Soutuvene, lokakuinen aamu ja suunnaksi Laajasalo.
Seisoin tiistaiaamuna ennen yhdeksää laiturilla Puotilassa. Pipo korvilla, villakalsarit jalassa ja kevennetty golfbägi olalla. Golfseikkailu oli alkamassa! Aurinko teki nousuaan idän suunnasta ja laituri kimalsi jäisenä ja liukkaana. Golf, mikä ihana tekosyy lähteä soutuveneellä merelle jäiseen aamuun.
Olen ollut samassa tilanteessa useasti ennenkin. Silloin tosin päällä on ollut pilkkihaalari ja kädessä virveli. Mammahauet eivät olleet tällä kertaa mielessä. Nyt laitettaisiin palloa kuppiin Laajasalon golfkentällä.
Lähdin matkaan reippaalla mielellä ja riuskoilla vedoilla. Päästyäni satamasta ulos olin yksin. Ei liikettä juuri missään. Metro kolisteli kaukana taustalla Vuosaaren sillalla. Nyt ei tarvinnut pitää kasvomaskia, etäisyydet olivat kunnossa.
Olin varannut matkaan reilusti aikaa. En pitänyt kiirettä vaan fiilistelin syksyisiä rantamaisemia. Kirkkaan sininen taivas, lähes tyyni meri ja moniväriset rannat vetivät suun väkisin hymyyn. Oli kyllä kylmä, mutta triplakerrasto housuja ja istuinalusta pitivät tärkeimmät pallot lämpöisinä. Kaikki siis kunnossa. Ei ollenkaan pöllömpi golfreissu.
Rehellisyyden nimissä en ollut ajatellut soutaa koko matkaa. Veneessä oleva sähkömoottori antoi ansaittua lepoa ja helpotusta matkantekoon. Kohtalaisen lyhyt matka olisi voinut muuten olla todellinen Via Dolorosa, varsinkin kotimatkalla.
Tammisalon kohdalla vastaan tuli uisteluvene. Sieltä huudettiin ja kysyttiin, että onko tullut saalista. Hieman huvittuneena vastasin tervehdykseen ja huusin: ”Ei ole vielä tullut, olen menossa golfaamaan, katsotaan tuleeko holari”. En saanut enää vastausta, ehkä sanat katosivat tuuleen.
Laajasalon uimarannan edustalla, avomeren reunalla, päätin pitää taukoa. Sammutin moottorin ja istuin hiljaa lipuvassa veneessä. Ei voisi olla parempaa paikkaa teetaulle. Vieno tuuli kuljetti venettä oikeaan suuntaan, joten en pitänyt kiirettä. Muusta veneliikenteestä ei tarvinnut huolehtia. Höyryävä tee lämmitti sisäisesti, maisemat ulkoisesti.
Lähestyessäni määränpäätä tutkailin rantoja ja totesin, että isommallakin veneellä pystyisi kiinnittymään kalliorantaan helposti. Olin sopinut saavani käyttää Satamakahvila Messin laituria lahden pohjukassa. Sain siis jahtini suuren maailman tyyliin kylkikiinnitykseen omaan laituriin. Muutaman tunnin istuminen ja kohmeiset jäsenet vaativat pienen jumppakärpäsen laiturilla ennen liikkeelle lähtöä. Onneksi olen kauden aikana saanut runsaasti hyviä golfjoogaohjeita.
Seikkailuhenkisesti rämmin kentälle oman sisäisen kompassini avulla metsän kautta. Pelmahdin ykkösen griinille, joten suoritus onnistui. Kenttä oli tyhjä, eikä palloja sadellut taivaalta. Pääsin turvallisesti perille ja sain höyryävän kuuman kahvin lämmikkeeksi.
Pienen jutustelun ja vaatteiden kuorimisen jälkeen oli pakko päästä pelaamaan. Tyhjä kenttä, joka kylpi syysauringossa, kutsui luokseen. Laajasalon golfkenttä omaa pitkän historian. Sen tarkoitus on aina ollut palvella kaikkia eikä pelaamiseen tarvita Green cardia tai edes omia mailoja. Erittäin matalalla kynnyksellä jokainen pääsee maistamaan, miltä se golf maistuukaan kentällä. Voisin kuvitella, että kiviuunipizzat, asianmukaiset virvokkeet ja kaunis kenttä vetävät kävijöitä kesäiltoina paikalle.
Kentän kuusi väylää ovat par 3:sia ja kierroksen heittää helposti muutamalla mailalla. Lyhyet väylät antavat silti haastetta jokaiselle, varsinkin itseni kaltaiselle sohijalle. Sain myös kokea kadoksissa olleita onnistumisen tunteita. Rentoja, korkeita ja harvinaisen tarkkoja wedge-lyöntejä lipulle, putti sisään ja back to back -birdiet väylillä 3 ja 4.
Kausi Laajasalossa, kuten muuallakin alkaa olemaan lopuillaan. Kun talvi on taputeltu ja kesä näyttää heräämisen merkkejään, on Laajasalo varmasti omalla listallani uudestaan. Hyvän fiiliksen kenttä on saavutettavissa helposti pyörällä, bussilla tai vaikka kajakilla. Kun mukaan ei tarvitse muutamaa mailaa enempää, voi matkaan lähteä kevein perustein. Laajasalo golf on kaupunkigolfia parhaimmillaan ja rennoimmillaan.
Riittävän lyömisen jälkeen oli aika asennoitua kotimatkaan. Pilveen mennyt taivas ja kohonnut tuulennopeus toivat muutaman hikipisaran otsalle jo pakatessani vaatteita päälleni. Aamun kirkkaus oli kadonnut ja horisontti näytti uhkaavasti siltä, että taivaalta saattaisi alas asti jotain tipahdella. Jos vaikka lunta, olisihan se legendaarista.
Lipuessani ulos Sarvaston lahdelta iski kylmä tuuli vasten kasvoja. Päällä oli niin paljon vaatteita, että liikkuminen oli kohtalaisen kankeaa. Silti viima tunki kerrastoista läpi. Oli pakkoa keksiä jotain. Nyt ei olisi hyvä vilustua saatikka joutua eturauhastutkimuksiin. Merellä ja rakkaudessa kaikki on sallittua, joten askartelin golftakista itselleni vielä sievän hameen. Sitten ei muuta kuin Torqeedo-sähkömoottori täysille ja kohti Puotilaa.
Moottorin varaus laski uhkaavan nopeasti matkan aikana, mutta riitti lopulta kotisatamaan saakka. Ehdin jo miettimään matkalla, että tännekö jään ja pitää soutaa pimeässä takaisin. Ei onneksi, vaikka olisihan siinä seikkailu noussut uudelle levelille. En yleensä rutise kylmästä, mutta päästessäni laiturille olin totaalisen kohmeessa. Suoritin pienen jumpan taas laiturilla, jotta sain veren kiertämään ja sain itseni lopulta kammettua autoon.
Vasta kotona saunan lauteilla sain itseni lämpimäksi. Tervahöyryissä istuessani mietin mennyttä päivää ja olin tyytyväinen kokemaani. Jostain syystä hieman piilossa oleva Laajasalo Golf on jäänyt itseltäni paitsioon, mutta ei jää enää. Loistava paikka hioa pelin tärkeintä osa-aluetta, lähipeliä. Samalla mietin, että vuotta on vielä kaksi kuukautta jäljellä. Saa nähdä millaiselle seikkailuille tulevat kuukaudet golfarin vievät?
Golfseikkailijan menneitä ja tulevia edesottamuksia voi seurata Instagramissa ja Facebookissa @golfseikkailija.
Lue seuraavaksi: Sekabägi-projektin lopputesti otti Golfseikkailijalta luulot pois