisesta. Ellei lyönnistä syntyvää jälkeä ole esimerkiksi turpeen hajotessa tai kadotessa mahdollista paikata, lyöntijälki on pyrittävä tasoittamaan mahdollisimman hyvin esimerkiksi jalalla painelemalla tai naputtelemalla ympäröivää maata mailan kärjellä.
4. Kentänhoito kiittää – ja lopulta myös pelaajat
Harva pelaaja tulee ajatelleeksi, että myös irti lyödystä turpeesta voi olla huomattavaa haittaa kentänhoidolle. Paksut turpeet voivat nostaa maasta mukanaan isojakin kiviä, jotka tekevät pahimmillaan rumaa jälkeä jäädessään pyörimään väyläleikkureiden teriin. Terien tylstyessä leikkuujälki huononee, mikä koituu viime kädessä pelaajien haitaksi. Irti lyödyt turpeet olisikin parempi heittää vaikka raffin tai metsikön puolelle kuin jättää väylien pinnalle, josta ne joutuvat väistämättä leikkureiden terien alle.