Golfseikkailija Jussi Evinsalosta tuntuu, että hänen lyönnissään on jokin rajoitin. Entä, jos sitä ei toisella puolella olekaan?
Tartuin vuosia sitten golfmailaan, kuten sählymailaan. Tai aikaisemmin kiekkomailaan. Usean kymmenen vuoden mailapelitausta oli jättänyt jälkensä. Tappavan tehokas one timer sählykentillä lähti hyvin leftillä, miksi ei siis golfpallokin hohtavalla nurmella? Vasuri tuntui loogiselta vaihtoehdolta ja jämähdin siihen. En oikeastaan edes harkinnut toista vaihtoehtoa alkuvaiheessa, vaikka oikeakätisenä minulle sitä tyrkytettiinkin. Olin kuin ravihevonen, läpät silmillä jääräpäisen mielipiteeni kanssa. Onnistumiset green card -kurssilla ruokkivat motivaatiota ja vasuri lukittui käteen kiinni. Ensimmäinen mailasetti oli nopeasti hankittu ja niin sitä mentiin.
Olen hakannut palloa vasurin mailoilla useamman vuoden ja swingi on löytynyt ainakin auttavasti. Luonnollista on, että peli kulkee paremmin, mitä enemmän pelaa. Silti tuntuu, että olen törmännyt seinään. Aivan kuin lyönnissä olisi rajoitin, joka ei vain poistu. Onko rajoitin korvien välissä vai onko sille syynsä, miksi luonnollisempi puoli minulle pelata olisi se toinen.
Nautiskelen golfissa paljon kaikesta muusta kuin tuloksesta. Golf on minulle kokonaisvaltainen elämys, jossa yhdistyy esteettisesti kauniit maisemat, ulkoliikunta ja hyvä seura. Silti aina välillä kentällä mieleen juolahtaa ajatus; tästä puuttuu jotain. Jokin viimeinen silaus, joka saisi pallon lentämään ne puuttuvat 50 metriä. Ja valehtelisin, jos väittäisin, etteikö par tai bogey kortissa tuntuisi paremmalta kuin tupla. Voisiko ruoho olla vihreämpää mystisellä toisella puolella?
Miten pelaaminen sujuu sekabägillä, jossa parittomat ja parilliset mailat ovat eripuolisia?
Olen välillä käynyt kurkistamassa aidan takana. Piilossa toisten katseilta, olen rykinyt toisen puolen mailalla muutaman vedon. Lyöntiasennon löytäminen tuntuu haastavalta. Jokin lyömisessä tuntuu paremmalta, jokin reilusti huonommalta. Liike tuntuu vieraalta ja osittain vaikealtakin. Ihan kuin aloittaisi pelaamisen uudelleen. Duffi, toppi ja muut golfin sanakirjan ei-toivotut sanat tulevat taas tutuiksi. Kehon liikeradat ovat lukkiutuneet pelivuosien aikana vasurille sopivaksi. Mutta voiko vanhentuva koira oppia uusia temppuja? Se nähdään elokuun aikana.
Sain mielekkään haasteen ja vastasin siihen. Golfseikkailijan projekti projektin sisällä elokuussa on vaihtaa lyöntipuolta. Harjoittelen kuukauden ajan oikean puolen mailoilla. Käyn Pron tarkkailevan silmän alla hakemassa oppia ja saamassa huomioita kummankin puolen lyönnistä. Kuukausi päättyy sekabägikierrokseen, jossa joka toinen maila on leftin ja joka toinen rightin. Se on varmasti kokemus, joka jää mieleen. Jos ei muuta, niin sillä saa ainakin pelikavereiden pelikirjan sekaisin. Avaus oikealta, vasurin rautaseiskalla griinin tuntumaan, chippi oikealla ja pari puttia vasurilla. Ja kuka tietää, voisiko se olla #muntapapelata?
Lähden projektiin hyvällä fiiliksellä, tutkivalla otteella. Kroppa pannaan oppimaan uutta ja vuosia mielessä ollut kysymys tulee ainakin selvitettyä. Oikea vai väärä, ei sillä väliä, kunhan tunne on oikea!
Projektin edistymistä voi seurata Golfpisteen sivuilta sekä Golfseikkailijan some-kanavilla (Facebook ja Instagram) tililtä @golfseikkailija.
Lue seuraavaksi: Vesireittejä, maalla ja merellä – Golfseikkailija Runebergin jäljillä