Golfseikkailija Jussi Evinsalo pelasi vuoden 2020 jokaisena kalenterikuukautena golfia Suomessa ulko-olosuhteissa ja mitä erikoisimmilla tavoilla.
Vuosi alkoi kovilla, ehkä hieman jännittävillä odotuksilla Paloheinän Evergreen-kentällä tammikuussa kevyessä pakkassäässä. Vuosi on sisältänyt huikeita elämyksiä golfkentällä ja sen ulkopuolella. Mukaan on mahtunut myös paljon poikkeuksellisia koronan tuomia haasteita. Vallitseva tilanne on muuttunut moneen otteeseen. Golf lajina on kuitenkin selvinnyt koronan tuomista rajoitteista hienosti ja tunnelma kentillä ja klubeilla on ollut poikkeuksetta hieno. On ollut upea huomata, kuinka eri puolilla Suomea on pistetty homma toimimaan, yhteisen hyvän nimissä. Golfseikkailija-projekti on ollut kokonaisuudessaan täynnä unohtumattomia kokemuksia ja hienoja kohtaamisia.
Kaikki kuukausihaasteet ovat omalta osaltaan olleet ainutlaatuisia ja mukaan on mahtunut paljon asioita myös golfkentän ulkopuolelta. Vuoden alussa lanseerattu ”Golf on osa elämystä” on pitänyt hyvin paikkansa. Talvigolfia 19 asteen pakkasessa, Joulupukki Rovaniemellä, moottoriveneily Vuosaaresta Rönnäs Sea Golfiin, bägi selässä pyöräily Porvoo Golfiin, juna- ja kaupunkipyörämatka Ruuhikoski Golfiin ja paljon muuta. Muutama juttu jäi vielä piippuunkin. Mutta ehkä niiden pariin pääsee ponnistamaan vielä myöhemmin.
Olin salaa toivonut lapsuuteni keliä. Kipakkaa pakkasta, kinoksittain lunta ja kirkasta taivasta.
Golfpisteen joulupodcastissa tulin paljastaneeksi, että vuoden viimeinen haaste suoritetaan viimeisenä mahdollisena ajankohtana, uudenvuodenaattona. Ja niin kävikin. Laitatko oikeasti kaikki munat samaan koriin, kysyttiin. Mitä jos pelikaani lentää turbiiniin? No hitto miks ei, kuten Laura Voutilainen lurittelee. Ilman riskiä ei voi saavuttaa suurta voittoa. Oikealle kentällekin olisi toki vallitsevissa olosuhteissa päässyt, mutta halusin päättää vuoden omalla tavallani. Tavalla, joka ilmentää sitä, että golfia voi harrastaa melkein missä tahansa ja oikeastaan milloin tahansa. Ainoa rajoitin on korvien välissä ja sitä voi jopa välillä hallita.
Uudenvuoden aatto Helsingissä ei varsinaisesti muistuttanut sään puolesta vuoden viimeistä päivää. Olin salaa toivonut lapsuuteni keliä. Kipakkaa pakkasta, kinoksittain lunta ja kirkasta taivasta. Toisin kävi. Jäätä, loskaa ja vettä oli kertynyt meidän valitsemalle pelikentälle niin paljon, että jalat olivat hetkessä polvia myöten märät. Talvinen tunnelma oli rakennettu pään sisälle ja sieltä onneksi pystyi ammentamaan fiilistä riittävästi.
Kisasimme kaverini kanssa kolmen reiän pelissä, jossa etäisyydet olivat 40–80 metriä. Toistan ehkä itseäni, mutta tämä lyöntietäisyys on ainakin itselläni aina se pelin kipupiste. Puttaamaan ei päässyt, vaan pelimuoto oli lähestymislyönti lähimmäksi lippua. Lippua, joka oli ulkotulien keskellä. Koska peli ei ole kunnon peli ilman panosta, piti sellainen tälläkin kertaa asettaa. Kylpyläviikonloppu kaikilla mausteilla tuntui sopivalta vuoden viimeisenä päivänä ja se viimeistään asetti pelurien hermokontrollin kovaan testiin. Vakavia ilmeitä, mutta hurttia huumoria ja pilkettä silmäkulmassa. Nauru, kisailu ja veljellinen vitsailu kuuluvat mun tapaan pelata.
Lyöntipaikan virkaa toimitti baseball kentän syöttökumpu. Sieltä oli erittäin hyvä ampua palloja eri suuntiin. Ja saattoi joku sadoista palloista tipahtaa keskelle häränsilmääkin. Sweet spot ääni tuntuu aina vaan hyvältä, tuli se sitten golfkentällä tai baseballkentällä.
Kun flow-junaan pääsee mukaan, on sitä vaikea pysäyttää.
Etenimme aluksi rinta rinnan. Voitto sinne, voitto tänne. Kumpi ensiksi saa 15 pistettä kasaan, korjaa potin ja lähtee huljuttelemaan paikkojaan ansaitusti kylpylään. Jännä juttu taas, mutta mitä pidemmälle kisa eteni, sitä tiukemmaksi psyykkaus muuttui. Pieni huomautus suuntauksesta pari sekuntia ennen lyöntiä saattaa kuin saattaakin pistää pelikirjan sekaisin. Pelissä ja rakkaudessa kaikki on sallittua, eikä keinoja kaihdettu tälläkään kertaa.
Lopulta ero repesi ratkaisevasti. Golfseikkailijan vankka vuoden aikana kerätty kokemus omalaatuisista tavoista harrastaa golfia oli ratkaiseva tekijä ja momentum kääntyi lopullisesti. Mitä kurjemmaksi keli muuttuu, sitä enemmän elementissäni näköjään olen. Alkanut räntäsade ja kuraiset lahkeet tuntuivat kotoisilta ja pallot tipahtelivat kohteeseen. Kun flow-junaan pääsee mukaan, on sitä vaikea pysäyttää. Toisaalta olen myös vuoden aikana pudonnut junasta melkoisen monta kertaa naama edellä kuraan. Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt.
Lopulta ei jäänyt muuta tehtävää kuin nostaa kädet ilmaan voiton merkiksi ja alkaa makustelemaan porekylvyllä. Ja koska vuoden viimeinen pallo oli lyöty ilmaan, piti sitä myös juhlistaa siinä hetkessä. Roomalaisen kynttilän sammuessa päättyi myös hieno Golfpisteen Golfseikkailija-projekti. 12 kuukautta, 12 haastetta, suoritettu!
Golfseikkailijan värikäs vuosi.
Olen vuoden aikana viimeistään oppinut, että golf on moninainen peli, jota voi harrastaa niin monella eri tavalla. Mikään tavoista ei ole väärä, eikä sulje toista pois. Golf lajina mahdollistaa monen asian yhdistämisen ja se tuo erilaiset ihmiset samaan lähtöön raittiiseen ulkoilmaan useiksi tunneiksi. Aina se pallo ei kuppiin helpolla putoa ja metsäkävelyt tulevat tutuiksi, mutta mitä sitten. Seuraava lyönti voi aina olla elämäsi paras.
Lue seuraavaksi: Golfseikkailijan vuosihaaste lähestyy loppuaan – karavaanari on kaikkien kaveri