16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Näin paljon kävelet ja kulutat kierroksella

Moni seikka vaikuttaa golfkierroksen aikana käveltyyn matkaan, samoin kierroksen aikana kulutetun energian määrään.

Liian vähäisen liikunnan on laskettu olevan vuosittain yli kolmen miljoonan ennenaikaisen kuoleman taustalla maaailmanlaajuisesti.

Kävelyn on todettu olevan yksi parhaista ja helpoimmista tavoista pitää huolta omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Kävely – esimerkiksi kierros golfia –auttaa ennaltaehkäisemään sydän- ja verisuonisairauksia, edistää lihaston ja luuston terveyttä ja kohottaa kuntoa.

Golfissa liikuntaa tulee kuin varkain, ja kaiken lisäksi peli pakottaa pelaajan käyttämään päätään. Aivot saavat purtavakseen monipuolisia pähkinöitä, mikä pelin sosiaalisuuteen kytkeytyneenä tekee hyvää myös henkiselle hyvinvoinnille.

Kuinka monta askelta?

British Journal of Sports Medicine -julkaisussa vedettiin 2017 yhteen suuri määrä golfin terveysvaikutuksiin liittyviä tutkimuksia. Kierroksen aikana otettujen askelten kokonaismääräksi oli eri selvityksissä saatu vähimmillään 11 245 ja enimmillään 16 667. Alhaisimmillaankin luku ylittää lääkäreiden suositteleman päivittäisen askelmäärän.

Energiaa kuluu

Denveriläinen Rose Center for Health and Sports mittasi kahdeksan miespuolisen 26–61-vuotiaan ja tasoituksella 2–17 pelaavan golfarin energiankulutusta yhdeksän reiän aikana. Keskimäärin energiaa kului 721 kilokaloria mailat kantaen. Kärryä käytettäessä vastaava luku oli 718. Caddien apu pudotti kulutuksen 613 kilokaloriin. Auton avulla selvittiin 411 kilokalorilla.

Oma paino vaikuttaa

Kuinka paljon energiaa kulutat golfkierroksella tunnissa? Vastaus riippuu omasta painostasi.

Taitava selviää vähemmällä

Golf Digest selvitti 2009 käveltyä matkaa 352-metrisellä par nelosella. Sinne tänne seikkailleelle ja kahdeksan lyöntiä käyttäneelle pelaajalle A matkaa kertyi 575 metriä. Suorinta tietä lipulle edennyt ja birdien tehnyt pelaaja B selvisi 428 metrillä. Eroa oli 147 metriä.

Takatii lisää käveltyä matkaa

Golf Digestin Ashley Mayo ja Jeff Patterson käyttivät kaudella 2009 askelmittaria useilla kentillä useiden kuukausien ajan. Takatiltä keskimäärin 5923 metrin mittaista kenttää pelannut Jeff joutui kierroksellaan kävelemään jopa toista kilometriä enemmän kuin keskimäärin 4985-metristä kenttää haastanut Ashley.

Monta muuttujaa

Kentän reikien yhteenlasketun pituuden lisäksi kävelty matka voi riippua merkittävästikin reikien välillä käveltävästä matkasta. Energiankulutukseen puolestaan vaikuttaa paljon kentän topografia: mäkinen maasto pakottaa pelaajan tekemään huomattavasti enemmän työtä kuin etupäässä tasainen kenttäalue.

Isoja eroja

R&A:n tutkimusjohtaja Steve Otto järjesti alkuvuodesta 2016 kokeen, jonka testiryhmänä oli joukko Royal County Downin kentälle vuotuiseen konferenssiin saapuneita golfarkkitehteja.

Erot pelaajien kävelemässä matkassa olivat melkoisia tuloskortin ilmoittamaan kentän kokonaispituuteen verrattuna. Keskimäärin kävelty matka oli 1,69-kertainen, mutta enimmillään pelaajat kävelivät jopa tasan tuplasti reikien yhteenlasketun pituuden verran. Vähimmilläänkin ylimääräistä matkaa tuloskortin ilmoittamaan kokonaispituuteen tuli 47 prosenttia.

Jos tulokset ovat yleistettävissä, kierroksella kävellyn matkan arvioinnissa voi käyttää nyrkkisääntönä sitä, että kilometrejä tulee reilusti puolitoistakertainen määrä kentän pituuteen nähden.

Yleisökin saa liikuntaa

Golfkilpailut vetävät vuosittain paikan päälle yli 10 miljoonaa katsojaa.  Vuoden 2014 Ryder Cupissa laskettiin, että yleisön yhteensä ottamilla askelilla olisi taivallettu neljä kertaa maapallon ympäri. 

Kesän 2016 Paul Lawrie Match Playssä yleisö otti keskimäärin 11 589 askelta. Noin 83 % paikalle saapuneista sai lääkäreiden suositteleman päivittäisen liikunta-annoksen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje