Toisten pelaajien upeat esitykset golfkentillä hautautuvat hiekkaan. Toiset kasvattavat myönteistä muistijälkeä tappioidenkin hetkellä.
”Jos maailmasi loppuisi tänään, mistä haluat, että sut muistetaan? Siitäkö, et olit kaunis ja rikas, kadehdittavan upea?”
Näin kyselee Ellinoora kappaleessaan Dinosauruksii. Kun katselin viikonloppuna lähetystä The Openin 150-vuotisjuhlaturnauksesta, en voinut olla miettimättä samaa.
Elämme aikaa, jolloin tuntemamme kilpagolfmaailman perusrakenteet horjuvat. Osa maailman kärkipelaajista on erinäisiin syihin vedoten päättänyt jättää perinteet taakseen ja suunnata meren toiselle puolelle ison rahan perässä. Monen silmissä näiden pelaajien upeat esitykset kilpagolfareenoilla haihtuivat kuin tuhka tuuleen samalla sekunnilla, kun he ilmoittivat päätöksestään siirtyä saudikiertueelle. Mietin vain, mistäköhän nämä pelaajat tullaan muistamaan?
Muistelenko Dustin Johnsonin Masters-voittoa, tai Sergio Garcian Ryder Cup -esiintymisiä? Muistanko Ian Poulterista vain hassut housut ja sen, että Lee Westwood oli aina ikuinen kakkonen? Näiden pelaajien perintö on valitettavasti murentunut silmissäni.
Suurimman vaikutuksen sunnuntaina teki kuitenkin Rory McIlroy haastattelussaan kirvelevän tappion jälkeen. Kärkipaikalta finaalipäivään lähtenyt McIlroy joutui taipumaan Smithin hurjalle 64 lyönnin birdietykitykselle. Välittömästi kisan päättymisen jälkeen antamassaan haastattelussa valtavan pettymyksen kokenut pelaaja osoitti kuitenkin kypsää ja rehellistä sportmanshipiä ja antoi kunnian Smithille. Totesi, että ei tehnyt itsekään monia virheitä, mutta Smith oli vain tällä kertaa parempi.
Nyt unohtumattomilta tuntuvat bunkkerista upotetut eaglet ja riemukkaat voittotuuletukset unohtuvat, niin se vain on.
McIlroy lähti kisaan yleisön suurena suosikkina. Niin suurena, että kannustushuutojen ja aplodien määrä verrattuna muiden pelaajien saamiin kannustuksiin oli jopa häkellyttävää seurattavaa. Koko golfmaailma tuntui pidättävän hengitystään ja toivovan Rorylle major-voittoa golfin syntymailla St Andrewsissa. Ja vaikkei Rory päässytkään sunnuntaina nostamaan Claret Jugia, hän on edelleen golfmaailman suosikki ja sellaisena hänet tullaan muistamaan – voitti hän enää urallaan majoria tai ei.
Ja tästä kaikesta on kyse. Siitä, millaisena ihmisenä haluat tulla muistetuksi. Samaan aikaan The Openin kanssa käytiin myös yleisurheilun MM-kisoja Yhdysvalloissa. Kisojen avauspäivänä viivalla oli myös muuan Allyson Felix, joka voitti uransa 19:nnen mm-tason mitalin. Haastattelussa kisan jälkeen Felixiltä kysyttiin, mistä saavutuksesta hän on urallaan kaikkein eniten ylpeä ja vastaus oli: tasa-arvotyöstään. Siitä, että yleisurheilumaailma on tasa-arvoisempi paikka hänen poistuessaan kisakentiltä, kuin hänen sinne astuessaan. Viis mitaleista ja gloriasta.
Loppujen lopuksi kierrostulokset unohtuvat. Nyt unohtumattomilta tuntuvat bunkkerista upotetut eaglet ja riemukkaat voittotuuletukset unohtuvat, niin se vain on. Tavallisten klubikierrosten tuloksista ja lyönneistä puhumattakaan. Pitkät draivit unohtuvat tai se, että joku chippasi hassulla otteella.
Mutta se, millaisen muistijäljen jätät ei unohdu. Itse ainakin haluan olla se pelaaja, jonka kanssa on ollut mukava pelata. En se, joka löi pitkälle tai se, joka osasi lyödä tarkkoja wedgejä. Haluan olla se, jonka nimen varauskalenterissa nähtyään haluaa varata paikan samaan lähtöön. Haluan olla se, jonka kanssa halutaan pelata uudelleen.
Iida-Lotta Juura
Lue seuraavaksi: Ruosteinen Korhonen tyytyväinen panokseensa Abu Dhabissa − ”Mukava päivä Roryn kanssa”
Loistava kirjoitus ja niin totta!!