1.–8.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][5]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Vesireittejä, maalla ja merellä – Golfseikkailija Runebergin jäljillä

Uupunut golfseikkailija matkalla kotiin.

Heinäkuun seikkailu osoittautui Jussi Evinsalolle toistaiseksi raskaimmaksi – mutta jälleen antoisaksi – kuukausihaasteeksi.

Helteestä ja hikisistä kierroksista oli tällä erää saatu nauttia jo riittävästi. Golfseikkailijan heinäkuun haaste heitti lopulta päällemme koko alkukesän varastoidut sadevedet. Pukeutumiskysymys, sanoi matkakumppanini Tatu, kun lähdimme lauantaina etenemään pyörillä kohti Porvoota.

Olin itse saanut testiin sähköavusteisen pyörän. Tatu painoi urhoollisesti vanhalla konkelilla. Tosin vauhtimme oli koko matkan sen verran kova, että sähköstä oli oikeastaan hyötyä vain ylämäissä. Kätevä peli, jolla voisi tehdä pidemmänkin golfreissun.

45 kilometriä myöhemmin saavuimme vanhan Porvoon historialliselle aukiolle. Matkan viimeiset kilometrit taivas alkoi raottamaan hanojaan. Sadeveden ensimmäinen kosketus kalsareihin oli nopeasti saatu. Pidimme yllä hyvää matkavauhtia ja matkaan kului aikaa vain alle kaksi tuntia. Golfbägit ja muut matkatavarat olivat hyvin säältä suojattuna eikä vesivahinkoja päässyt syntymään. Kun bägiä on riiputtanut tarpeeksi selässään, mukautuu se näköjään luontevaksi osaksi kehoa. Tälläkään kertaa bägi ei haitannut pyöräilyä yhtään.

Majapaikkamme B&B Ida-Maria ei olisi voinut sijaita hienommalla paikalla. Vanhan torin laidalla, kirkonmäen alapuolella. Nostalginen ja näyttävä ympäristö. Pakollisen suihkun ja tavaroiden asettelun jälkeen astelimme hiljaisessa kaupungissa. Harmaa taivas tihutti vettä eikä sääennuste varsinaisesti luvannut parempaa. Onneksi vaihtovaatteita oli matkassa reilusti. Niitä tarvittaisiin.

Illan muuttuessa yöksi hakkasi sade huoneemme ikkunoihin entistä voimakkaammin.  Aamun tiiaika kello 09.30 Porvoo Golfissa pakotti seikkailijat unille, vaikka Porvoon yö yritti kuiskia kutsuaan. Porvoon pamaus oli jo kerran koettu.

Kellon soidessa seitsemältä, sängyistä ei varsinaisesti noustu kissamaisen ketterästi ylös. Ilmeisesti pyöräily oli kangistanut muuten niin elastista liikettä. Ida-Marian aamiainen pelasti tilanteen. Kodinomainen lämmin tunnelma keittiössä ja lautasella pistivät päivän kunnolla käyntiin.

Taivas näytti samalta kuin Ilmatieteenlaitoksen applikaatio, kolme pisaraa. Sama olisi lähteä ilman vaatteita polkemaan kentälle nauroin Tatulle, kun pakkasimme vaatetta päälle.

Viiden kilometrin siirtymä kentälle toimi hyvänä alkulämpönä. Vettä tuli kuin vanhassa sanonnassa, jossa Esteri tekee temppujaan. Poljimme minkä kintuista lähti. Ihan kuin sillä olisi päässyt sadetta pakoon. Klubilla iloinen, ehkä hieman hämmentynyt caddiemaster otti meidät vastaan. Pääsimme kuuman kahvin kanssa pukuhuoneen suojiin vaihtamaan taas kuivaa päälle.

Kuin käskystä, kellon lyödessä 09.30, sade lakkasi. Liikkeelle lähdettiin 10. väylältä, joten haastava takaysi oli edessä. Haastava se tosiaan olikin. En tiedä huuhtoiko sade swingin mennessään, siltä pelaaminen omalla kohdalla tuntui. Koko etuysi oli rimpuilua. Pilvien välistä pilkottava aurinko nosti fiilistä ja pari nättiä greeniosumaa loppuun pelastivat tilanteen.

Tauolla nautittu nakkimuki löi lopullisen sinetin. Sen jälkeen peli kulki omalla tasolla ja tuttu, hyvä tunne hiipi jälleen puseroon. Tällä kertaa se vaati kolme nakkia. Mikä kenelläkin toimii.

Yhden jälkeen pallo putosi viimeisen kerran kuppiin. Bogey korttiin ja klubille. Väsymys alkoi paistamaan seikkailijoiden olemuksesta. Eikä päivä ollut vielä ohi. Ei lähelläkään. Saunan, suihkun ja pienen välipalan jälkeen oli aika taas pakata romut kasaan ja hypätä pyörän selkään. Reilu viiden kilometrin siirtymä Porvoon satamaan, jossa m/s J.L Runeberg jo odotti. Vettä ei satanut ja olimme etuajassa. Mikä ihana tekosyy nauttia Porvoon tunnelmasta ja palkita itsensä jäätelöllä.

Puoli neljän aikaan Runebergin miehistö nosti pyörät tottuneesti laivaan. Muitakin pyöräilijöitä oli matkassa, joten pyöriä kiinnitettiin eri puolille alusta. Neljältä laiva irtosi laiturista ja merimatka kohti Helsinkiä oli alkanut. Koska matkustajia oli kohtalaisen vähän, saimme oman näköalahytin, Vihreän salongin. Laivan keittiöstä saimme eväät, joilla pärjäisi kotiin asti. Lohikeitto saaristolaisleivällä ei kauaa lautasella ehtinyt jäähtymään. Kumma juttu, kun jatkuvasti on nälkä.

Kolmen ja puolen tunnin merimatka antoi hyvän mahdollisuuden levätä ennen viimeistä kymmenen kilometrin pyörämarssia. Laivan pieni keinunta ja lämmin lohikeitto vaivuttivat meidät molemmat pieneen uneen matkalla. Reissun ainoat birdiet nähtiin siellä. Sääennusteen mukaan Helsingissä sataisi vettä, reilusti. Se ei enää yllättänyt meitä. Onneksi jalassa oli vielä kuivat kalsarit.

Lähestyessämme Helsinkiä, horisontti peittyi harmaaseen massaan. Kauempana rauhallisessa tuulessa lipuvat purjeveneet katosivat harmauteen. Sade imaisi ne sisäänsä. Kauppatorin lähestyessä sade piiskasi vanhaa höyrylaivaa melkoisella vimmalla. Vettä tuli joka suunnasta. Kiinnittäytymisen jälkeen pyörät nostettiin maihin ja aloitimme viimeisen siirtymän. Kun olimme edenneet 150 metriä, vesi oli puhkonut jo vanhan goretexin.

Posket punaisina poljimme täydellä höyryllä kohti Viikkiä. Teimme oman henkilökohtaisen nopeusennätyksen. Laikka punaisena koko matka. Nauroimme liikennevaloissa, että ei ole olemassa huonoa säätä, on vain huonoa pukeutumista. Lupasin ensi kerralla lähteä liikkeelle Speedoissa ja kypärässä. Sitä ja seuraavia seikkailuja odotellessa.

Golfseikkailija Jussi Evinsalon tavoitteena on pelata golfia ulkoilmaolosuhteissa Suomessa vuoden jokaisena kuukautena.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje